Hämmästyin hiukan, kun huomasin kuinka kovaa ristivetoa Jussi Valtosen romaanin kohdalla ilmenee somessa ja puheissa muuallakin. Hieno romaani voi siis herättää jopa vihareaktioita! Tietysti on kaikenlaisia tyyppejä, jotka purkavat kaunaansa netissä ja kapakoissa ylipäänsä kaikkeen, mikä näkyy ja kuuluu ja tuntuu jonkun mielestä onnistuneelta. Eihän kirjaa tarvitse lukea, tuskin pitää kädessäänkään ennen kuin voi jo summittaisen tuomionsa töräyttää.
Antti Majander käsitteli aihetta perjantain Hesarissa aika tasapuolisesti. Eräs tuttu ilmiö havaittavissa: kirjallisuuden hienomaistajat ohittavat helposti suuren lohkareen, siis sellaisen teoksen, joka tyyliseikkoihin takertumatta haluaa takoa maailmaa kuin sulaa metallia. Tuo sanonta on lainaa Waltarilta, hän jos kuka jakoi saman kohtalon: modernistit eivät hyväksyneet hänen suuria visioitaan, kielen vyöryvää etenemistä, eivät myöskään huumoriaan ja erotiikkaansa. Linnalle kävi aivan samoin, hienomaistajat nyrpistelivät: perinteistä realismia, vanhakantaista kerrontaa, kömpelöä tyyliä yms.
En nyt ryhdy suoralta kädeltä rinnastelemaan Valtosta näihin mestareihin, mutta jotain hyvin tutunomaista on hänenkin kirjansa kohtaamassa kritiikissä. Tosin vain pienessä osassa, enhän ole koko vastaanottoa silmäillytkään. Sehän vasta on nousemassa, kirjaa luetaan nyt kohisten.
Muistetaan nyt sekin, ettei ollut Dostojevski mikään kielen tai tyylin taituri. Merkitys nousi siitä poltteesta, jolla hän suuriin aiheisiin pureutui. No siinä saa nyt Valtonen komeita nimiä riipakseen, koettakoon kestää kaikki raapustukset ja ryöpytykset, joita kirjansa keräilee. Lukijoita varmaan tyynnyttää tieto, että johtavat ammattikriitikot voivat olla samasta kirjasta jyrkästi vastakkaista mieltä kuten tässä tapauksessa Jukka Petäjä (HS) ja Pia Ingström (Hbl).
Tuon kirjoitin viime perjantaina, juttu jäi jostain syystä kesken. Tuli kai muuta, ja hyvä olikin, sillä nyt sunnuntaiaamuna virkistyin kovasti Hesaria ja Aamulehteä lueskellessani.
Aina tavan takaa väitetään, että sanomalehdet eivät enää julkaise pitkiä syvällisiä kirjallisuusesseitä. No lukekaas nyt sitten tänään Aamulehdestä Matti Kuuselan loistavan persoonallinen ja surullisen hauska essee Paavo Haavikon Kootuista runoista. Juuri näin pitäisikin runoudesta aina kirjoittaa, niin että lukija ymmärtää jokaisen sanan ja silti oivaltaa jotain uutta ja olennaista käsiteltävistä runoista. Ei Haavikko niin vaikea ole kuin yleisesti uskotaan: sen Kuusela näyttää meille lyijykynä kädessä.
Haavikon käsittely ei sitä paitsi lopun tähän. Perusteellinen elämäkerta on tietojen mukaan tekeillä, kirjoittajana näiden Koottujen toimittajan veli, ilmaistakseni asian kyllin viitteellisesti. Siinä vasta elämäkerran ainekset, sanoisin. Parin vuoden päästä jysähtää.
Toinen kiintoisa juttu tänä aamuna oli Jukka Petäjän tarkastelu Pasternakin Tohtori Zhivagon vaiheista länteen. En tiennyt, että CIA vaivautui näin voimakkaasti osallistumaan kylmän sodan kirjallisuuspolitiikkaankin. Siihen aikaan 1950-luvulla romaanilla on todella merkitystä! Runoilijan hienovireinen kuvaus vallankumouksen jälkeisestä ajasta oli räjähtävä ase suurvaltapolitiikassa. Koko Kreml ja KGB pelkäsivät yhtä syrjäistä runoniekkaa, joka lymyili talossaan Peredelkinossa.
Juha Hurme on yhtä huimautunut A. Stenvallin elämästä kuin Veijo Meri aikoinaan. Hurmeen juttu Hesarissa toistaa tuttuja asioita, mutta saa ne tuntumaan jotensakin tuoreilta. Tuosta vankilanäytelmästä en ollut ennen tietoinenkaan. Minua miellytti tässä erikoisesti A. Ahlqvistin nosto raivossaan ja energiassaan Kiven veroiseksi kriitikoksi! Siinä mittatolppa kaikille kriitikoiden ilkeyttä uikuttaville (viimeksi Heidi Herala ja poikansa Lauri Maijala radio-ohjelmassa).
Ja lopuksi: surullista että Silja Hiidenheimo katkesi näin varhain. En tuntenut häntä hyvin, mutta kyllin monet todistajat kertoivat hänen merkityksestään kirjojen toimittajana. Hyvä toimittaja on aarre. Suurella kiitollisuudella muistan Mikko-Olavi Seppälää, joka luki tarkasti ja kriitisesti kynä kädessä jokaisen rivin Waltari-kirjani Unio Mystican käsikirjoituksesta. On ollut muutama muukin arvokas lukija. Heille kiitos Siljan muiston äärellä.
4.1.2015