Don Osmo elementissään, mies joka ehtii moneen taistoon yhtaikaa.

Aika ihmeellinen tapaus oli tämä matkani Jyväskylään. Tietokirjailijoiden paikallinen osasto oli isäntänä, ja sen puolesta monitieteinen ihmemies Osmo Pekonen. Hän oli heti asemalla vastassa, mistä pyyhälsimme taksilla yksilölliseen hotelli Yöpuuhun.

Kävelimme loskakelissä kirjastoon, missä tapasin lisää tietokirjailijoita ja muuta yleisöä. Liki puolilleen tuli iso sali, ja Paavolainen selvitettiin jälleen kerran. Osmon esittely ennen tilaisuutta oli täsmällisyydessään esikuvallinen.

Mutta sen jälkeen alkoi vasta tapahtua. Minut kaapattiin henkilöautoon ja lähdettiin huristelemaan kohti Korpilahtea. Mitä ihmettä? Perillä leijui jo talon pihamaalle lupaava valkosipulin höyrähdys. Kova herrakaarti kokoontui isäntäparin olohuoneeseen, olisiko meitä ollut yhdeksän henkeä, ja keskustelu kiertyi virkeästi ja asiantuntevasti illan teemaan. Kaikki olivat lukeneet teokseni  Tulisoihtu pimeään, kaikilla oli siitä fiksua sanottavaa.

Paikalla oli musiikkimiehiä, lääkäreitä, yliopistoväkeä ja muiden ammattien huippukykyjä. Kuulin että tämä harvinainen miesten kirjallisuuspiiri on kokoontunut jo vuosikausia ja lukenut vankan pinon parhaita kirjoja ja kutsunut toisinaan vieraakseen kirjoittajia. Oheismateriaaliakin olivat keräilleet, lehtileikkeitä Paavolaisesta, kuvia ja kaikenlaista, jopa äänitteen Radioteatterin ajoilta.

Pöydässä juhlat sen kun paranivat: emäntä tarjoili maittavaa keittoa ja karjalanpaistia argentiinalaisen punaviinin kera. Siis ateriakin rakenneltu Paavolaisen käymien paikallisuuksien mukaan! Herkullista iltaa säestivät laulut ja puheet, ja huipennuksena painuimme miehissä alakerran saunaan jatkamaan tarinaa.

Olipahan kirjallisuusilta. Tällaisiakin sattuu, kun sopivat kutsujat osuvat kohdalle. Don Osmo piirin kummisetänä veteli naruja ja myhäili tyytyväisenä. Hän oli vähän aiemmin esittänyt merkittävää Ruotsin vallan aikaista upseeria kuvaelmassa, joka liittyi jollakin tavoin varmaan hänen lempiteemaansa Porrassalmen taisteluun… no ainakin siitä oli komea potretti Savon Sanomissa ja tuolla yllä.

Puhelimme Anni Kytömäen kanssa ja Tuija Pajunen esiintyi Lucia-neitona Tuulikki Nikkilän säestyksellä.

Kun selvisin Jyväskylästä Tampereelle, kohtasin Marjan ja jatkoimme Hämeenkyröön, missä odottivat puolestaan jokavuotiset F. E. Sillanpään Seuran joulukahvit Isossa pappilassa. Taidettiin tehdä viime vuosien yleisöennätys eikä suotta, sillä ohjelmassa oli musiikkiesitysten (Tuulikki ja Tuija) lisäksi Nobel-muisteluja ja itse mitalikin kunniakirjoineen paikalla. Suorat jälkeläiset Ulla Nordgren ja Sakari Sillanpää muistelivat Taataa, ja yllätysvieraana esittäytyi uusi hämeenkyröläinen kirjailijatähti Anni Kytömäki.

Olen lukenut Annin Kultarintaa vasta toistasataa sivua ja huomannut, että siihen kannattaa keskittyä kiireettömästi.  Tapahtumattomuus voi alkuun vaivata, mutta sitten tähän luonnonläheiseeen, raikkaan vaivattomaan proosaan jotenkin hukuttautuu eikä enää kaipaa muuta kuin kirjailijan luomia tuokioita, tunnelmakuvia, ihmisten mielenliikkeitä.

Merkillinen dejavu –ilmiö osui minuun: jotakin tästä, isän ja tyttären suhteesta olen lukenut ennenkin – ja tietysti Sillanpään Nuorena nukkunut alkoi kohota taustakuvioksi. Anni kielsi lukeneensa kyseistä romaania, elokuvan Siljasta on kyllä nähnyt, eikä suoraa vaikutusta voi epäilläkään, mutta samansuuntainen, rinnakkainen proosalumo ainakin paikoin tuntuu kirjassa häivähtävän. On luettava loppuun kaikessa rauhassa  ennen kuin voin sanoa mitään syvällisempää.

Arin kanssa muistelimme vähän seuran Tukholman reissua lokakuussa, ja Ari jo suuntaili seuraavaa matkaa vaikkapa kohti Osloa ja Lillehammeria. Sillanpäähän ei käynyt koskaan Pohjoismaiden ulkopuolella, joten hänen reittinsä on aika äkkiä kierretty. Kuuntelimme lopuksi Taatan joulusaarnan ja vaelsimme koteihimme mietiskelemään senkin ajatonta sanomaa.

Ulla ja Acke tulivat meille yöpuullle, joten ilta venyi pitkälle yöhön räiskyvien juttujen ja muistojen merkeissä. Ulla Helmintyttärellä olisi kerrottaa sekä taatasta, äidistään että isästään Usko Arosta ja äitipuolestaan Anita Välkistä vaikka kirjaksi saakka, mutta parhaimmillaan hän on pulppuilevana puhujana. Juhlittiin siinä samalla Marjan syntymäpäivää, saunottiin ja jatkettiin juttua vielä pitkän aamupäivän verran ennen kuin vieraat keinahtivat maantielle ja hiljaisuus laskeutui Viehätyksen pirttiin. Hento lumipeite kehysti jo jouluista tunnelmaa.

Syksyn keikat on nyt niin hyvin kuin hoidettu, ja kuten kunnon draamassa: loppunousu oli paras.

14.12.2014