Panu Rajala

Suomessa voi kolmekutonen hum.kand. Turun Varissuolta ponnahtaa suoraan tasavallan protokollan kakkoseksi presidentin jälkeen. Nuoruus ja naiseus sekä perussuomalaisuus mahdollistavat näin häikäisevän saavutuksen.

Kääntäjät valittavat heikkoa palkkaustaan, mutta tässä englannin kääntäjä ja tulkki näyttää mallia: liksa uudessa hommassa ylittää kymmenkertaisesti tavallisen kääntäjän palkkatason. Onnittelut Maria Lohelalle todellisesta lohenloikasta!

Kaikki ministerintuolit on täytetty. Naiset jäivät vähemmistöön, mutta puhemiehistössä he ottavat revanssin. Mauri Pekkaris-parka on kahden naisen puristuksessa. Mitä jää Vanhaselle, ryhmänjohtajuusko?

Iloisin ministerivalinta oli Anne Berner liikenneministeriksi. Toimen nainen hallitsee monta alaa ja pystyi taikomaan lastensairaalan tyhjästä. Onko muilla vastaavia näyttöjä?

Seuraamme mielenkiinnolla uuden opetus- ja kulttuuriministerin toimia. Onko Sanni G-L jo opiskellut ulkoa  työhuoneensa taulut ja niiden tekijät? Onko paineenkestokykyä? Kulttuuriväki on kärkäs jakelemaan myrkyllisiä moitteita. Mutta kulttuurihan on kuulemma yksi kärkihanke. Sitä kärkeä teroittamaan!

En nyt itse keksi teräviä tuomioita, joita oppositio on jo toitottanut ohjelmasta niin paljon kuin nahka sietää. Juuri se kuuluu demokratiaan. On heti kaikilla lupa päättää, että hallitus on järjiltään.

En kyllä purematta niele sitäkään Kalle Isokallion ”sisäpiirin tietoa”, että pääministerin kuiskaajana toimii Esko Aho. Hänkö muka vanhasta muistista siirtelee shakkinappuloita ja Sipilä vain kertoo tulokset? Toinen asia, että hyviä neuvonantajia aina tarvitaan. Sipilä vaikuttaa varsin itsepintaiselta tyypiltä.

Kävin aamulla katsastamassa itseni ja autoni. Verikoe vetäistiin ja auto tarkastettiin hujauksessa tuolla Kyröskosken Tippavaarassa. Kuinka nämä ovatkin muuttuneet niin vaivattomiksi operaatioiksi? Tuskin ehdin kaffikupin siemaista ja Seiskaa silmätä kun jo kaveri tuli kertomaan, että läpi meni vanha kärry. Hurraa.

Eilen on tervattu vene, korjattu laituri  ja leikattu nurmet huvilan edestä ja rannasta. Eikö tämä merkitse sitä, että suvi on hyvä ja saapuu vaan. Ihan kohta alkaa sataa. Tää poika viihtyy perjantain sisätöissä. Ja huomenna valkolakkia kohottelemaan Tapanilan perälle.  Hei, hei, isänmaan toivot! Kyllä hallitus vielä teitäkin kannustaa kunhan tokenee miljardisäästöistään.

Professorit sen sijaan loukkaantuivat, kun Stubb heistä lohkaisi. Luojan kiitos, huokaisee täällä yksi emeritus, että pääsi ajoissa tuosta myllytyksestä. Vielä kolmas lukukausi kaiken päälle! Missä välissä kukaan enää mitään tutkii? Päälle päätteeksi valtiovarainministeri suu virneessä proffia hutkii! Kokemuksen lohduttava kuiskaus nuoremmille: eläkkeellä ehtii sitten kirjoitella…

29.5.2015

Käki kukkuu hurjana joka Herran aamu, kun postimatkalla kuuden aikaan veikkailemme Taunon kanssa hallituksen suuntaviivoja. Sipilä on vaan kova kaveri. Pitkokin antaa tunnustusta Aamulehden pakinassa, tosin odottaa jo puukotusta lähipiiristä. Pilkan terä näyttää pehmenneen silkasta alkusuven kauneudesta, hyvä Matti!

Tuula Uusi-Hallilasta komia sivullinen Hesarissa. Se juttu tiesi aiheensa. Tuula on esikuvallinen äikän opettaja, panee oppilaat lukemaan kirjoja ja varmaan muutakin. Näin syntyy älliä ja eximioita, elämänoppia laajemminkin. Vaativa ja viisas opettaja osaa innostaa. Muistan kun Kirsti esitteli seuraajansa, tämän SYK:n vasta nimitetyn opettajan minulle SKS:n pihajuhlissa pari vuosikymmentä sitten: heti oli tiedossa, että uusi komeetta on saapunut Pohjanmaalta Helsinkiin.

Tuulan oppilaat valtaavat palkintosijoja myös Suomalaisen Klubin kirjoituskilpailussa vuosittain. Kisa on menossa, pankaahan tulemaan taas parhaita esseitä ympäri maan.

Herkkä tuomenoksa tuoksuu pullossa ikkunalaudalla, kun tässä kirjoittelen. Enää neljä tuntia, sitten on hallitusohjelma selvillä. Ja alkaa niin maan perusteellinen paukutus jokaisesta säästöstä ja leikkauksesta. Maahan palannut Tarja Halonen sanoi äskettäin toivovansa sydämestään, että hallituksesta tulee parempi kuin ennakkomaineensa.  Mikä ihmeen ennakkomaine? Ja miten hallitus sitten on hyvä tai huono?

