Hirmuinen viikonloppu kaikkineen. Kalevalaa, hiihtoa ja Pertti Kurikan nimipäiviä. Viron vaalejakin, murhia Moskovassa ja Laukaassa. Vähemmästäkin päätä pärisyttää.
Suomen hiihtoromahdusta vähän paijaillaan. Meillä on kansallinen kyky tyytyä yhä vähempään, kun on pakko. Jatkossa lasketaan edelleen tavoitetta. Mutta Lahden MM-kisoihin olisi kiva mennä, jos tulisi menestystä. En ole koskaan ollut Salpausselällä. Mistä saataisiin mitaleita? Hei onhan Kari-Pekka Kyrö nyt vapaalla ja varmaan käytettävissä…
Hiihto on mennyt välineurheiluksi, suksitehtaiden väliseksi, hiojien, pulveristien ja rasvaajien mestaruuskisoiksi, jossa suksien liikuttajalla on vähäisempi ja tarkkaan laskettu roolinsa. Silti Petter Northug oli ihmeellinen viidelläkympillä, ilmiö vailla vertaa. Ihailemme kaikkensa antanutta Matti Heikkistä, mutta mitä sanoi Paavo Nurmi aikoinaan Pariisin helteisen maastojuoksen jälkeen pyörtyneistä: – Huanost harjotellu.
Euroviisut menee yhä useammin erikoisryhmille, ja menköön vaan. Musiikillinen osuus on muutenkin jatkuvasti menetttänyt merkitystään. Nämä Suomen ryökäleet herättävät paljon hyvää tahtoa ja hellää mieltä, loistavia tokaisijoita. On pakko katsoa kuinka heidät otetaan vastaan finaalissa ja varsinkin sen liepeillä pyörivässä sirkuksessa.
Rivojen kansanrunojen (Tupa ryskyi, parret paukkui) saatteeksi laitettu Jaakko Leinon ja Senni Timosen essee valaisee vanhaa tapakulttuuria ja moraalikoodia. Mitä kertoo kansan harrastuksista se, että hyvät kerääjät ovat saaneet kokoon kaikkiaan 700 eri nimitystä rakkaasta kyrvästä? Lisäksi on 170 nimitystä kiveksille. On siinä luova kyky ollut koetuksella. Kiertoilmaisuja on valtavasti.
Seksuaalisuus on paitsi kiehtonut myös pelottanut, ja tabua on ahkeraan kaarreltu kielen keinoin. Ihmetyttää hiukan, miksi sukuelimet on niin vilkkaasti elollistettu vanhassa runoudessa. Vittu ja kyrpä seikkailevat milloin missäkin. Esimerkiksi vittu hyppää kannon päähän maanittelemaan kuusen oksalle kavunnutta kyrpää kurkkuunsa hyppäämään. Millainen on ollut tämänkin keksinnön reaalinen käyttötilanne?
Pinja Hahtola, Petra Lampinen ja Eero Enqvist esittävät reippaasti näitä runoja tunnin mittaisena koosteena; alkumaistia saatiin WSOY:n rakkausillassa perjantaina ja lisää kuullaan ympäri Suomea, myös Sastamalassa Vanhan Kirjallisuuden Päivillä kesäkuun lopussa, jolloin teemana on sopivasti Intohimo. Siekailemattomasti tulkittu runous menettää kaiken hävettävyytensä ja muuttuu osaksi kallista kansallista perintöämme.
Kun kasuava nuorisomme hokee nykyisin vittua kaikkialla kulkuvälineissä ja kouluissa, on näitä vanhoja runoja lukiessa todettava, että oli kansalla ennen ainakin enemmän mielikuvitusta ja rikasta sanastoa hallussaan. Vai livauttiko yhteinen epärunollisempi väki silloinkin suustaan vain niitä tavallisimpia elimiä, mene tiedä. Kirosanojakin olemme olleet huomattavan ahkeria keksimään. Tutkijat toteavat, että monet kysymykset ovat vielä avoinna. Odotetaan lisää tutkimustuloksia.
Jotkut ystävät kuten Kirsti Mäkinen ja Vuokko Hosia ovat kertoneet opintoihinsa liittyneistä keräystöistä, jotka osuivat juuri kansanomaisen rivousrikkauden äärelle. Matti Kuusi eritoten kuuluu usuttaneen herkkiä tyttöjä näiden kortistojen kimppuun. Elias Lönnrot aikoinaan kainosteli (ehkä vain julkisesti), mutta ilmenee, että K. A. Gottlund on ollut varsinainen seksipeto niin keräystyössään kuin omissakin runoiluissaan.
Kansallinen perintömme lepää siis perimmältään tukevalla biologis-fantisoivalla perustalla, mikä tyydytyksellä merkille pantakoon. Kalevalan päivän muusta juhlinnasta ei ole tässä lähempää tietoa, mutta hyvin riitti tämäkin julkaisu rattoisaksi iltalukemiseksi.
Kevät alkaa! 1.3.2015