Loppulaulua vaille, vasemmalta Elias, vaimonsa, Kuppari-Kaisa ja Brunius.

Viimeisen kerran Myllykoluun. Mikä ihme sinnekin on vetänyt kaikki nämä vuosikymmenet.

Mietin tätä, kun taas istuimme Lepolan Maurin kanssa saunan pimennossa ja odotimme vuoroamme palata näyttämölle. Tässä on pitkä sitkeä perinne, joka on lähes maagisesti pitänyt minua vallassaan.

Oikeastaan koko julkinen toimintani alkoi Myllykolusta, täällä myös ensimmäisen vaimoni tapasin. Elina oli palannut New Yorkista ja tuli isänsä kanssa katsomaan harjoituksia kesällä 1972. Silloin valmisteltiin ensimmäistä näytelmääni, Myllykolun Eemeliä. 

Kaikki oli alussa, koko elämä. Istuin aittaan nojaten ja purin heinää. Harjoitukset menivät mielestäni päin seiniä. Siinä Elinan huomio kiintyi nuoreen huolestuneen näköiseen poikaan. Eipä aikaakaan, kun hän jo 1975 näytteli häittensä jälkeen Töllinmäen tohtorissa Siikrin roolia. Seuraavana kesänä minä keinuttelin vaunussa esikoistamme ja seurasin ylärinteeltä näytelmän uusia esityksiä.

Joten tämä ei ole pelkkä kesäteatteri eikä rakennus sen vierellä minulle vain Sillanpään syntymäkoti; oma elämäni on merkillisen voimakkaasti kietoutunut tähän miljööseen. Kaiken lisäksi se on ollut kiinteässä yhteydessä – voisiko juhlavasti sanoa elämäntyöhön, monitasoiseen Sillanpää-tutkimukseen, joka johti samaan aikaan nimikkoseuran perustamiseen ja ties mihin vaiheisiin. Niitäkin on tänä kesänä elämäkerran uuden painoksen ja tuoreen historiikin valossa taas tutkailtu.

Sattumat johdattavat, ja niistä kertyy kohtaloita. Niin kävi tämän Elämän autuus -näytelmänkin kohdalla. Ei ollut mikään tarkoitus komediaa enää Myllykoluun rustailla. Mutta muiden ehdokkaiden pudottua johtokunnassa ei auttanut muu kuin iskeä koneeseen kiinni ja alkaa naputtaa vuorosanoja, loihtia henkilöitä, keksiä hölmöjä juonen käänteitä. Näytelmä on kirjoitettava huonosti ja häikäilemättömästi, neuvoi Tshehov.

Lopputulos voi sitten yllättää tekijänsäkin. Tämäkin alkoi toimia paremmin kuin osasin kuvitella. Joukko innostui toteuttamaan sitä ihan tosissaan, silti sopivan rennosti, pilke silmäkulmassa. Tätä ei tarkoitettu tosikoille, veitikoille kylläkin.

Oli tässä vähän vakavampikin taso mukana. Huomaan jälkeenpäin, että halusin kirjallisesti kokeilla, voisiko vielä palata vehreään nuoruuteen, voiko elää uudelleen jotakin ennen elettyä? Siitä tuli koko näytelmän teema. Ydin on Eliaan repliikissä, jonka Jere Lepola vaimolleen sinkautti- vaimo kun järkevien naisten tapaan vaatii miestä lopettamaan hulluttelunsa näyttämällä: ”En halua palata. Täällä entisessä nuoruudessa on paljon hauskempaa kuin siellä nykyisyydessä!”

No Eliaskin joutuu lopulta myöntämään, ettei paluu onnistu, jälkiään ei voi kerrata. Hänen on tyydyttävä  nykyhetkeensä, johon vaimo hänet takaisin armahtaa. Raisujen käänteiden jälkeen loppu on onnellinen, perhe eheytyy, lapset löytävät vanhempansa, arkinen elämänonni on sittenkin se, mitä ihmiset ovat etsineet ja löytäneet – kaikenlaisesta riuhtomisesta huolimatta.

