Miten Adam Smithin kaksi ja puolisataa vuotta vanhat ajatukset kansojen varallisuudesta tuntuvat yhä päteviltä, mutta Heikki Patomäen mietteet kahden vuoden takaa aivan vanhentuneilta?

Tällaisia voi miettiä radion mietelauseiden äärellä. Tommi Melenderin esseestä leikattu kehittely taloudellisen kasvun historiasta oli myös terveellistä kuultavaa, vaikka tuntui oikovan vähän mutkia. Eihän talouskasvu sentään niin nuori ilmiö voi olla kuin Melender väittää. Riippuu tietysti siitä, minkälaista tuotantoa tarkastellaan. Teollinen kasvu on toisenlaista kuin luonnollinen, säätiloista johtuva satokehitys.

Talouden perusteita pitäisi opiskella, jos tahtoisi pysyä vähänkin kärryillä näiden aikojen keskusteluissa. Perinteisesti humanistit ovat halveksineet kovaa taloutta. Se oli jotain mistä ei tarvinnut olla selvillä. Talousuutiset olivat ennen pientä petiittiä lehden omassa osastossa.

Muistan havainto-opetuksen tästä asenteesta. Olimme Lontoossa teatterimatkalla huonetovereina professori Timo Tiusasen kanssa 1983. Timo alkoi lukea paksua lauantain Timesia ja heitti ensimmäiseksi Economy-osaston roskikseen. Siihen ei herrasmiehen sopinut koskea. Tosin oli eroa läheisissäkin. Timon veli Tauno Tiusanen on tunnetusti terävä taloustoimittaja.

Jouko Tyyriä pidettiin kummajaisena, kun hän puhui kirjallisuuskeskusteluissa taloudesta! Varsinaisia talousaivoja olivat lyyrikot Tuomas Anhava ja Paavo Haavikko. Runollinen tuotantonsa ei paljon tuottanut, mutta he viettivätkin yhteiskuntaelämää  aivan toisilla sarakkeilla.

I. K. Inhan matka vie Vienan Karjalaan. Ei minkäänlaista taloudellista suunnittelua, aivan tappiollista vaeltelua kaukaisissa runokylissä. Maksettu palkka muodollinen. Mutta pirttien nurkissa ja kuusen alla maatessa ei paljon rahaa kulunutkaan. Viiden kuukauden reissu toi arvokkaan niin kuvallisen kuin sanallisen lisän kansakunnan tietoon sukukansoista. Tutkimusmatkan tulosta mahdotonta arvioida talouden mittareilla.

Entä Elias Lönnrotin jalkamatkat pitkin saloja ja savupirttejä. Ei siinäkään aineellista tuotosta juuri arvioitu, riskejä kylläkin, puhtaasti fyysisiä riskejä. Kansakunta rikastui henkisellä lisäarvolla. Kalevalaa myytiin alussa, mitä, muutama sata kappaletta.

Väitän että puunkaato ja pilkkominen rannalla raikkaissa tuulissa on yhtä tehokasta ja monta kertaa hauskempaa liikuntaa kuin teknisten vempeleiden remputtelu hikisessä kuntosalissa. Tosin kokemukseni kuntosaleista rajoittuu joidenkin hotellien alakertoihin. Riemukasta on raahautua rannan puusavotasta saunaan hikisenä ja ruumis uupuneena. Ja nähdä että jotakin sentään on saanut aikaan, konkreettista tulosta.

Eikö mekaanista kuntoilua voisi korvata kaikenlaisella tekemättömällä ruumiillisella työllä, jota varmasti riittää niin kylissä kuin kaupungeissakin?

Katsottiin taas hieno ranskalainen leffa päivän päätteeksi. Toutes nos envies (2011) eli Mitä ikinä haluat oli vakava, murheellinen, silti ihmeen rohkaiseva elokuva. Miten ne osaavat tehdä niin eläviä, hienovaraisia, sympaattisesti syventyviä elokuvia – ei yhtään kiroilua ja riehumista, joihin ensimetreillä törmää kotimaisissa yritelmissä.

Aivokasvaimeen kuoleva, taloudellista vääryyttä vastaan taisteleva naistuomari, pienten lasten äiti, toi tietysti pysähdyttävästi mieleen ensimmäisen vaimoni Elinan kohtuuttoman kohtalon. Tunnistin jopa tuttuja repliikkejä, joitain mieleen syöpyneitä kohtauksia. Aviomies oli sivuosassa, tärkeänä tukijana rohkea tuomarikollega. Elokuva voi kirkastaa, syventää omia elämänkokemuksia. Tua res agitur, sinunkin asiaasi tässä taas ajettiin.

21.5.2015