Jos hallitus tekee ihmisiä miellyttäviä mutta tässä tilanteessa tehottomia päätöksiä, se on varmaankin sosiaalisesti ajattelevien mielestä hyvä hallitus. Jos taas hallitus tekee rankkoja mutta tehokkaita, kaikkia kirpaisevia päätöksiä, se on kärsimään joutuvien mielestä huono hallitus. Eikö niin?

Mauno Koivisto jo totesi puoli vuosisataa sitten, että politiikka on aina väärää jostakin näkökulmasta katsottuna. Ei voi tehdä kaikkia miellyttäviä päätöksiä, ei varsinkaan tässä tilanteessa. Kohta alkaa valtava parku maan laidalta toiselle.

No siinä he nyt olivat. Sopuisilta ja hyväntuulisilta näyttivät. Kavereilla on poikamainen tunnelma, ei ole kukaan kireä nainen häiritsemässä… Kaikki tiedämme, kuinka kivaa ja rentoa on poikaporukassa, saunoakin voidaan vapaammin, ei mene tukka eikä meikit sekaisin. (Mikä moka, peruutan äkkiä.)

Totta puhuen hallitusohjelma on odotetun tiukka ja ministeripaikatkin perusteltuja. Soinihan alun perin halusi ulkoministeriksi ja pääsee jyräämään Kreikka-pakettia tosissaan. Stubbista saamme vielä jäntevän, idearikkaan ja iloisen rahainvartijan. Alex on miehistynyt ja terästynyt silmissä. Kyllä nämä Suomen nostavat jos ketkä, tahdon lujasti uskoa kavereihin ja heidän joukkoihinsa.

Intohimo on hallituksen tunnussana! Erinomaista, samasta teemasta jatketaan kuukauden päästä Sastamalassa Vanhan kirjallisuuden päivillä. Intohimot leiskuvat ilmassa, se lupaa hyvää joka tasolla.

Muita ministerinimityksiä saamme vielä odotella. Eivät nekään ihan niin mene kuin toimittajat ovat toitottaneet. 14 tuolia odottaa avokonttorissa. Mihin lopulta tarvitaan politiikan kommentaattoreita? Eikö kansalainen pysty itse tekemään päätelmiä omasta kulmastaan. Nytkin Riikka Uosukainen vain selosti uudestaan sen, minkä olimme jo kuulleet ja nähneet. Turha on myös simultaanitulkata tuttuja kieliä, kun samat asiat vain toistuvat. Mutta antoisa lähetys joka tapauksessa, näin meitä pian ruvetaan hallitsemaan.

27.5.2015

Vetreää viiskymppistä onnittelemassa.

Käki kukkuu kahden puolen järveä, välissä joutsenet kraakaisevat. Täydellinen kevätaamu, kylmä, pilvinen ja toivorikas: kaikki edelleen edessä päin.

Säveltäjä Seppo Pohjola ehti miehen ikään, häntä kävimme onnittelemassa. Pohjolan laaja musiikkisuku huolehti tasokkaasta ohjelmasta Kirkkonummentiellä. Marja seuraili lasten touhuja, varsinkin pieni Pinja hurmasi huolettomilla tempauksillaan. Uima-altaaseenkin muksut polskahtivat. Vähän vanhempi Pessi kajautti flyygelillä Sibeliusta, Anu Komsi lauloi ihanasti, Liisa Pohjola soitti ja säesti ja sen semmoista.

Vakuutin Sepolle, että nyt teemme kaikkemme hänen säveltämänsä hienon Sillanpää-oopperan edustavaksi esille saamiseksi Myllykolun avoareenalla. Waltteri esittää Don Giovannia Kroatiassa, mutta ehtinee pian mukaan suunnitteluun.

Euroviisujakin piti katsella riivatun myöhäiseen loppuun saakka. Ruotsi-Venäjä matsi päättyi lännen voittoon. Ruotsi-Suomi on nyt 6-1. Meidän punkkareita juhlitaan kuin voittajia.

Ajeltiin helluntain kunniaksi Hämeenkyröön, ja ehdin hyvin näytelmäharjoituksiin Myllykoluun. Päästään vähitellen maastoon ja asemiin. Vilma ohjaa topakasti, lauletaankin Roope Mäenpään johdolla. Välillä tuntuu suorastaan hauskalta, porukka on hyväntuulista. Sää on toistaiseksi suosinut harjoituksia, aina on aurinko pilkahtanut kun päästään kentälle. Myllykolun kattilassa on lämmintä ja tuuletonta, viihdymme. Tässä Helinän ottamassa kuvassa Vilma ohjeistaa meitä puolitekoisissa lavasteissa:

Näyttävät saavan kokoon tiiviin hallituksen. Sipilän prosessikirja on pitänyt, kuten saattoi ennakoida. Uudenlainen ilme on neuvotteluissa. Vuotoja on toimittajien harmiksi hyvin niukasti. On vain täytynyt lämpimiksi ilkkua Toimi Kankaaniemen kustannuksella. Pakinoitsijat vääntelevät halpoja vitsejään.

Itse asiasta puhuttin loppuviikosta jopa jäntevästi, varsinkin Anna Kontula radiossa ja Riikka Slunga-Poutsalo Pressiklubissa analysoivat tapauksen yksityisyyttä, median ja politiikan ulottuvuuksia tasapuolisesti. Merkittävää että naiset ymmärsivät miestä paremmin kuin monet vahingoniloiset mieskriivarit. Poliittisen ilmiannon motiivi on vielä hämärän peitossa, ja väliäkö tuolla, jos ei selviäkään.

