Täällä on herkkää ja muistorikasta. Kiipeilemme Montmartren kujia kohti Sacré Coeurin valkeina hohtavia kupoleja. Aurinko paistaa, vaikka säätiedot toitottivat toista. Väkeä liikkeellä jo varhain aamupäivällä. Pariisi levittäytyy portaiden alapuolelle sinivihreänä kattomerenä.
Tänne istahdimme toden totta kymmenen vuotta sitten ja vaihdoimme sormukset. Eipä ole kaduttanut. Yltiöromanttinen tempaus tuotti kestävän onnen. Kiertelemme kirkossa, sytytämme kynttilän. Kuulimme että siellä voisi viettää yönkin, mutta ehkä pysymme hotellissa.
Ensimmäinen terassi tänä keväänä. Tori kuhisee omatekoisia taiteilijoita. Muuan heistä tulee tietysti tekemään tarjouksen. Hän on alan veteraani, professori Basil, eikä hän hellitä. Lopulta Marja heltyy muotokuvaan. Professori piirtää vauhdikkaasti meidät molemmat, Marjasta tulee Claudia Cardinale ja minusta Marcello Mastroianni. Kohdetta imarteleva kohteliaisuus ennen näköisyyttä! Kilistimme huvittuneina shampanjalaseja.
Hotelli Mercure sijaitsee Clichyn kulmilla, Pariisin eroottisen keskuksen laitamalla. Olen varannut mukaan Henry Millerin pikkuklassikon Hiljaiseloa Clichyssä, jonka olen lukenut vapaan villissä nuoruudessa 1968. Reipas kuvaus maailmasta, joka on hävinnyt. Ei ole enää tuota spontaanin kursailematonta huoraamista näillä katuvierillä, on vain steriiliä seksikauppaa.
Place de Clichyllä on sentään tallella Café Wepler kuin muistona Millerin ajoista, nyt tosin ajanmukaiseksi laittautuneena. Tuskin siellä enää tapaisi Nysin kaltaista mehevän anteliasta kaunokaista, jonka kanssa kertomuksen sankari antaumuksella peuhailee. Mennyttä mikä mennyttä. Miten kauniisti Miller kuvaileekaan Montmartren rapistunutta, kauhtunutta, peittelemättömän paheellista raukeutta, sen salakavalaa viehätystä. Ei sitäkään enää semmoisena ole.
Jotakin Millerin maailmasta voi sentään kohdata lähettyvillä Erotiikan museossa, 1920-luvun aidon vulgääreissä mustavalkoisissa pornofilmeissä. Niiden esiintyjät ovat kauniita, ilosilmäisiä ja luonnollisia – eivät mitään kovapintaisia panoautomaatteja. Siekailematon elämänilo on museoitu kuuteen kerrokseen, hyvä että edes sinne.
Vastapainona luen Simone de Beauvoirin muistelmia – kaksi tyystin eri maailmaa, amerikkalaisen machon ja pariisilaisen älykön. de Beauvoirille erotiikka on politiikkaa ja päinvastoin. Kiinnostavan kuohuva ajanjakso miehityksestä toipuvassa Pariisissa 1940-lvulla, kiihkeät poliittiset väittelyt, filosofiset koukerot, kuppikuntien kiistelyt – ja uuden sodan pelko. Uskotaan todella, että venäläiset miehittävät pian Ranskan tai että syttyy ydinsota, maailma tuhoutuu. Eksistentialismin perusta, Sartren ja Camus’n kilpailu ja erimielisyydet, välirikko. Miten polttavan tärkeitä olivatkaan vasemmistoaatteet ja niiden eri vivahteet – ja mitä onkaan nyt? Oikeisto etenee jyristen.
Seuraamme kahta päätapahtumaa, Lufthansan lentoturman selvittelyä ja Ranskan aluevaaleja. Kaikki lehdet ja kanavat pullistelevat analyyseja ja tulkintoja. Vain täällä voi lehti kuten Le Parisien yhdistää nämä uutiset näin röyhkeän terävään tiivistykseen: Valls est enfermé dans le cockpit, Hollande est parti aux toilettes et tous le socialistes dans la cabine vont au crash. ”Valls (pääministeri) on sulkeutunut ohjaamoon, Hollande on mennyt vessaan ja kaikki sosialistit matkustamossa ovat matkalla kohti rysäystä.”
Kyllähän me harrastimme ihan tavallista turismiakin, nautimme suurenmoisen illallisen Bistro de Montmartressa, vaelsimme Clichystä Champs Elyseélle, nousimme Riemukaaren laelle (vähän älytöntä, eikö se olisi arvokkaampi ilman kiipeilijöitä), käväisimme Quartier Latinissä, teimme pyhiinvaelluksen Pére Lachaisen hautausmaalle, löysimme Piafin haudan ja kuuntelimme chansoneja Pariisin vanhimmassa yökerhossa Au Lapin Agilessa. Hupaisa kokemus, ainakin erilainen yökerho kuin mikään muu! Kokeilkaapa vailla ennakkoluuloja, yllätytte.
Näistä ja muustakin olisi kertoiltavaa, ehkä myöhemmin. Vasta sunnuntaina satoi kunnolla, mutta ei se mitään: kun laskeuduimme maanantaina Helsinkiin, täällä riehui talvimyrsky pahimmillaan. Teki mieli palata heti Pariisiin…
31.3.2015