Mihin törmään heti kun Hämeenkyröön päästiin. Sopii arvailla.

Ensinnä uppoudun Sillanpää-elämäkertani kolmanteen osaan: yritän sitä lyhentää tulevaan yhtenäislaitokseen. Ei se vieläkään lyhene tarpeeksi. Mutta kiintoisaa on katsoa, mitä tuli parikymmentä vuotta sitten kirjoitetuksi. Liikaa sanoja, liikaa vakuutteluja! Vähemmälläkin voi selvitä.

Kesken työn kävin tuolla Heinijärven perinteisessä koulussa, kun siellä julkistettiin vihdoin viimein näiden kylien kirja, sen toinen osa. Sitä on odotettu vasta kuusi vuotta. Joka jouluksi se on luvattu, ja nyt se jo tulikin. Alue on kieltämättä laaja ja vaativa, koko Heinijärven koulupiiri: Heinijärven, Herttualan, Kalkunmäen, Kierikkalan, Laitilan ja Vanajan kylät. Siis nämä Hämeenkyrön varsinaiset valiot.

Kun itsekin kirjoitin kuusi vuotta sitten kirjaan kuvauksen meidän Vanajan kylän rikkaasta kirjallisesta perinteestä, oli mentävä paikalle tapausta juhlistamaan. Parikymmentä henkeä siellä siemaili glögiä, lauloi joululauluja ja selaili uutukaista kirjaa, niinpä minäkin. Mutta mitä näinkään…

Ensimmäinen osa sai jo kritiikkiä heikosta kuvituksesta ja tunnistamattomista henkilöistä. Oli muitakin puutteita, sekavahko jäsennys ja sattumanvaraisia juttuja. Kieliasu viimeistelemätön. Asiavirheitäkin.

Oliko nyt otettu opiksi? Mitä vielä! Samat virheet toistuvat suurennettuina. Luvalla sanoen tämä Taatan kylät on kyläkirjojen pohjanoteerauksia. Ja toimittaja on sentään monitoiminen valtiotieteiden maisteri, rutinoitu näissä hommissa.

Ensinnä kuvitus on jos mahdollista vielä heikompaa tasoa kuin edellisessä osassa. Harmaita, pimeitä, epäselviä, laadultaan heittelehtiviä  kuvia, suurin osa henkilöistä edelleen tunnistamatta. Yhtäkkiä yhdeltä kulmalta läimähtää silmiin aukeama värikuvia. Miksi juuri sieltä? No kun sattui olemaan käsillä, arvelen.

Jos mitä niin näitä kulmia on valokuvattu loistavasti I. K. Inhasta ja  Sakari Pälsistä alkaen! Sen jälkeen satoja ja taas satoja kuvia paikallisten hyvien harrastajien toimesta. Ihmisillä on omat kansiot pullollaan. Kuinka sitten onkin löydetty huonoimmat ja epäselvimmät kuvat kirjaan?  Paikoista ja henkilöistä ei usein tietoakaan. Olisihan tässä ollut kuusi vuotta aikaa kiertää hakemassa tunnistajia. Meidänkin pöydässä siellä koululla heti nimettiin kirjasta muutamia henkilöitä pikkuserkkuni Koskisen Matin ja ex-lankoni Taunon kanssa. Ei se niin vaikeaa ole kuin toimittaja tuskaili! Kun vain asiaan tosissaan paneutuu. Kiire ei ainakaan ole voinut olla esteenä.

Jäsennys on entiseen tapaan aivan tolkuton, ikään kuin olisi pantu jutut siinä järjestyksessä kirjaan kuin ne sattuivat pöydällä lojumaan. Nykypäivän jutuista suistutaan yhtäkkiä torpparien oloihin ja suuriin nälkävuosiin. Jotkut pätevät jutut hukkuvat yhdentekevien joukkoon. Joitain keskusteluja on litteroitu suoraan nauhasta kaikkine toistoineen ja epäselvine arvailuineen.

Näiden kylien kuulusta näytelmätoiminnasta on näytteenä kolme pientä kuvaa Laitilanrannan näytelmistä, mutta teksti ei tiedä mitä ne ovat. Joukkoja kaukaa takaapäin ”joistakin näytelmistä Taatan kyliltä.” Ja nämä näytelmät kun olivat niin maineikkaita aikoinaan Tukkijoesta alkaen! Monet ne muistavat. Käynti vaikka Tarkin Helmin luona olisi antanut heti tiedot  ja paremmat kuvat!