Oikeuslaitos on helisemässä. Kun Anneli Auerin tapaus jäi auki, samoin voi käydä Jari Aarnion ja kumppanien sotkuisessa ja moniaalle haarautuvassa vyyhdessä. En kadehdi tutkijoita enkä tuomareita. Tapani Koivunen kertoi Kalle Haataselle amerikkalaisen oikeuslaitoksen toiminnasta, mutta sen ohjelman ongelmana oli, ettei edes selvinnyt mistä miestä tarkkaan ottaen syytettiin.

Kirjallisuudestakin on puhuttu Savoy-teatterissa. Hienoa että Helsinki sai viimein oman kirjallisuusfestivaalin, Sastamalassa semmoinen on ollut jo 30 vuotta. Sofi Oksanen ei tosin tätä tuntenut todetessaan, että Suomessa ei ole ollut mitään vastaavaa kuin hänen kiertämissään ulkomaissa. Mihail Shishkin voi paukutella räväkästi Venäjän oloista, kun asuu turvassa Sveitsissä. Loput keskustelut on vielä tallenteelta katsomatta.

Mutta viis vakavuuksista, huolista ja prosesseista, helluntai avaa kevään loppurynnistyksen, paljon on vielä tekemistä ennen kuin suveen sukelletaan.

25.5.2015

Miten Adam Smithin kaksi ja puolisataa vuotta vanhat ajatukset kansojen varallisuudesta tuntuvat yhä päteviltä, mutta Heikki Patomäen mietteet kahden vuoden takaa aivan vanhentuneilta?

Tällaisia voi miettiä radion mietelauseiden äärellä. Tommi Melenderin esseestä leikattu kehittely taloudellisen kasvun historiasta oli myös terveellistä kuultavaa, vaikka tuntui oikovan vähän mutkia. Eihän talouskasvu sentään niin nuori ilmiö voi olla kuin Melender väittää. Riippuu tietysti siitä, minkälaista tuotantoa tarkastellaan. Teollinen kasvu on toisenlaista kuin luonnollinen, säätiloista johtuva satokehitys.

Talouden perusteita pitäisi opiskella, jos tahtoisi pysyä vähänkin kärryillä näiden aikojen keskusteluissa. Perinteisesti humanistit ovat halveksineet kovaa taloutta. Se oli jotain mistä ei tarvinnut olla selvillä. Talousuutiset olivat ennen pientä petiittiä lehden omassa osastossa.

Muistan havainto-opetuksen tästä asenteesta. Olimme Lontoossa teatterimatkalla huonetovereina professori Timo Tiusasen kanssa 1983. Timo alkoi lukea paksua lauantain Timesia ja heitti ensimmäiseksi Economy-osaston roskikseen. Siihen ei herrasmiehen sopinut koskea. Tosin oli eroa läheisissäkin. Timon veli Tauno Tiusanen on tunnetusti terävä taloustoimittaja.

Jouko Tyyriä pidettiin kummajaisena, kun hän puhui kirjallisuuskeskusteluissa taloudesta! Varsinaisia talousaivoja olivat lyyrikot Tuomas Anhava ja Paavo Haavikko. Runollinen tuotantonsa ei paljon tuottanut, mutta he viettivätkin yhteiskuntaelämää  aivan toisilla sarakkeilla.

I. K. Inhan matka vie Vienan Karjalaan. Ei minkäänlaista taloudellista suunnittelua, aivan tappiollista vaeltelua kaukaisissa runokylissä. Maksettu palkka muodollinen. Mutta pirttien nurkissa ja kuusen alla maatessa ei paljon rahaa kulunutkaan. Viiden kuukauden reissu toi arvokkaan niin kuvallisen kuin sanallisen lisän kansakunnan tietoon sukukansoista. Tutkimusmatkan tulosta mahdotonta arvioida talouden mittareilla.

Entä Elias Lönnrotin jalkamatkat pitkin saloja ja savupirttejä. Ei siinäkään aineellista tuotosta juuri arvioitu, riskejä kylläkin, puhtaasti fyysisiä riskejä. Kansakunta rikastui henkisellä lisäarvolla. Kalevalaa myytiin alussa, mitä, muutama sata kappaletta.

Väitän että puunkaato ja pilkkominen rannalla raikkaissa tuulissa on yhtä tehokasta ja monta kertaa hauskempaa liikuntaa kuin teknisten vempeleiden remputtelu hikisessä kuntosalissa. Tosin kokemukseni kuntosaleista rajoittuu joidenkin hotellien alakertoihin. Riemukasta on raahautua rannan puusavotasta saunaan hikisenä ja ruumis uupuneena. Ja nähdä että jotakin sentään on saanut aikaan, konkreettista tulosta.

Eikö mekaanista kuntoilua voisi korvata kaikenlaisella tekemättömällä ruumiillisella työllä, jota varmasti riittää niin kylissä kuin kaupungeissakin?

Katsottiin taas hieno ranskalainen leffa päivän päätteeksi. Toutes nos envies (2011) eli Mitä ikinä haluat oli vakava, murheellinen, silti ihmeen rohkaiseva elokuva. Miten ne osaavat tehdä niin eläviä, hienovaraisia, sympaattisesti syventyviä elokuvia – ei yhtään kiroilua ja riehumista, joihin ensimetreillä törmää kotimaisissa yritelmissä.

Aivokasvaimeen kuoleva, taloudellista vääryyttä vastaan taisteleva naistuomari, pienten lasten äiti, toi tietysti pysähdyttävästi mieleen ensimmäisen vaimoni Elinan kohtuuttoman kohtalon. Tunnistin jopa tuttuja repliikkejä, joitain mieleen syöpyneitä kohtauksia. Aviomies oli sivuosassa, tärkeänä tukijana rohkea tuomarikollega. Elokuva voi kirkastaa, syventää omia elämänkokemuksia. Tua res agitur, sinunkin asiaasi tässä taas ajettiin.

