Tulihan täydellinen joulu – sääkin maalauksellinen, valkean punertava. Olkoon tyytyväisyys yleinen.
Joulurauha on tosin kyseenalainen käsite. Kun naisväki taikoo pöytää koreaksi joka neljäs tunti ja lapset mekastavat omiaan ja tietokonepelit kilkuttavat ja vanha grammarikin tuttuja joululaulujaan, rauhasta ei varsinaisesti kannata haaveilla.
Monet sanovat vihdoin lukevansa joulunpyhinä ne lukemattomat syksyn kirjat. No minäkin pääsin yhden kesken jääneen kirjan viimein loppuun, parikymmenen sivun finaalin. Hyvä niinkin. Lukeminen on sitä paitsi epäseurallista, jos talossa on harvinaisempia jouluvieraita.
Sähköiset elämykset ovat vaivattomampia. Kaksi jäi antoisana mieleen. Oli hyvä idea kutsua radion vanhat kuuluttajat verestämään muistojaan. Lauri Paavola selosti asiallisesti olosuhteiden muutokset. Vaikutuksen tekivät kovat pääsykokeet kielten ääntämyksiä myöten. Näistä on huomattavasti nyttemmin lipsuttu, arvelisin. Mitä globaalimpi maailma, sen heikompaa on kielten ääntämys. Vaatimustasoa on pudotettu.
Samoin minua on joskus askarruttanut, kuinka kuuluttaja suhtautauu vaikkapa mietelauseena luettavaan, toisten valitsemaan ja itselleen vastenmieliseen tekstiin. Kuinka olla sen takana? Paavola antoi asiasta havainnollisen esimerkin. Harkittu tauotus pelasti Märta Tikkasen vaikean tilityksen.
Muuten radio esittelee liiankin innokkaasti itseään. Toimittajat ovat ylituttavallisia, hyppäävät kuuluttajan vieraina. Melko sisäänlämpiävää on, kun toimittajat haastattelevat tiuhaan toisia toimittajia myös tv:n puolella. Ennen kuuluttajat olivat anonyymejä, silti kaikki varmasti tunnistivat ”Kruksin”. Oli hauska kuulla Pentti Fagerholmin kanta minä-sanan vieroksuttavuudesta. Nythän se on kaikkien puhujien lempisana radiossa ja muuallakin. Joka viikko kuulemme noin neljästi, että ”minä olen Heikki Peltonen…”
Niin se toinen elämys oli Chaplinin ylisentimentaalinen Lime lights (Parrasvalot) – vain suuri taiteilija voi pystyttää itselleen sellaisen monumentin. Itkettihän se melkein vieläkin kaikkine pitkityksineen.
Mutta toisistammehan meidän piti iloita eikä ohjelmista! Marjan kaksossisar Sirkku, miehensä Risto ja tyttärensä Terhi olivat joulumme ensikertalaisia jo vakiovieraitten, Sallan nelihenkisen perheen lisäksi. Ja omat lapseni rynkäsivät yhteiseen iloon sitten tapaninpäivänä. Joten elämää ja vilskettä on riittänyt. Vaikka Asla on vähän kuumeessa ja tavallista vaisumpi, hän yllätti koko seurueen halutessaan esittää pukille ”Joulu kuuluu jokaiselle”, kaikki kolme säkeistöä. Olihan oikea joulupukki (lähinaapurista) runsaine lahjoineen, oli sitä ennen taas aatonaaton hartaus Sikomäellä, olihan kinkku onnistunut (odotusten mukaisesti, ei niiden yli) ja livekala kevensi perin sopivasti iloista ähkyä lisukkeineen. Ja mitä tämäkään kaikki olisi ilman viilentävän tukevia kulauksia sahtia, ei mitään. Lipitelkööt toiset hienoja viinejään. Oi joulun ihanuutta!
Seuraavaan on taas verraten pitkä aika, mutta se kestäkäämme.
27.12.2014