Neljä Mozartin saksalaista tanssia avaa päivän iloisesti. Vakavoitumista Bachin kantaatin äärellä. Mietelauseena Riina Katajavuoren romaanin katkelma. Pakkasta yli 10 astetta. Jag är laddad.

Tanskan tapahtumista ei uutta valaisua. Totta kai kaveri otti mallia Pariisin tärskyistä. Tuskin on mitään yhteistä kauko-ohjausta. Ruotsin tv näytti kuvia tekijästä, meillä kai huolekas intimiteettilaki estää niiden julkaisun. Hänhän on vasta epäilty! Vai olikohan kyse vain kuvien hinnasta.

Hiihtämässä jo toista kertaa. Opettelemista suorastaan, viime talvi taisi jäädä kokonaan väliin. Pian se alkoi tuolla peltoladulla luistaa. Helmeilevän aurinkoinen pakkassää, täydellinen talvipäivä. Puitakin sahasin savusaunalla. Tästä alkaa kevättalven urakointi.

Francon jälkeen on palannut uusin jaksoin. Ensin pelkäsin, onko siinä enää entistä vetoa, mutta turhaan pelkäsin. Merkillisen tuoreena on tämä ennätyspitkä sarja säilynyt. Siinä on pohjalla lämmin inhimillisyys, hyvät ja uskottavat tyypit, yhteisön välitön, intensiivinen elämä ja koko ajan mukana maan poliittinen kehitys, ellei muuten niin taustalla, toisinaan suorastaan ihmisten hengityksessä.

Carlos on selvinnyt rankasta vankilavaiheestaan, mutta näkee vielä painajaisia eikä ihme. Espanjan vankilaoloista annettu kuva oli karmea. Isänsä Antonio sekaantuu taas toivottomaan bisnekseen, tällä kertaa viinin tuottajaksi, Miguel kiihkeänä liikekumppaninaan. Kumman viehtyneesti näitä seurailemme, naurahdellen ja kommentoiden Marjan kanssa. He ovat kuin vanhoja hyviä perhetuttuja.  Merche on edelleen naisihanteeni.

Miten suuria julkkiksia sarjan näyttelijät mahtavat Espanjassa olla. Siitä saimme näytteen kerran Teneriffalla, kun sikäläinen tv näytti maakunnan elinkeinoja esittelevän dokumentin, jossa yllättäen Antonio ja Miguel olivat siviilihahmoissaan johdattelijoina.  Hehän elävät paitsi 1980-lukua myös nykyajassa samassa rytmissä laajan katsojakuntansa kanssa. Siellä ei varmaan puhuta kansan pirstaloitumisesta, uskon että kaikki nauliintuvat Francon jälkeisen lähimenneisyyden tilitykseen. Aivan samoin he kokoontuvat kaduille jatkuviin mielenosoituksiinsa. Missä määrin tv-sarja suorastaan ohjaa uutta politiikkaa?

Taas lievä ja voimaton murhe siitä, että meillä ei ole mitään vastaavaa. Yrityksiä sentään ollut vuosikymmenten varrella. Mitä tekee Jarmo Lampela, fiktion uusi pomo Ylessä? Ei paljon anneta hänelle mahdollisuuksia eikä pelimerkkejä. Mutta olisiko tekijöitäkään? Sellaisia joilla olisi historian ja ihmiskuvauksen himo suonissaan? Helpompi on aina vetää löysää ankean sävyistä arkidraamaa koleasta elämästämme.

Muistan kun kaavailin vähän samansuuntaista (?) jättipitkää tv-sarjaa Päätalon pohjalta MTV-teatterissa ollessani. Sekin kuivahti minisarjaksi ja pariksi elokuvaksi, Mikko Niskanen sentään teki hyvää työtä, vaikka ei ollut enää parhaimmillaan. Mutta että olisi resursseja leikata koko 1900-luku läpi draaman keinoin! Näyttää pohjalta nousevan miehen koko taistelu itsensä ja kohtalonsa kanssa. Ei siihen ollut mitään mahdollisuuksia.

Nyt ryhdyttävä omiin töihin, haikailut sikseen.

16.2.2015