21.5.2015

Hytkähdytti Hannu Reimen tiivis leffakatsaus aamun radiolähetyksessä. Reime oli nähnyt saman kovan kolmikon kuin minäkin: Ida, Miekkailija ja Leviathan. Kaikki voimakkaita itäblokin tragedian kuvauksia sodan jälkeisiltä ajoilta. Tasavahvoja, erilaisia, silti samansuuntaisia tulkintoja.

Itse pidin erityisesti kahdesta ensimmäisestä. Leviathanin ansiot tunnustan, mutta se on niin murskaavan toivoton elokuva, että jätti mielen masentuneeksi. Sitä aihe ilmeisesti edellytti. Nyt Reime analysoi hyvin Leviathanin vaikutuksen, joka tulee myöhemmin elokuvan katsomisen jälkeen. Sen myyttis-raamatulliset yhteydet Reime osoitti lyhyessä tulkinnassaan oivallisesti.

Hitto olisinkin halunnut kirjoittaa näistä laajemman esseen, johon Matti Salo minua yllytti. Lähinnä oli puhe Klaus Härön hienosta Miekkailijasta, jota on meillä myös omituisesti väheksytty joissain kritiikeissä. Reime asetti Miekkailijan kahden Oscar-palkitun elokuvan rinnalle eikä suinkaan ansiottomasti. Veikkaan Miekkailijalle vielä lisää kansainvälisiä menestyksiä, yksi palkinto jo tipahti.

Jos siis on kesällä elämyksistä puutetta, niitä voi hankkia myös leffateatterissa. Ainakin niin pitkään kuin näitä harmaan viileitä säitä riittää.

Nyt olen vain hiusmartoa myöten kiinni kahdessa laajemmassa kirjallisessa työssä, ja illalla on taas mentävä Myllykoluun talkoisiin ja harjoituksiin. joten syventyvä essee jää odottamaan aikaa parempaa. Silloin leffat pitäisi sitä paitsi nähdä uudestaan; onko siihen enää intoa? Lukemistakin olisi vaikka kuinka. Saunalla kaadettava vielä pari puuta ja pilkottava. Ja puutarhatöitä, hehheh.

Tänään setvitään säästöjä ja leikkauksia Smolnassa ilman Toimi Kankaanniemen siunaavaa läsnäoloa. Näinä aikoina ei paljon kannata tekstailla eikä sekstailla, aina voi olla joku piruuntunut nainen ilmiantamassa ja toimittajat valppaina kärkkymässä ”skandaalia”. Kova skandaali: mies haluaa naista. Ennenkuulumatonta.

Maanantai-illoin voimme seurata alastomien miesten ja naisten yhteisiä toiveita, jotka kai harvoin johtavat niin hauskaan ja onnelliseen päätökseen kuin eilisiltainen. Tällainen deittailu kaiken kansan edessä jo ilomielin sallitaan, mutta vallanpitäjät pysykööt vain kuivien paperiensa äärellä. Ei mitään seksimielittelyjä heidän ulottuvilleen.

Viileätä edelleen, mutta toistan taas: siunaus sisällä kirjoittavalle. Työ jatkuu, usein tuntuu aivan ilolta. Taistelen parasta aikaa I. K. Inhan matkassa talousromahduksen partaalla hoippuvassa Kreikassa vuonna 1897 ja ihmettelen kuinka vähän maailma on muuttunut.

19.5.2015

Viileä kevät jatkuu. Sopiva sää sisätöihin ja talkoisiin. Kirjoitusvire nousee kuumimmilleen ennen pihatöitä. Töllinmäkeä laitettiin perjantaina joukolla kuntoon, katsastin Rauhamäenkin nykytilaa. Taideopettaja Mikko Härkönen vaimoineen laittaa sitä uuteen uskoon.

Koivikko vihottaa viehkosti. Sain pihamaan leikatuksi, vaikka pehmeä ensimmäinen ruoho on kaunista: tekisi mieli haukata. Katiskaan oli uinut kuha, luontoradiossakin sitä pidettiin harvinaisena. Ylivakeri aloitti kylvöt, se on suven varma alku.

Ajelimme lauantaina Porvooseen ja sen ohi Kardragiin juhlimaan Acke Bjurströmin kolmea neljännesvuosisataa. Acke on kultaseppä ja purjehtija, ennen muuta Ulla Paulan (Helmi Sillanpään ja Usko Aron tyttären) valittu; siellähän viihtyvät saariston raikkaissa tuulissa ja pitkät ajat välillä etelän mailla. Juhlissa oli komeat pidot vanhassa tallissa, paljon laulettiin snapsilauluja. Osalleni lankesi kiitospuhe vieraiden puolesta, laulaakin sain. Juhlakausi on avattu, mihin vielä ylletään?

Kevätillassa Marja ajoi meidät urheasti takaisin Kyröön. Mutta mitä tapahtuikaan aamuyöstä…

Olin jalkeilla kuten usein juhlien jälkitunnelmissa, siinä neljän ja viiden välillä. Hiiskumaton harmaa hiljaisuus. Äkkiä näin ikkunasta oudon vilahduksen. Hoikkajalkainen ruskea metsäkauris asteli arvokkaasti maantieltä pihaan ja kiersi talon harkituin liikkein, korviaan höristäen. Tuijotin lumoutuneena ikkunan läpi, ja kauris vastasi soikeilla silmillään pitkään katseeseeni. Mittailimme toisiamme, metsien kaunotar ja aamutakkinen hiippailija. Sitten kauris katosi rauhallisesti Ylivakerin pellon poikki tietymättömiin.

