Merikantoja oopperassa

Merikanto   Aarre Merikantoa juhlitaan.

Ilmajoelle oopperan ensi-iltaan. Viime kesä jäi väliin, Kekkonen meni silloin toisen kerran. Taipaleenjoen aikaan siellä vietettiin kolme kesää putkeen.

Kuulin cocktail-tilaisuudessa ennen esitystä järjestäjiltä, että talous oli tiukoilla kuutisen vuotta sitten. Jos Taipaleenjoki olisi epäonnistunut, seuraukset olisivat olleet vakavat. Kolmen vuoden menestyksen jälkeen velkoja saatiin jopa maksetuksi. Tästä sopii libretistinkin olla tyytyväinen.

Nyt sitten uusi ooppera Oskari Merikannosta, Elämälle. Libreton on kirjoittanut Juhani Koivisto, Haanpäästä väitellyt tohtori ja Kansallisoopperan päädramaturgi. Kompetenssia löytyy. Merikannossa hänellä on ollut hankalahko tehtävä. Materiaalia on paljon, mutta ei niinkään draamallisesti sytyttävää. Koivisto tekee voitavansa ja vähän enemmänkin. Muutama älykäs vitsi ryydittää vakavaa kulkua.

Ooppera keskittyy sekavahkon Symposion-alun jälkeen pariin nousukohtaan. Oskarin konkurssi kuvataan kovin yhtäkkisenä, rahat vain loppuvat ja velkojat saapuvat. Taustallahan oli Merikannon yritelmä pianofirman vetäjänä liiketuttavan kanssa. Hänessä ei ollut taloudellista lahjakkuutta, rahat valuivat käsistä, hän eli yli varojensa. Mutta taiteilijakuvaukset hellivät yleensäkin kohtalonomaista marttyyriutta.

 

Oskari 1918  Oskar Merikanto pinteessä.

Toinen nousu on sisällisodassa, Oskarin pojan Aarre Merikannon taistelu valkoisten puolella ja joutuminen punaisten vangiksi. Taas tarvitaan vähän lisädramatiikkaa, isän pelkoa pojan puolesta. Todellisuudessa Seppo Heikinheimon elämäkerran dokumenttien mukaan Aarrella oli Svenska Lyceumin vankeudessa ”kissan päivät”, ruokaa ja lukemista tuli kotoa mielin määrin. Punaiset kohtelivat poikaa humaanisti. Oopperassa hänet kannetaan verissä päin nääntyneenä kotiin.

Hyvä idea on muistuttaa isä-Merikannon säveltämästä ”Työväen marssista”, mutta miksi hänen ei anneta itse kertoa asiasta? Kuoro hoitaa homman tässä ja muissakin kohtauksissa iskevästi, erinomaisessa vireessä on muutenkin Ilmajoen koko joukkue, lapset mukaan lukien (vaikkei heillä varsinaista osuutta tässä ole).

Ehkä lopun pateettiset venytykset on pantava ohjaajan Anna Kelon tiliin. Tässäkin on ainakin kolme loppua, yksi tosi mittava, mutta sen jälkeen juttu vain jatkuu pitkähköön kuolinkohtaukseen. Mutta ei hätää, itseään Oskari Merikantoa esittävä baritoni Jussi Merikanto (sukulainen?) on erittäin hyvin osaan sopiva tyyppi ja laulaa kauniisti, eläytyy hienovireisesti kiltin miehen tunteisiin. Myös Aarren roolissa Simo Mäkisen tenori soi kirkkaasti, näyttely sujuu totisella hermolla. Hyvä että Juhan kohtalokin saa selvityksen.

Tähän on mahdutettu aikamoinen lohkare kulttuurihistoriaa, pakosta paljon markkeerattua. Mutta Aino Acktén osassa Johanna Rusanen-Kartano pääsee heittäytymään ja parodioimaan sydämensä halusta, hauska kevennys. Samalla kerrotaan suomalaisen oopperan kivulloisista alkuajoista. Eeva-Maria Kopp on heleä Oskarin Liisa-vaimo. Monet tunnetut tyypit (Sibelius. Gallén, Leino etc) saavat ohuet päivitykset.

