Hieno juttu, Helsinki saa upean kirjaston. Joku päättäjä väitti kirkkain otsin, että siitä saavat kaikki suomalaiset nauttia, mutta epäilen että nautinto jää naapurini Ylivakerin Taunon osalta vähäiseksi. Ehkä ei Järvelinin Karikaan Kierikkalasta riennä ensitöikseen uuteen kirjastoon tutustumaan. Entäs Pelkosenniemen väki tai Tuupovaaran turisijat.
Totta puhuen minua on aina palvellut erinomaisesti – ja toivottavasti edelleen – kaksi vanhaa kirjastoa: Rikhardinkadun Helsingissä ja tää kunnankirjasto täällä Hämeenkyrössä. Näistä olen saanut kaiken haluamani. Jos mukaan lasketaan varsinainen temppeli eli pian remontista kuoriutuva Kansalliskirjasto sekä SKS:n kiva kirjasto, niin mikään kirjaan liittyvä puute ei voi koskaan yllättää. Nämähän nimittäin tilaavat kirjan mistä päin maailmaa hyvänsä.
Lapsena jo totuin käymään Rikhardinkadun perinteisessä kirjastossa, jota edelleen suosin. Matkan sinne Korkeavuoren huimaa mäkeä pitkin on jo Mika Waltari kuvannut Helsinki-romaanissaan. Se on monen sukupolven herättäjänä toiminut. Vielä läheisemmäksi minulle tuli aikanaan Eteläinen sivukirjasto siinä Perämiehenkadulla, Betanian rukoushuoneen talossa. Siellä oli pientä ja kodikasta ja silti mittaamattoman paljon kirjoja. Vaaleakutrinen virkailijatäti jakoi pehmeällä äänellä henkilökohtaisia ohjeita ja mielipiteitä luettavaa valittaessa. Lehtilukusalissa nukkui aina pari väkevästi tuoksahtavaa pultsaria lämmittelemässä.
Sivukirjastot ovat kauan olleet vaikeuksissa, ja aina niiden puolesta jaksetaan taistella. Hämeenkyrössäkin lopetettiin Kyröskosken sivukirjasto. Muitakin palveluja on sieltä karsittu, nyt uhkaa mennä seurakuntatalokin. Mutta pääkirjasto toimii hyvin ja saa kohta uudet tilat rakennettavasta monitoimitalosta. Menen kohta hakemaan taas tilauksiani Liisa Mäntylältä ja hänen esikunnaltaan.
Oikeastaan en kaipaa suurenmoista arkkitehtonista monumenttia löytääkseni haluamani kirjat. Muusiikkiakin olen valmis kuulemaan vähemmän loistokkaissa tiloissa. Se vanha Ylioppilaskunnan kirjasto Leppäsuolla oli siinä suhteessa yliveto, siellä oli ensimmäinen oikea musiikkihuone minun kokemuspiirissäni, sai kuunnella mitä vaan kuulokkeilla! Nyt kirjasto on jo aikaa sitten sieltä lopetettu ja rakennuksen ennen niin väljä ympäristö ahdettu täyteen kammottavia toimistomöhkäleitä.
Otetaanpa tämä uusi kirjasto vastaan ylimääräisenä luksuksena. Sillä oikeastaan vain korjataan vanha erehdys: Pasilaan rakennettu keskuskirjasto ei koskaan toiminut. Kävinkö siellä asti kerran? Siispä rakennetaan uusi keskeisemmälle paikalle. Hienon tontin saakin. Kirjastoväki on Suomessa aina pitänyt hyvin puolensa. On ollut aktiivisia asianajajia, niin nytkin. Ehkä onkin kuten Claes Andersson sanoi, että kirjasto on tärkein kulttuurilaitos yhteiskunnassa.
Olisiko tästä sellainenkin seuraus, että Guggenheim-museo hiljalleen häipyy esityslistalta, kun rahat pannaan kirjastoon. En olisi siitä kovin pahoillani. Kovin paljon muutakin kirjasto nykyisin tarjoaa kuin kirjoja. Siitä on kasvanut monipuolinen hyvinvointikeskus, hyvä ettei pian pelisaluuna. Nyt se on saamassa myös fyysisiä ulottuvuuksia: uuteen kirjastotaloon tulee sauna!
En malta olla vähän röyhistämättä rintaani. Pidin juhlapuheen, kun Hämeenkyrön kirjasto täytti vuosia 1990-luvulla. Silloin kuntaan kaivattiin toisaalta isompaa kirjastoa, toisaalta uimahallia. Oli kädenvääntöä hengen ja kuntoilun välillä. Ehdotin reippaasti näiden hyvien hankkeiden yhdistämistä saman katon alle. Idea ei oikein ottanut tulta, vaikka paikalla ollut Opetusministeriön ylijohtaja Irmeli Niemi myönsikin, että häntä alkoi jo kutkuttaa ajatus uutuuskirjojen silmäilystä froteisessa kylpytakissa…
Pian se on mahdollista siellä Töölönlahden rannalla! Ellei stten keksitä jotain pukupakkoja lukusalin puolelle. Irmeli ei enää ole joukossamme, mutta odotellaan me muut uusia yhä monitahoisempia fyysis-älyllisiä kirjanautintoja.
29.1.2015