Sattui olemaan tyttäreni Alman syntymäpäivä. Kävikö kauris tuomassa viestin? Samaa herkkää siroutta siinä oli kuin Alman edesmenneessä äidissä. Alanko uskoa sielunvaellukseen? Alman Palelevan elefantin viimeinen esitys oli samana päivänä Turussa, yleisöäkin oli kuulemma riittänyt.

Jääkiekko palautti illalla reaalimaailmaan. Pelit päättyivät komeasti. Kanada ja USA veivät valtikan Atlantin taa. Nyt ei tarvitse enää vuoteen lätkää katsella. Suomi lataa rauhassa voimiaan. Sen sijaan suuret futismatsit ovat edessä ja sitten ties mitä urheilua kesän mittaan.

Keskityn kirjoittamiseen ja ulkohommiin, hyvä vuoroveto. Nyt on saatettava työt parhaaseen malliin. Anja Snellman puhui äsken kahdella kanavalla kirjallisuuden ja taiteen merkityksestä ihmisille, terapeuttisestikin. Viisasta puhetta, ei tämäkään homma ihan hukkaan mene. Anja odottaisi hallitusneuvottelijoilta edes joskus kirjallisia viitteitä: kunpa Sipilä puhuisi itselleen läheisestä surukirjasta tai Stubb heittäisi jonkun Tshehov-sitaatin. Lienee turha toivo.

18.5.2015

Joni Strandberg nappasi kuvan Helena Ruuskasta ja minusta Eeva Joenpellon valvovain silmäin alla.

Tiistaina oli ampaistava aamulla kuuden bussilla Tampereelle ja jatkettava junalla Helsinkiin. Siellä kahden kustantajan tilaisuudet hoidettavana, mukavia molemmat. Vaihteeksi levollista matkustaa julkisilla ja lueskella kaikessa rauhassa, autolla on tullut riittävästi riehutuksi viime aikoina.

Kirjallinen aamiainen WSOY:llä sujui hyvinkin kiintoisasti. Saimme kuulla eri tekijöiden tulevista teoksista. Karo Hämäläisen kanssa todistimme yhdessä kirjoistamme, joita vielä hiki päässä kirjoitamme. Karon aiheena on Paavo Nurmi ja minulla I. K. Inha – kaksi kovaa yksinäistä! Vilja Perttola haastatteli.

Nurmella ja Inhalla on joitain ohuesti yhteisiä piirteitä, mutta enemmän sentään eroja.  Molemmat olivat tiukkoja ja eristyviä, itselleen ankaria, kunnianhimoisia ja ihmissuhteissaan vaikeita. Nurmi sentään menestyi ja meni naimisiinkin, Inhalla elämä kulki laskusuuntaan, mutta tulokset pysyvät: kaksi innovaatiota, polkupyörän maahantuonti ja valokuvataiteen uranuurto. Lisäksi hänellä mittava tietokirjatuotanto.

Katsotaan mitä näistä saamme aikaan. Kumpikin kirjoitamme romaania minä-muodossa, minulla aika uudenlainen kokeilu. Karo on jo monta romaania äskettäin julkaissut. Puhuin ilmeisen mieliin tarttuvasti Inhasta, koska Vilja Perttola juonsi sen jälkeen sisään Claes Anderssonin ja I. K. Inhan – joka paljastuikin Markku Innoksi.

Lupaavin teksti kuultiin Anderssonilta: hieno runosikermä hänen isäsuhteestaan. Minua kiinnosti vielä erityisesti viimeisenä lavalle noussut Helena Ruuska, joka on saamassa valmiiksi elämäkerran Eeva Joenpellosta. Tekemäni kirjailijahaastattelu vuodelta 1974 on keskeisenä aineistona, kertoi Helena. Olemme aiheesta keskustelleet muutamaan otteeseen kuluneena talvena. Tätä kirjaa odotan.

Lepäilin päivällä ja tarkistin Sillanpää-opukseni pitkän henkilöhakemiston, jonka Pauliina SKS:stä lähetti. Nyt on se hanke jo painoon menossa, joten pääsen täysillä keskittymään Inhaan.

Sitten illalla oli sonnustauduttava Otavaan, oikein kirjailijajuhlaan, kustantajahan on täyttänyt pyöreitä vuosia. Olikin erinomaisen hauskat pippalot, mikä tietysti riippui seurasta. Sain tilaisuuden kiittää heti ala-aulassa Anna-Leena Härköstä mainioista kuunteluhetkistä autossa: hänen kirjansa Ei kiitos ja Kaikki oikein ovat Sari Mällisen lukemina olleet parasta viihdykettä matkoillani.

Pitkästä aikaa tapasin Jukka Pakkasen, joka kehaisi puolestaan Lavatähti-kirjaani hienoksi ja lämpimäksi. Miehet sen tuntuvat aina parhaiten ymmärtävän, lukevat ilmeisesti ilman kielteisiä ennakkoasenteita. Kirsti oli virkeänä liikkeellä, ja Juhani Seppänen valmistautuu jo Sastamalan avajaisten merkittävään juontotehtävään.

