Tein edestakaisen pikakeikan näytelmäharjoituksiin Hämeenkyröön. Luettiin ensimmäisen kerran loppuosaa kirjoittamastani näytelmästä Elämän autuus. Ensi-ilta on 27.6. Myllykolun Kesäteatterissa.
Ensi vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta F. E. Sillanpään esikoisromaanin Elämä ja aurinko ilmestymisestä. Se antoi innoituksen näytelmään. Pisti päähäni miettiä, mitä romaanin henkilöille kuuluisi tänä päivänä. Tällaista ideaahan aina silloin tällöin sovelletaan, viimeksi mm. Riina Katajavuori romaanissaan Wenla Männistö, joka ilmestyi viime syksynä. Siinä katsastetaan Kiven veljesten ja heidän naistensa uudempia kuulumisia. Tampereen Teatterissa pyörivä McPhersonin Villikalkkuna (The Night Alive) taas päivittää Tshehovin henkilöitä.
Sovitin Sillanpään viimeisen romaanin Ihmiselon ihanuus ja kurjuus Myllykoluun toissavuonna. Siitä tuli kohtalainen, paremminkin olisi voinut onnistua. Ei Kassilan elokuvakaan aiheesta täysosuma ollut, mutta hyvä ja kunnianhimoinen tulkinta joka tapauksessa. Tuntui että Sillanpään oma tuotanto on Myllykolussa käyty läpi jokseenkin tarkkaan, kaikki romaanit ja muutama elämäkerrallinen kuvaus.
Siispä ajattelin, että nyt irrotellaan kunnolla. Vanha kelpo teatteri pitää saada taas kannattamaan. Riemun täytyy raikua katsomossa. Sen täytyy vanhaan tapaan pullistella yleisöstä. Olemme jostain syystä vaipuneet vaatimattomiin yleisömääriin eli siis tavanomaisiin. Pahinta on, jos alamme tottua ja tyytyä niihin. On aina yritettävä parantaa, kuten Erkki Frick meitä ohjeisti viime vuosikokouksessa.
Olenkin kirjoittamaani komediaan aika tyytyväinen, vähän suorastaan yllättynyt, kuinka luontevasti se lohkesi. Lukuharjoituksissa on jo irronnut monet makeat naurut. Siinä pitäisi nyt olla raikasta elämäniloa, raisua toimintaa ja räiskyvää rakkautta. Myös vastakkain räsähtelevää tunnemyrskyä.
Sitä paitsi esittäjäryhmä näyttää todella vahvalta. Vain yhtä tärkeää roolihenkilöä enää puuttuu. Niin käy usein harrastajateatterissa, jostakin sitkeästi kiikastaa – kunnes loksahtaa kohdalleen. Ohjaaja Vilma Tala on ottanut henkilöihin ja tekstiin vahvan otteen, tuntuu aidosti nauttivan näytelmän hullutuksista. Olen luvannut peesailla mukana sikäli kuin aikaa riittää, ja kesällähän sitä tulee lisää, yötöntä valoisaa aikaa. Sitä mistä Sillanpää ylittämättömästi on kirjoittanut.
Matkalla asemalle täällä Helsingissä törmäsin muuten vanhaan veijariin Tapio Parkkiseen. Hän on ollut tekemässä kilpailevaa kesänäytelmää Hämeenkyrön Heiskalle, ja häntä siinä nopeasti haastattelin. Tapio sanoi jo vetäytyneensä hankkeesta, Beni Siltala jatkaa työstämistä. Katsotaan minkälainen kaksikko syntyy. Heiskalle puuhataan peräti uutta katettua kesäteatteria. Onko kilpailu hyväksi vai kalvaako kumpaakin, jää kuten sanotaan nähtäväksi. Näitähän on nyt syntynyt vähän joka kolkkaan, teatteria toisensa viereen. Suomalaiset ovat teatterihullua kansaa.
Myllykolu alan 43-vuotiaana veteraanina pitäköön joka tapauksessa pintansa. Upeita kesiä ennen vanhaan siellä vietimme. Nostetaanpa kunnostettu teatteri jälleen uuteen kukoistukseen!
Hei, jos joku jo tästä innostuu, niin ottakaa yhteys Hämeenkyröön ja tiedustelkaa lippuja. Vielä pitäisi olla saatavilla. Markkinointi on alkanut verkkaisesti, mutta päivien poutaantuessa tavan mukaan kiihtyy. Siellä tuottaja Jussi Niinenmaa odottaa herkeämättä puhelimensa 040 732 2996 pärähtävän.. Soittakaa ja virkistäkää miestä! Ja saa soittaa Vilja Pylsyllekin 044 363 3344 ja kysellä sekä näytelmästä (jossa näyttelee tärkeää roolia) että oopperasta, jota hän Myllykoluun jo valmistelee itsenäisyyden juhlakesäksi 2017.
Taas tapahtuu Hämeenkyrössä, ei mahda mitään. Matka sujui mainiosti: Jere Lepola haki junalta ja Anna-Kaisa Anttila heitti takaisin Tampereelle. Juna on kiva kulkuneuvo. Helsinkiin keinahdin ennen puolta yötä. Vaimo valvoi ja otti lämpimästi vastaan.
17.3.2015
PS Hämeenkyrön Sanomissa Hannu Lehtipuun hyvä kirjoitus pappilan kaadetuista pihakuusista. Yhdyn Hannun ihmettelyyn. Mikä ihmeen into on mennä kaatamaan terveitä lahottoman pihkaisia kuusia vain siksi, että ovat vanhoja ja komeita?