Milja Sarkola, tunnustuksellinen teatterintekijä.
Käväisy Helsingissä tuo tutun haikeuden: miksen heittäytydy joksikin aikaa tähän lehtevään, iloiseen, urbaaniin kuhinaan. Kotikaupunki jää kesällä etäiseksi, melkein pelottaa sen uusi ilme. Tapahtumia vilisee, niihinkään ei ehdi pistäytyä.
Tehtiin Hesariin haastattelu Ursulassa, kävin kirjastossa, pesetin takkini, kävin lounaalla kahvila Suomessa – mutta etupäässä työstin Inhaa. Se on niin lähellä loppua että hirvittää. Tulostin paksun pinkan nähdäkseni mitä oikein olen kirjoittanut. Tästähän piti tulla tiivis pieni kirja.
Teatterikesä alkoi Tampereella. Heti kärkeen iloinen uutinen: Turun nukketeatteriryhmälle myönnettiin avajaisissa Olavi Veistäjän rahaston tunnustuspalkinto. Alma on ryhmän keskeisiä jäseniä, hurraa hei! Lomailikin viikon täällä Huvituksessa ja paiskii nyt töitä ohjelmateltalla.
Katsoimme Marjan kanssa Milja Sarkolan näytelmän Jotakin toista TT:ssa. Miljan ohjaukset ovat säväyttäneet Helsingissä. Perheenjäsen Takomossa oli erinomainen isäsuhteen tulkinta ja se Lillanin Kattona tähtitaivas (I taket lyser stjärnorna) raikas ja koskettava teinikuvaus. Tämä uusin (alkuaan Q-teatterissa) on hyvä naisrakkauden tai halun peilaus, mutta jää mielestäni tässä Miljan kolmikossa muita epätasaisemmaksi.
Minua toisaalta kiinnosti erityisesti Miljan tapa tehdä rosoista, puolivalmista, haeskelevaa teatteria, joka keskustelee esityksen mittaan itsensä kanssa. Tällaista ei ole meillä paljon harrastettu. Lisäksi Milja ottaa näköjään reippaasti aineksia ja kohtauksia suoraan omasta elämästään, aivan häikäilemättä ja samalla kysellen niiden oikeutusta ja alkuperää. Tämä on aika kiehtova, mukaansa ottava itse-erittelyn tekniikka.
Tommi Korpela hahmottaa hauskasti Asko Sarkolan tyypin ja yleisemmänkin teatterinjohtajan. Hänen kontollaan ovat miehiset asenteet, ihan hyvässä satiirisessa hengessä. Mutta naisviisikko tässä on keskiössä, heidän vaihtuvat roolinsa, suhteensa, halunsa ja seksuaaliset toiveensa. Tulee selväksi, että lesbosuhteissa on samat ongelmat, lähestymisen vaikeudet ja mustasukkaisuudet kuin heterosuhteissakin.
Nuori naisvaltainen yleisö oli innoissaan esityksestä, tämä on nyt in ja teatteritrendien kärjessä. Milja Sarkola on ensimmäisten joukossa löytänyt naisrakkauden tunneskaalan kaikessa avoimuudessaan ja ristiriitaisuudessaan. Vaikka aihe ei olisi kovin läheinen, katsojan ei tarvitse kiusaantua, niin hauskan railakkaasti kohtauksia esitetään.
Kukahan muuten radiossa rakastaa yli kaiken Tove Janssonia ja muumeja. Aamun mietelauseissa luettiin taannoin viikko näitä levollisen arkisia tapauksia, ja nyt niitä tulee taas. Tässä välissä oli sentään Markku Envallin ja Hesiodotoksen todellisia mietelmiä. Siellähän voitaisiin vaikka koko vuosi lukea Montaignen ajatelmia, niitä on suomennettu kolme paksua osaa. Ei mietteet maailmasta lopu.
Kohta kerron John Williamsin Stonerista, loistava romaanilöytö. Kesä on tullut, voi lukea riippukeinussa!
4.8.2015