Viihdykseen tätä katseli vilpoisessa mutta aurinkoisessa kesäillassa. Jaakko Kuusisto oli säveltänyt ovelasti Merikantoa aina välillä siteeraten, muttei yhtään kokonaista kulkua käyttäen, paitsi prologissa Kesäillan valssia ja lopun muistojen virttä kauniisti mukaillen. Itse johti maestro teostaan, orkesteri ymmärtääkseni aivan mainio. Ei vielä isänsä veroinen oopperasäveltäjä, ei yhtään mieleen jäävää aariaa, ei johtomelodiaa, ei todellista kosketusta. Vähän etäiseksi jäi, mutta ansiokas ja kunnianhimoinen kokonaisuus, sitä emme kiellä.

Lähtiessä kysäisin vierustoverilta Heikki Ylikankaalta, oliko hivenen mahtipontista menoa. Professori hymyili muikeasti. Katsomossa norsseja edusti Aarno Cronvall, Hämeenkyröä Myllykolun näyttelijä Jussi Niinenmaa, Pirkanmaan seutua lisäksi Katariina Fleming, musiikkijuhlien entinen tiedotuspäällikkö. Kiva oli tavata monia tutuiksi käyneitä ilmajokisia oopperaveteraaneja. Ehkä tänne taas voisi jotain kehitellä, kunhan Mannerheim on selvitetty.

Marjan kanssa ajelimme valoisassa kesäillassa kotiin kuunnellen lisää Merikantoa kirjaston cd-valikoimasta. Hyvä reissu, totesimme yksimielisinä.

6.6.2015

Sateisena aamuna

Blatter ja sussu

Sepp Blatter ja sussu.

Katsotaanpa aamutelevisioiden valintoja: Ruotsin SVT iskee heti Blatterin tapaukseen raporteilla Roomasta ja Moskovasta. Mikä meitä kiinnostaa Suomessa? Avokonttorien edut ja haitat. Robottien siivouskyky. Eläkeläiset leipäjonossa.

Eläköön tämä kulttuurien ero! Emme valita säästäkään: Norjassa raivoaa lumimysky.

Edes jalkapallon erikoisasiantuntija Matti Pitko ei ole saanut sanaa kakaistuksi lahjusskandaalista. Takavuosina hän kertoili kyllä kotimaisten sarjaotteluiden pienistä sopukähminnöistä. Mittakaava oli vaatimaton. Myös Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja (ent. norssi) on ollut hyvin vaisu sanoissaan.

Minäkin olisin voinut antaa pätevän lausunnon. Ainakin Blatterin sussu on melko virtaviivaisen näköinen. Isketty ansiokkaasti toiselta sveitsiläismieheltä. Toivottavasti makea elämä ei kokonaan lopu naisen  kohdalta.

Aamulehden valpas kulttuuritoimitus listaa 7 helmeä Pirkanmaan kesäteatterikartalla. Tapa on erinomainen. Kannattaa tehdä paremmuusjärjestys ennen ensi-iltoja, jolloin toimittajilta säästyy paljon vaivaa. Itse esityksiä voi sitten tyytyä löyhästi kuvailemaan, kuten yleinen tapa on. Vanhimmat ja parhaat kuten Pyynikki ja Myllykolu eivät kuulu toimituksen ennakkohelmiin.

Oppositio repi pers… korjaan paitansa eilen eduskunnassa. Alkaa meilläkin olla brittiläistä sähinää parlamentissa. Siirrymme yhä selvempään blokkirakenteeseen. Kekkonen piti tärkeänä, ettei hallituksen ja opposition raja kulje koskaan oikeiston ja vasemmiston välissä. Perustui varmaan sisällisssodan muistoihin. Pyhästä säännöstä on vapauduttu.

Suunsoitto meillä jää vain pahasti jälkeen brittien elegantista sivaltelusta. Shame on you lentää keveämmin ja osuu terävämmin kuin tämä ”eikö teitä yhtään hävetä” -nuhtelu. Tulee lähinnä vaivautunut olo. Aulis Aarnion viisas analyysi hallituksen lähtökohdista on senkin vuoksi vilvoittavaa luettavaa tänään Aamulehdessä.

Sukellan vaarattomammille vesille, I. K. Inhan matkoihin Imatralle ja Karjalan kannakselle, karhujahtiin ja kuolemattomiin kamerakierroksiin. Marja lukee tekstiä ja päivittelee sukulaismiehen kokemia seikkailuja. Purevasti Inha arvostelee Imatran kosken rakentamista ja luonnon nähtävyyden pilaamista. Mitähän sanoisi tänään valjastetusta koskesta, joka hänen aikanaan vielä kohisi, raivosi, räiskyi jokseenkin vapaana?