Tällaista tahdoin sanoa ja osaksi kai onnistuinkin. Itse mietin ihan samaa: en enää mahdu menneisyyteeni, vaikka sitä niin paljon ajattelen ja muistelen, varsinkin tänä suvena. On vain jatkettava eteenpäin, ei auta. Myllykolu kesäisenä elämännäyttämönä on auttamatta minulle menneisyyttä, tämä oli viimeinen suvi.

Näin olen sanonut kuulemma ennenkin, muistuttaa Marja. Hänkin liikuttuneena uskoi, kun Hurskaan kurjuuden jälkeen jätin jäähyväisiä Myllykolulle. Toisin kuitenkin kävi.

Onhan totta puhuen edessä vielä oopperamme toteutus. Se on jo kirjoitettu ja sävelletty. Sen valmistus on minulle enää tekninen kysymys. Ja taloudellinen, hitto soikoon. Se on kaiken finaali ja huipennus.

Seppo Pohjolan ooppera Harrbådan neito Kokkolassa sai kiittävät kritiikit eilen Hesarissa. Hyvä juttu, Pohjola vahvistuu säveltäjänä, saa kokemusta ja voi verrata pienten paikkakuntien resursseja ja toimintapoja. Varmaan häntäkin on vähän masentanut valmiin Sillanpää-oopperan lykkääntyminen tulevaan vuoteen 2017, jolloin toisaalta itsenäisyys 100 antaa juhlavat kehykset.

Näitä mietin siellä saunamme uumenissa samalla kun kommentoimme Maurin kanssa kuiskaillen esityksen etenemistä. Sitten Jussi rysähtää samoille lauteille ja haetaan pian pyssyn voimalla areenalle pelkkä vihta peittonaan. Meillä on ollut siellä ihan hauskaa, ei siinä mitään.

Näinkin voi jättää hyvästejä eräälle pitkittyneelle elämänkaudelle. Nuoruuden neljäs ja viimeinen näytös? Mitä on vielä edessäpäin? Ei vähääkään aikomusta hellittää.

Alkunäytännön ajan satoi vihmoen, silti satakunta katsojaa vaivautui katsomoon, mistä ihailumme. Kokonaiskatsojamäärät jäivät odotettua alhaisemmiksi – tuskin päästiin puoleentoista tuhanteenkaan – mutta minkäs me säille mahdoimme. Katoksesta varmaan ruvetaan taas keskustelemaan. Olen sitä vastustanut, mistäVilja minua ystävällisesti muistutti. Joko olisi miehen mieli muuttunut tämän kesän kokemusten jälkeen.?

Marja on lippuluukun vastaavana ja puhelinvastaajana huomannut, kuinka paljon mukavuudenhaluiset nykyihmiset sitä katosta kaipaavat. Sitten vasta voi turvallisesti tulla kesäteatteriin, kun tietää, että pysyy kuivana, vaikka näyttelijät kuinka kastuisivat.

Olen toisaalta ajatellut niin, että tämä museoympäristö ja herkkä sillanpääläinen luonnonmaisema ansaitsee niin suuren rikkumattomuuden kuin mahdollista. Se on omalla runollisella tavallaan ainutlaatuinen. Täällä jos missä pitäisi ihmisen olla suuren luomakunnan armoilla kuten Sillanpään teoksissa. Mutta entäs nyt? Kun oopperakin on tulossa. Hyvä kysymys.

Kokoilimme tavaroitamme, halailimme ja kiittelimme toisiamme tippa silmässä. Kaikki päättyy aikanaan. Vähän uskomatonta, että tämä oli nyt tässä – kun tätä on talven pimeiltä saakka harjoiteltu. Taas yksi muisteltava kokemus entisten varastoon.

Kun vielä huuhtelimme Huvituksen saunassa esityspölyt ja lämmitimme kylmettyneet jäsenemme, alkoi jo epäilys hiipiä… Jos sittenkin eläisi täyden viisinäytöksisen! Mutta mitä sillä vihon viimeisellä vielä tekisin? Jotakin muuta, uutta, irti muistoista!

Marja luo minuun hellän katseen, kyllä hän kipuni ymmärtää, viisas nainen. Astelemme polkua käsikynkkää Villa Viehätykseen, märkä nurmi litisee, hento usva nousee järven ylle, elokuuta jo enteilee, sadonkorjuuta ja syksyn syvää tyyntymystä.

26.7.2015