Mutta pian me yleisestä pörinästä irrottauduimme kabinettiin Pekka Tarkan ja Matti Suurpään kanssa, ja joukkoa kertyi lisää: Matti Klinge, Juha Vakkuri ja Vesakin reippaana. Muutama daami uskalsi käydä visiitillä: Jaana, Minna Castrén ja Sirpa Kähkönen. Oikein hauska kokoonpano, kustannus- ja kirjallisuuspolitiikkaa pantiin järjestykseen viinilasien koukistustahdissa. Mielipiteet sen verran suoria, ettei niitä voi tähän laittaa. Muistelmia oli tekeillä, Paavolaisestakin puhuttiin, Klingen päiväkirjaan tulossa kommentteja – veikkaan että kriittisiä.

Kiva ilta, virkistyneenä seippailin Sepänkadulle, missä yritin vielä katsella Venäjä-matsia tilanteessa 1-1, kunnes uni voitti. Aamuyöstä vasta näin tekstitv:stä jännittävän voiton.

12.5.2015

Waltteri voittoon!

Kahvipöytä koreaksi, purkkiruusu keskelle, lenkki postilaatikolle, lippu salkoon, järvelle ja pihatöihin. Yksi vanttera hauki katiskassa Marjan kunniaksi! Hän valmistaa siitä spelttihauen, paremman kuin missään, eikä  meidän tarvitsekaan mennä yleiseen ruokalaan lounaalle. Seitsemäs hauki tänä keväänä. Aamu säteilee kilvan kanssamme.

Törmäpääskyt näkivät eilen 55 lintulajia tornistaan Sarkkilassa. Hyytävän sateinen aamupäivä säesti tarkkailujaan. Toimin keittiöavustajana, kuumensin rommitotit paleleville ja lämmitin siskonmakkarasoppaa. Norhan sisarukset in corpore kunnostautuivat jälleen, tuloksena Hämeenkyrön mestaruus pinnoissa.

Käyn hautausmaalla, lasteni äiti saa kummulleen valkovuokkokimpun. Yksi vanha kuusi on kaatua rojahtanut, kumonnut Aamun hautakiven, ja muutama vanha rautakilpi on murskana. Nyt tietysti kaikki vanhat puut kaadetaan. Pidän sen mahtavan vanhan tammen puolia, joka kohoaa Sillanpään haudan takana. Saku ja Anna-Liisa ovat samaa mieltä, kun kohtaan heidät käytävällä.

On esikoisen nimipäiväkin. Jokakeväinen juhlakausi alkaa, molemmat tyttäret syntyivät toivorikkaasti toukokuussa. Muistojen kuukausi! Oma nimipäivänikin oli tässä kuussa kunnes Kustaa Vilkuna meni siirtämään sen marrskuuhun. Ikuiset kaunat Kustaalle.

Eilen vietettiin ruhtinaallista Orson Welles -iltaa Citizen Kanen parissa (miten se tuntui naiivimmalta kuin ennen, mutta elokuvalliset keinot ihastuttavat vieläkin), samoin katsoin dokumentin arvoituksellisen ohjaajan elämästä. Nyt jatketaan samasta teemasta: Mahtavat Ambersonit alkaa vartin päästä.  Ja sitten päivän päätapaus: Waltteri vastaan Laura Tähdet tähdet –kisassa.

Uskomme lujasti Waltterin voittoon. Kylämme muuttolintu on jo kerännyt häkellyttävästi mainetta ja kunniaa estottomilla esityksillään. Emme uskoneet mekään, että Waltteri on noin rohkea ja monipuolinen heittäytyjä. Hänen kanssaan on jo kolmisen vuotta suunniteltu komeaa Sillanpää-oopperaa Myllykoluun. Nyt se saa aivan uutta potkua. Waltterin on pakko voittaa tänä iltana!

Ja niinhän kävikin, täysin oikeutetusti. Suvereenisti pesi poika koko tähtikaartin ja niinkin kovan esiintyjän kuin tuon Laura Voutilaisen. Olihan läpimurto Waltterille. Täällä poksahti jo kuohuviinipullo.

Tähtien tähden seuraavia rooleja on sitten se nuori Sillanpää Myllykolun Kesäteatterissa vuonna 2017. Uskokaa tai älkää. Muistan aina kun tuntematon tyyppi, joka esittäytyi Waltteri Torikaksi, soitti minulle kolmisen vuotta sitten. Hän kertoi muuttaneensa Hämeenkyröön äitinsä kanssa, vieläpä meidän kylään tuohon Laitilan sillan  maisemiin.

Sitten Torikka kysyi: – Onko teille tullut mieleen esittää jotain Sillanpään teoksia siellä mikä se nyt on, siinä hienossa kesäteatterissa? Vastasin että on tullut mieleen ja on esitettykin noin 40 vuotta.

Tapasimme Kosmoksessa, mikä näinkin hitaasti alkaa kantaa satoa. Nyt on libretto kirjoitettu ja sävelletty, ja Waltteri valmiina ottamaan johdon ja pääroolin oopperassamme. Oikeastaan se esitettäisiin jo alkavana kesänä alkuperäisen suunnitelman mukaan, mutta Sillanpään Seuran johtokunta kauhistui kustannuksia ja lykkäsi ajatusta tuonnemmaksi. Hämeenkyrön suurin lahjakkuus on aina ilmentynyt liian suurten ideoiden vastustamisessa, joskus pienempienkin. Sen sai totisesti kokea Sillanpääkin aikoinaan. Mikä se nyt oli olevinaan, joku pahainen Nobel-kirjailija…

Mutta nyt uskon, että ooppera saa vähän uutta potkua jopa täällä vastahakoisilla rintamailla.Vilja Pylsy sitä tuottaa jo täyttä häkää jupinoista piittaamatta, ja taidankin mennä samantien soittamaan Viljalle, että mikä on seuraava askeleemme.