 3.6.2015

PS Olin unohtaa: tänään tulee päivälleen 40 vuotta siitä, kun sain fil.kandin paperin Helsingin yliopiston publiikissa vanhan puolen kolmannessa kerroksessa. Hurraa hurraa!

 

 

Valkolakkeja ja pyöräraivoilua

Valkolakkeja

Omenapuut kukkivat, puutarhassa jotensakin runollinen tunnelma, kuohuviiniä, kahvia  ja voileipäkakkua. Keskustelua ryhmissä, vaivattomia kohtaamisia. Aurinko helottaa. Kuulijankujalla aidan takana juhlapukuisia kulkijoita ruusut sylissä. Venla säihkyy valkolakki tummilla kutreillaan, isosisko Vilja on jo uhkea opiskelija. Iloisia huutoja, hillittyä sorinaa.

Tällaista oli lauantaina Tapanilassa. Jaanan ja Vesan nuorempi tytär pääsi tavoitteeseen, elämä aukeaa. Paljon tuttuja opiskeluajoilta, laitoksen vanha remmi koossa: Pertti ja Inari, Pekka ja Paula, Leena Krohn pitkästä aikaa, Elias ja vaimonsa, joka väittelee pian Saarikoskesta. Pekka Tarkka kiinnostuu aiheesta eikä ihme. Näkökulma on kuulemma marxilainen. Tuleeko se taas muotiin?

Etteikö armeija tee miehiä. Janne Tarkka on ryhdikäs kaveri, Upinniemessä palvelee ja kohta vapautuu. Pohdimme itsemurhan tehneen varusmiehen tapausta. Pekka on edennyt muistelmissaan omiin armeija-aikoihinsa. Upseerioppilas paljastuu silloisen salanimen takaa.

Lämmin tapaaminen Caritan ja Heijun kanssa. Voin keskittyä heihin, kun Marja jäi emännöimään Viehätystä: sinne tulossa Kaisa poikaystävineen. Heiju tekee gradua ja opettaa joogaa ilmeisen hyvällä menestyksellä. Mattia ei näy, ei rakasta edelleenkään väkijoukkoja. Varailen Caritaa käymään Hämeenkyrössä. Marjatta Hanhijoella on paikkansa Viljakkalassa, mutta harvoin tapaamme niillä main, ehkä alkavana kesänä.

Liukenemme ajoissa, nyt voisi kehitellä vaikka jatkoja vapaa kun olen, mutta taitavat jäädä vihreämpään nuoruuteen. Kosmoksen Katrikin on kuollut. Nuoret jatkavat omaa juhlintaansa. Käyn iltakävelyllä Birgitassa, uudessa rantakahvilassa. Mieli vaipuu haikeaksi. Niin lähellä tämä juhla oli omassakin perheessä, silti jo kaukana.

Sunnuntaina ajelen taas Kyröön ja tapaankin meidän nuoret, Kaisan ja Tomin, jotka tehneet hyödyllisiä urakoita rannan Huvituksessa, kiitos siitä. Artsi tuo korvasieniä, saamme muhennosta ja savusiikaa, Marjan pyörittämiä maukkaita lihapullia. Elämä asettuu taas kohdilleen.

Käyn katsomassa, kuinka harjoitukset jatkuvat Myllykolussa. Kovin on tuulinen päivä, hyvä sää treenata selviä repliikkejä vastatuuleen. Homma on hallussa, tekstiä vain pitäisi opiskella.

Huomenna jatkan Inhan vaiheista. Vesa lahjoitti hyvän lähdeteoksen: Velomania! Pyörällä halki aikojen. Siinä on Inhalla oma vahva osuutensa. Toimittaja Kimmo Antila etc. Vesallakin juttu kirjallisuuden pyöräraivoilijoista. Heitähän oli Inhasta Ahoon ja Hellaakoskeen, Haanpäästä Päätaloon ja Markku Envalliin. Pekka ja Vesa muistelivat taannoin kuuluisaa väittelyään pystystä ja vaakasuorasta pyöräilyasennosta. Oma pyöräraivoiluni on tältä keväältä jäänyt vähiin, rantaan silloin tällöin polkaisen.

Sitten alkaa jo oikea suvi, vaikka kylmää on edelleen ja märkää.

1.6.2015