Sitten on harmaa seisova kuva helaavalkeitten näytelmäharjoituksesta Sikomäellä (puolen tunnin lukunäytelmä, jonka kourallinen näki). Sen sijaan Myllykolun 42 vuotta jatkuneesta teatteritoiminnasta ei ole yhtään kuvaa eikä mitään tietoa! Olisin minäkin voinut auttaa, jos joku olisi nykäissyt… Valtakunnallisestikin näkyvä toiminta ei mahdu näin paikallisiin kehyksiin.

Ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Kaiken lisäksi Myllykolun katsomo uusittiin kolme vuotta sitten, vihkiäiset pidettiin, teatteria juhlittiin. Ei mitään tietoa siitäkään. Onhan Myllykolun tyhjän katsomon nurkka sentään yhdessä kuvassa, joka tähtäilee alakulmasta itse museota. Ei herrajumala. Meidän Vanajan kylän persoonallisesta rakennushistoriasta (Ylivakeri, Ala-Vakeri, Saavutus, Viehätys, Kutsumus etc) on edustettuna kaikkein rumin rakennus, vanha sahan työntekijöiden autioitunut kivitalo! No historiansa silläkin.

Ennen kuin kiihdyn lisää, muistutan vain, että tämä tekele käsittelee siis F. E. Sillanpään kotikyliä, hänen  kuvaamiaan  ja niiden monivaiheista historiaa!  Onko hallitseva hahmo ollut liian ylivoimainen? Sillanpäästä on pari taatakuvaa kaupunkioloissa, eivät nekään näillä kylillä otettuja. Ja aineistoa olisi totisesti ollut! (Säästöpankin historiassakin mainio kuva äijästä 30-luvulla toppitallukkaat jalassa Saavutuksen portailla. Ja miten reheviä kuvia muuten otettu aikojen saatossa!)

Kylien muista kirjailijoista Walakorpi pääsee mukaan, samoin Parkkisen sukujuurista tuttu pakinoitsija Olli. Vaan eipä ole Walakorven perhettä eikä Parkkisen väkeä kuvista tunnettu!  Oman juttuni kuvitukseen olisi saanut vaikka mitä persoonia, mutta pari laimeaa kuvaa siellä lainehtii. Olisivat edes kerran kysyneet. Olin kieltämättä viime vuodet sivussa, en uskonut että tämä koskaan valmistuukaan.

Verratkaa nyt vaikka Jumesniemen melko tuoreeseen kyläkirjaan (2008). Kuinka siinä Liisa Välilä on syntyperäisenä kyläläisenä jäsentänyt erinomaisen selkeästi teemoittain kylän historian, jokainen kuva on kirkas, kaikki henkilöt tunnistettu, asiatiedot täsmälliset. Oma kosketus kylään auttaa suuresti, sitähän ei ole Taatan kylien toimittajalla (sentään kuulemma riiuureissuilla täällä päin käynyt).

Sillanpään kylistä ei saatu lähimainkaan Jumesniemen tasoista kirjaa, mikä on suuri häpeä. Ehdotankin että nämä kaksi osaa unohdetaan ja tilataan joltakin pätevältä toimittajalta kolmas kokoava osa, jossa asiat ovat kohdallan, kuvat laadukkaita ja tekstit toimitettuja.

Jotakin hellyttävää on tosin siinäkin, että kyläkirja toimitetaan näin kieli poskessa vähän sinne päin, rehellisen amatöörimäisesti. Koulupiirin seniorit ovat tarinoineet joskus sattuvasti. Eri asia on, että tulevia polvia tämä palvelee varsin puutteellisena lähdekirjana. Ja sehän kai sentään oli tarkoitus: heittää viesti tuleville! Näyttää kylien todellinen ilme ja ihmiset!

Kun toimittaja hehkuttaa monissa jutuissaan kotiseutuaatteen tärkeyttä, tämän kirjan vaikutukset ovat vastakkaisia: eihän näin hämärästi ja sekavasti kuvattuun kylään kukaan ulkopuolinen  halua vapaaehtoisesti tullakaan. Ja maisemia mitä kuvata, historiaa mitä hehkuttaa – niitä olisi todella ollut!

20.12.2014