ONNITTELUT on jo moneen kertaan lähetetty Waltterille sekä ihanalle äidilleen Annikille, mutta menköön vielä kerran! Komeasti lauloi, uljaasti esiintyi, sydämet valloitti. Kova poika kerrassaan.

10.5.2015

Kianto-rapsodian säveltäjä Risto Vähäsarja sai apurahan uuteen sävelteokseen, jakajina Kulttuurirahaston puolesta Antti Toivanen ja Teija Ravelin.

Juhlapuhujana kelpaa sikäli, että saa hyvän kohtelun ja riittämiin kiitoksia. Lennähdin Pirkkalasta Helsingin kautta Kajaaniin, mistä Kainuun Etu -firman toimitusjohtaja Antti Toivanen nouti minut Sotkamoon. Siellä piti paukuteltaman puhe Kainuun kulttuurirahaston vuosijuhlassa.

Majoituin hotelli Vuokattiin uhanalaisen Nuasjärven rannalle. Talvivaaran vedet siihen pian lillittelevät? Katinkulta on remontissa, ja Hotelli Vuokattikin olisi ollut kiinni, ellei Sotkamon Jymy olisi varannut sitä pelikauden avausjuhlaan. Siinä meni yksi professorikin sivussa. Jymyn puheenjohtaja Juha Tanskanen tarjosi konjakin ja kertoili seuran hyvistä yhteiskuntasuhteista. Kova ryminä jatkui kauas aamuyöhön, voitonvarmaa porukkaa.

Juhlassa Vuokatin Urheilutalossa paljastettiin Mayumi Niiranen-Hisatomin aulan seinille levittäytynyt monitasoinen taideteos. Iloinen tyttö oli Mayumi, istuin hänen vieressään juhlasalissa. Puheeni meni ilman ihmeempiä kompastuksia, koska sitä kovin kehuttiinkin. ”Se oli kuin tikku silmään, napakymppi.” Kainuussa ollaan hereämpä antamaan palautetta kuin Pirkanmaalla. Yritän liittää puheen jonkun linkin taakse, vaikka ei se nyt tekstinä sen kummempi ole. Tarkoitus oli käsitellä vähän uudelta kannalta tätä kuplan ja muun Suomen välistä keskustelun rähäkkää, joka vaalien tuloksesta syntyi.

Nyt sain kuulla ja nähdä myös sen Ilmari Kianto -seuran esittämän draamakonsertin osan Rämsänrannan runoruhtinas, joka kokonaisuudessaan vieraili keväällä Savoy-teatterissa ja jäi silloin käymättä. Rapsakkaa menoa Ikin vaiheista ja runoista, Vexi Salmi oli lisää säkeitä kirjoitellut. Martti Niskanen oli repäisevä korpikirjailija, Juha Vähäsarja ilmetty Kekkosen näköinen mies. Risto Vähäsarjan sävellyksistä jäi mieleen uudesti sovitettu Nälkämaan laulu oikeilla sanoilla: ”Miekkaa jos tarvis – tartutaan vaan!”

Apurahoja jaettiin 194 000 euron edestä. Eräs kärkihanke oli Routa-tanssiyhdistyksen Pilluralli (14 000 euroa), epäilemättä kiinnostava ja kannatettava esityskokonaisuus. Oli monia muitakin innovatiivisia taidetempauksia, jotka saivat tukea. Kainuunpa mainetta mainivat nuo. Liikunnan tutkija Vesa Linnamo sai Elias Lönnrot -mitalin (hei sellainen on minullakin).

Juhlailtapalan olivat kehittäneet kätevästi valmiiksi päreille, mistä sitä oli helppo haukata. Monen sotkamolaisen kanssa pääsin puheisiin, vaikka vanhoja tuttuja ei näkynyt, ei huovislaisia eikä edes Raija-Liisa Kiantoa. Yllättävän moni muisti puheeni Suomussalmen juhlassa kymmenen vuotta sitten. Minäkin muistan, Jorma Hynnisen kanssa mentiin samassa koneessa. Mikäpäs Kainuussa on käydessä.

Samaan aikaan kun Urheilutalossa rahoja jaeltiin, Helsingissä julkistettiin hallituspohja, Britanniassa äänestettiin ja Suomi hakkasi Slovenian lätkässä. Tapahtumarikas ilta. Porvarihallitus alkaa mäiskiä taloutta kuntoon ilman demarien vastahankaa ja ruotsalaisriipusta. Sipilä etenee kellontarkkuudella sivuilleen vilkuilematta. Kun vetää eteenpäin oikein suoraviivaisesti, toimittajat epäilevät tosi peluriksi. Salaliittoteorioita rakennellaan täyttä päätä, muutenhan kommentit kuivuvat. Sipilästä: kun ei juonittele, niin silloin vasta juonikas mies onkin.

Ennen nukahtamista vilkaisin tahattoman komiikan huipentumaa: suomalais-venäläistä sekoilua Tulitikkuja lainaamassa. Kauko Helovirran poliisihahmo oli parasta, Ritva Valkamakin piti pintansa, mutta venäläiset jälkidubattuina Ihalaisena ja Vatasena vasta ylivetoja!

Kainuussa kaikki hyvin. Toivasen mukaan siellä ollaan vahvasti Eurooppaan orientoituneita, englanniksi väännetään jo kaikki kokoukset tai ainakin melkein. Kainuhun kansa, ah arpasi lyö! Missä on ryhtisi, kunniatyö? No sehän on tietysti yhteisprojekteja rakentelevissa neuvottelupöydissä ja fläppitauluilla, vaikka ei sitä Iki-Kianto olisi ikinä aavistanut.

