Ei syytä säikähtää. Murheellista joka tapauksessa.
Istuin sunnuntaina parvekkeella kaikessa rauhassa ja kummastelin isoa paloautoa, joka kiipesi Vanajan kylätietä ylös. Kohta tuli toinen. Mitä on tekeillä? Vähän päästä harmaa savurihma leijaili peltoaukean ylle.
Samassa meidän nuoret riensivät hengästyneinä rannasta: ei kai Viehätys ole tulessa? Ei sentään. Entä Ylivakerin kuivuri? Lähdettiin kipin kapin katsomaan.
Mäkelän suunnalta nousi jo musta savupatsas. Siellä on reipas tulipalo. Jumankauta vanha Mäkelä palaa!
Naapureita oli kerääntynyt ihmettelemään. Kyseltiin oliko tarkempia tietoja. Mistä syttyi? Oliko tuhopoltto? Tiedetään Mäkelän olleen enimmältä tyhjillään jo kolmisenkymmentä vuotta. Ei ollut kellään tarkempia tietoja. Paloletkut suihkuttivat vesisuihkuja yläkertaan, mistä punaiset liekit löivät.
Muistot kulkivat. Tuollahan asuimme Elinan kanssa alkaen vuodesta 1973 seitsemän kesää. Sinä aikana tyttäret syntyivät, tuolla entisessä syreenimajassa kivipöydällä heidät kastettiin. Täällä vietimme ikimuistoisia onnen kesiä. Minä tutkin, niin no joo, tota Sillanpäätä.
Tämä on historiallinen tontti, Sillanpään äidin syntymäkoti, Frans Eemelin mummula. Tänne hän vielä Taatana mieluusti poikkeili. Täällä mekin vanhempieni kanssa tapasimme kujeilevan mahtipartaisen patriarkan kesällä 1957. Hyvin muistan vieläkin äijän silloiset tarinat. Tuossa majassa istuttiin ja kahviteltiin.
Nyt majasta on vain muisto jäljellä, mutta kivipöytä seisoo vielä paikallaan. Sen takana palokunta purkaa nyt jo talon mansardikattoa. Mäkelä on rakennettu 1927, Saavutuksen (1920) ja Viehätyksen (1925) jälkeen, samalla mallilla. Muistan hyvin isäntäparin Viljo ja Aune Vuorisen, joiden luona mieluusti sukuloitiin. Viljo kuoli varhain, Aune eli sitäkin vanhemmaksi. Hän oli isäni serkku ja meidän kesäinen vuokraemäntämme.
On Mäkelässä ennenkin tutkittu Sillanpäätä. Nuori lisensiaatti Aarne Laurila asusti täällä 1950-luvulla ja kirjoitti elämäkertansa Sillanpäästä 1958. Minun graduni ilmestyi 1975 ja elämäkerran ensimmäinen osa 1983. Mäkelää voi pitää suorastaan Sillanpää-tutkimuskeskuksena.
Ja nyt sen parveke romahtaa juuri maahan. Tuolla monituiset kerrat istuimme kahvilla ja huutelimme tutuille, jotka kulkivat kylätietä. Siellä lueskelin, siellä tyttöjä nukutimme. Voi aikoja entisiä.
Seurailemme pitkän aikaa sammutustöitä. Poliisikin käy kyselemässä. Tauno parhaiten tiesi Mäkelän olosuhteet, oli omistajan Vuorisen Juhanin luottomies. Vasta pari viikkoa sitten Juhani tarjosi minulle ostettavaksi kaunista jugend-takkaa, joka oli salissa. Nyt se tuolla nokeentuu, mutta toivon mukaan pysyy ehjänä. En ehtinyt vielä reagoida tarjoukseen, on tässä ollut kaikkea muuta.
Kuinka Juhani kestää menetyksen? Hänellä on ollut vaikeuksia päättää talon kohtalosta, siinä se on vain seissyt ja muistuttanut menneisyydestään. Korjauskelvottomaksi vähitellen vaipui, ja nyt se on jo mustuva vainaja. Ehkä se oli liian rakas omistajalleen.
Vielä illalla saunan jälkeen kävimme katsomassa talovanhuksen kuntoa. Päivi oli paikalla, jotakin jo kuulimme syttymisen syystäkin. Mitään rikosta siihen ei liity, puhdas vahinko. Ei täällä ole mitään nuorisojoukkoja vetelehtinyt. Hiljaa on saanut Mäkelä viettää vaisua vanhuuttaan.
Hyvästi vanha ystävä. Luhistu rauhassa. Hienon suojan tarjosit nuoruuden kesinä, paremmankin kohtalon olisit ansainnut. Terve kumminkin!
29.6.2015