Kjell Westön romaani Hägring 1938 on hieno, syvätarkka, eläytyvä kuvaus 30-luvun lopun tunnelmasta Helsingissä. Samalla se on aikajaksonsa mukainen: vähän ohutilmainen, hienostunut, tukahtunut ja totinen teos, niin hiottu että henki on kaikota. Mikään elämänläheinen tai rehevä humoristi Westö ei ole koskaan ollut. Tavat, asenteet, luokkaerot hän tavoittaa taiten.
Mikä ansiokkaassa romaanissa vaivasi mieltä? Se on niin tarkkaan punottu, että lukijan tulee olla valppaana huomatakseen juonen ohuimmat langat, jotka tähtäävät loppuyllätykseen, joka kieltämättä onnistuu jysäyttämään. Heittyy valo taaksepäin kuten hyvässä dekkarissa: kuinka tähän tultiin? Fru Wiik on kiinnostavasti muodosteltu henkilö kaikessa hautomisessaan ja hiljaisuudessaan, asianajaja Thune hieman kasvoton.
Poliittinen taso on korrekti, juuri kuten 30-luvun sotaa edeltävässä kuvauksessa tulee olla. Henkilökuvat ovat sivistyneitä ja vähän laimeita kuten parhaissa 30-luvulla kirjoitetussa romaanissa. Westö on suomenkielisellä puolella sukua Helvi Hämäläiselle, ei onneksi yhtä perusteellinen. Virkistäväähän oli, että pakolliseen juutalais- ja leiriteemaan liittyi tuo urheilun aspekti, kirjailijan hyvä löytö. Poliittinen taso muuten vähän päälle liimattua, asian vuoksi täytyy olla oikeansuuntaista asiaa.
Kuuluu kirjoihin, jotka kuuluu lukea. Pohjoismaisesti palkittu, syystä kyllä. Westö kirjoittaa hyvin kaunista, eleganttia ruotsia, jota lukee opikseen ja ilokseen.
Kangastuksiin liittyi Oscar-gaala, joka tuli katsotuksi suorana alusta loppuun, kun herään muutenkin aamuyöstä. Stand up -koomikko teki juontajana parhaansa, vähän väkinäisin vitsein, joita joku kommentaattori luonnehti rohkeiksi. Mutta show kulkee kyllä loistokkaasti, ei voi muuta sanoa. He hallitsevat esiintymisen, rytmin, tunteelliset huipennukset, nostalgian. Julie Andrewsin kohtaaminen Lady Gagan kanssa oli tällä kertaa kohokohta, samoin tietysti poliittiset julistukset ja laulut naisten puolesta ja rasismia vastaan.
Elokuvia on nähty liian vähän! The Grand Budapest Hotel sai kosolti ulkoisia tunnustuksia loistostaan, mutta itse tarina oli mielestän ohut ja pintapuolinen, tosin nokkela selviytymisseikkailu. Juuri tällaisesta viihdyttävästä leffasta pidetään, siinä on riittämiin visuaalista kuorrutusta ja hienoja kikkoja. Kaksi tärkeintä, Boyhood ja Birdman ovat vielä näkemättä. Nyt alkoi lisäksi kiinnostaa Ida. Amerikan ulkopuoliset elokuvat ovat edelleen näissä kisoissa mariginaalissa.
Helsinki on lumeton ja kuivan harmaja, mutta lumet sulivat Hämeenkyrössäkin hyvää vauhtia. Tuskin tästä enää talvessa käväistään.
23.2.2015