Luin muuten luppotuokioina I. K. Inhan vanhoja kuvauksia Vuokatin ihmeellisestä luonnosta. Voi pojat, on sanottava: vähiinpä on se luonto siellä käynyt. Tilalla hotellia, majaa, mökkiä, laskettelurinnettä, asfalttitietä ja teräsaitaa, massiivinen kylpylä vastarannalla siintelee. Mutta ihmisen on elettävä. Luonto lie kitsas – siis kilpaillaan!

Kuinka vastasikaan Juha Tanskanen kriitikko ja pesisfani Seppo Heikinheimolle, joka valitti musiikkimölystä Jymyn matseissa: ”Minkä minä trendeille mahdan?”

9.5.2015

Merja Virolainen pisti railakkaasti runoja järjestykseen.

Huomenna, jos Luoja suo, Juha Sipilä ilmoittaa hallituspohjan. Elämme jännittäviä aikoja. Suomalaisella Klubilla Risto Uimonen kertoi taas kirjastaan ja Sipilästä ja spekuloi (lat. = silmäili) hallitusneuvotteluja. Isänmaan kannalta olisi sittenkin kuulemma parasta, jos neljä suurta muodostaisivat hallituksen, mutta turha toivo. Helsinkiläinen herraväki alkaa suhtautua keskustaan entistä suopeammin, kiitos Sipilän bisnestaitojen ja luontevan persoonallisuuden. Jospa kepu ei enää petäkään?

Tauno pelkää edelleen, että demarit äityvät pirullisiin lakkoremmakoihin, jos jäävät hallituksen ulkopuolelle. Ystävämme Auttilan Risto taas ei mitenkään toivo demareita hallitukseen. Verotuksen äkkiratkaisut kauhistavat yrittäjää.  Postimatkoilla on helppo viritellä puheenaiheita, parrat pärisevät kylänraitilla. Kirkkaan kevätilman täyttää odotus.

Tuntuu että toimittajilla ja kommentaattoreilla on tuskaiset oltavat, kun tietoja neuvotteluista tihkuu niin vähän. He panevat joutessaan hallitusta keskenään kasaan ja kiukustuvat, ellei tulekaan sellainen kuin pöydissä on piirusteltu. Tämmöisellä normikansalaisella sen sijaan on ihan hyvää aikaa odotella todellisia uutisia. Sipilä etenee joka tapauksessa rivakasti kuten on luvannut. Pitäkööt puoluejohtajat kerrankin työrauhansa.

Tässä välissä onkin vilvoittavaa poimia esiin mahdollisimman epäpoliittisia uutisia. Radion Kultakuumeessa sytytellään vaihteeksi runosotaa, ja mikäs sen hauskempaa. Merja Virolainen ja Tuomas Karemo keskustelivat hersyvästi uuden runouden heikosta tasosta. Kerrankin suoraa puhetta vailla hämärtäviä kvasitaiteellisia kiemuroita. Merjaa suretti runokielen rappeutuminen keskinkertaiseksi proosaksi, joka vain pätkitään runon näköiseksi. Runoja julkaistaan liikaa ja heppoisin perustein. Julkaisukynnystä ei enää ole, jokainen voi läväyttää runotuotteensa maailmalle ja odotella huomiota ja mukavia apurahoja.

No tänään sitten pitkän linjan kriitikko Mervi Kantokorpi iski takaisin. Hän puolusti runouden korkeaa tasoa ja leimasi arvostelun asiattomaksi. Hyvään suomalaiseen tapaan hän siirsi keskustelun henkilötasolle: Merja Virolainen edustaa ylikypsää ikäluokkaa, jonka motiivina on kauna ja ammattikateus. Hohhoijaa. Merjan herkullinen itseironia jäi kriitikolta huomaamatta. Hänen varsinaisiin argumentteihinsa (kielen rappioon) Kantokorpi ei puuttunut mitenkään, joten keskustelu taitaa jatkossakin ajautua tuttuja ratoja  henkilökohtaisuuksiin, ja lopuksi hakaudutaan jankkaamaan rahasta, mistäpä muusta.

Tässä olikin runokatsaukseni tällä erää. Olen aika heikoilla, koska luen uusia runoja aivan satunnaisesti jos silloinkaan. Yhteiskuntaan puuttuvaa runoutta joka tapauksessa kaivataan. Suosioon noussut lausuttu ja laulettu runous aniharvoin enää sekaantuu konkreettisen maailman tapauksiin, ja ehkä niin on parempi. Entä jos runous ryhtyisi kommentoimaan keskinkertaisella kielellä latteaa arkista todellisuutta. Kuka sitä kestäisi?

Kirsi Kunnas painotti juhlasyksynään runouden merkitystä nimenomaan ihmisten kielitajun kehittäjänä ja avartajana. Jospa runouden kielestä voitaisiinkin ihan oikeasti keskustella. Onko löysä proosa runon kieltä? Merja Virolainen on aiheen räväkästi alustanut, jatkakaa te muut, jotka runoja luette ja kirjoitatte.

Yllättyisimme aika lailla, jos Juha Sipilä ilmoittaisi huomenna hallituspohjan runomuodossa. Näin jäisi toisaalta ilmaa ja tulkittavaa, spekulanteilla riittäisi riemua. Mutta ei, asiaproosaa sieltä tulee. Jos se on ymmärrettävää ja hyvin perusteltua, olkaamme tyytyväisiä.

6.5.2015