Lyhtykulkue Sikomäellä viime jouluna.
Hyvä Tuomas taasen joulun toipi – tai oikeastaan Tauno, joka romautti komean latvakuusen ovenpieleen. Nyt se on jo jalassa ja pirtissä ja Marja sen taidokkaasti koristellutkin minun seuratessani ihailevalla katseella. Joulu on siis tullut.
Oli Taunokin jo tutkinut sitä surullista kyläkirjaa ja myönsi kovin harrastajamaiseksi, outoja juttuja siinä on. Eikö kylätoimikunnan pitäisi joku selitys vaatia Hannun Joukolta sekä kuuden vuoden myöhästymisestä että huterasta lopputuloksesta? Ajatteliko hän, että noille nyt välttää huonompikin, kun on tässä ollut tärkeämpiä hommia muualla?
Vaikka miksi siitä nyt piti rähinöidä juuri joulun alla, vilpitön kaveri on Jouko ja tehnyt jonkun hyvänkin kirjan kuten sen Kotikontujen tienoita tervehtien – tosin toimituskunnan auttamana ja vahtimana. Siinäpä se, kylätoimikunnan olisi nytkin pitänyt seurata tarkemmin mitä sieltä oli tulossa. Mutta nyt lientää jo joulumieli senkin harmin pahemmin tuntumasta.
Muuten hommat ovat kohtuullisella tolalla. Vielä ei tunnu valmistelujen kiirettäkään, johtuneeko rauhallisen toimeliaasta emännästä. Ihanteellinen sää vallitsee, ohut lumipeite narskuu ja pikkupakkanen. Punerva aurinkokin pilkahteli, kun kiertelin tarkistelemassa rannan olikkeita.
Ajelin kylilläkin ja hoidin tarmokkaasti asioita, jotka Marja oli kirjoittanut selvällä käsialalla pahvilapulle. Tällaisissa tehtävissä tuntee itsensä hyvin tarpeelliseksi, ja tehtyjä kauppoja seurasikin tyydyttävä onnistumisen tunne. Onhan myös hauskaa tavata osuuskaupan sieviä tonttulakkisia myyjättäriä, jotka ovat tulleet tutuiksi vuosien varrella.
Illan suussa otin kunnioittavassa asennossa vastaan Heikki Tulosen, joka toi kaksi pänikkää sahtia ja pätkäisi päälle vielä savukalan kainaloon. Nyt on sitten kaikki, koko kontollani oleva nelikko koossa: kinkku, kuusi, sahti ja sauna tietysti vartoo paikoillaan. Lähemmät valmistavat hommat alkavat huomenna aatonaattona leivinuunin sytytyksellä.
Muutaman lahjankin kääräisin pakettiin ja heitin korin pohjalle. Marja lähti vielä iltakierrokselle. Auttilan Risto poikkesi ja toi Tarjan paistaman leivän. Sitä hartaudella joulupöydässä nautitsemme.
Odottelua, varmistelua, ihmettelyä on joulun odotus. Turha enää yritellä töitä, turha lukeakaan, ei enää tartu päähän. Ajelehditaan jotakin kohti, josta ei vielä tiedetä mitään varmaa. Paitsi että kinkku paistuu, sauna lämpiää, sahti maistuu ja kuusi luo valoaan.
Huomenna on siis jo aamuhämärissä sytytettävä koivuhaloilla tuli leivinuuniin ja polteltava sitä kaikessa rauhassa kolmisen tuntia, kunnes pellit kiinni ja uuni siintymään hyväksi aikaa. Vasta illan suussa kinkku sisään kypsymään. Mikä lupaava tirinä sieltä kuuluukaan.
On aikaa marssia siinä välissä Sikomäelle aatonaaton joulukirkkoon, joka pidetään perinteisesti taivasalla, ja sen perästä höyryäville glögeille Maisemakahvilan seinustalle – ja sitten kipin kapin takaisin kotiin katsastamaan kinkun tilaa. Jopa voi sitä maistella, leipää liemeen kastella, punaviinillä kuumaa, murean ihanaa kinkunpalaa painella… Ah ihmistä ja hänen onneaan.
Joten ennen kuin reipas jouluväki rynnistää paikalle miehissä ja naisissa ja lapsissa, niin Marjan sukua kuin omia lapsianikin – toivotan jo sinnikkäille lukijoille oikein HYVÄÄ, LEVOLLISTA JA HUOLETONTA JOULUJUHLAA — !
22.12.2014
PS Sahti maistettu, messehtävän tanakaksi havaittu. Ja huomenna alkaa päivä taas pidentyä.