Vajaa viikko Turun saaristossa merkitsi minulle ”pakkolomaa”, kuten Marja ilmaisi. Ei voinut tehdä muuta kuin ihailla välkehtivää merta purjelaivan kannelta, istua ”sitloodassa” hyvillä aterioilla ja saunoa iltaisin Purjehdusseuran ja Merikarhujen tukikohdissa.
Ei sanaakaan töistä. Paitsi sittenkin: kustannustoimittajani Mikko Rouhiainen viestitti älypuhelimeen, että on tehnyt pieniä korjauksia käsikirjoitukseen ja pannut sitten Inhan taittoon. Mikä helpotus jälleen! Onnittelipa vielä vaativan tehtävän hienosta toteutuksesta. Joten nyt mä voin todella huokaista: yksi kirja taitossa, toinen painossa ja kolmas jo myyntipöydillä. Ei hullumpaa.
Akviliinan kannella oli hauska kuunnella varsinkin Marjan kaksoissisaren Sirkun turunmurteista sirkutusta. Siinä oli murre rytmiltään ja tyyliltään säilynyt todella aitona, onhan puhuja elänyt kaupungissa pian seitsemän vuosikymmentä. Miehensä Risto toimi suvereenina kipparina, kulkenut meriä puolestaan yli viisi vuosikymmentä. Olimme turvallisessa kyydissä!
Merellä tulee uusia ajatuksia. Vanhatkin kelautuvat uuteen järjestykseen. Pakollinen tauko kaikessa tekemisessä ja kirjoittamisessa on tervehdyttävää. Työnarkomania vaatii katkoksen kuten kaikki riippuvaisuus. Ymmärrän niitä (kuten Waltaria), jotka ottivat katkoksen kiihkeällä ryyppäämisellä. Olisipa päässyt merelle! (Pääsikin laajoilla matkoillaan, kuvaa Välimeren maininkeja ja Pohjanmeren myrskyjä ja tietysti sankariensa seikkailurikkaita purjehduksia.)
Maissa on kuitenkin väljempää liikuskella. Jouduin heti palattuani puhumaan sahdista kirjallisuudessa, kun Poussan navetan ylisillä pidettiin sahdinvalmistamiskurssia. Aihetta ei ole paljonkaan käsitelty, löydän vain Kiven veljesten olviseikkailut (epäilen juomaa sahdiksi), yhden Mustapään Lindblad-runon ja tietysti Sillanpäältä parhaan sahdin nautiskelukuvauksen novellista ”Appiukkoni ja hänen mökkinsä” (Kiitos hetkistä, Herra). Jos joku tietää lisää hyviä, ilmoittakoon.
Yllätys oli, että Williamsin Stonerissa opiskelijat juovat sahtia Missourin yliopiston asuntolassa! Niin ainakin suomentaja Ilkka Rekiaro on ymmärtänyt. Mikähän on alkutekstin termi? Mitä pojat siellä juovat? Missouri ei ole edes suomalaisaluetta. Mutta vahvaa olutta on tehty kai kaikkialla maailmassa. Oluen ja sahdin ero on vierteeseen piirretty viiva.
Sitten loistava ja eteenpäin välitettävä sitaatti Matti Kuuselan tämänpäiväisestä kirja-arvostelusta Aamulehdessä, aiheena Claes Anderssonin vasta ilmestynyt runokokoelma Aamu meren rannalla (josta jo keväällä kuulin maistiaisia). Kuusela pohtii kuinka monta Siriusta eli tähteä (kuten nykyään on tapana) kokoelmalle voi antaa:
”Eihän tässä tunne antavansa tähtiä vain ihmisen runoille, vaan myös ihmisen elämälle. Kas kun juuri sitä Andersson pohtii kokoelmassa aamusta yöhön.
Elämää.
Milloinkahan joku yli-innovatiivinen media keksii ruveta lisäämään tähdet myös nekrologeihin?
Jos kuolisi vuorineuvoksena Lissabonissa saisi viisi tähteä, jos menehtyisi alkoholimyrkytykseen Luopioisissa – yksi tähti”
Ellette huomanneet, niin tässä oli nyt tilaisuus nauraa. Kuusela antoi runokokoelmalle viisi tähteä.
15.8.2015
PS Marjan päivä huomioitu, koottu vadelmat aamupöytään ja annettu lahjaksi kirja: David Foenkinos, Vaimoni eroottinen potentiaali (Gummerus 2012). Perästä kuulunee…