Kirjallista matkaelämää toden totta. Palasin Kuopiosta ja piipahdin Kirjailijaliiton pikkujouluun, joka pidettiin syyskokouksen jälkimainingeilla.

Mutta näitä ennen siellä SKS:n juhlassa todistamassa, kuinka moderni ja laajasti julkaiseva kustannustalo vanhasta haamulinnasta on kehkeytynyt. Kai Häggman vetäisi 180-vuotisen historiikin esitelmässään pinoon alle puolessa tunnissa. Eläkkeelle lähtevää Rauno Endéniä kehuttiin tukevasti, ja toiveita näkyi Tero Norkolan tulevaisuuden visioissakin. Tuntuu mieluisalta ja juuri oikealta ajankohdalta minunkin vuosien perästä liittyä taas ensimmäisen kustantajani riviin. Urpo Ventoa kiitin, hän se tilasi sen ensimmäisen Sillanpään minulta. Menneitä muisteltiin muutenkin silloisten kustannustoimittajien Päivin ja Eevan kanssa: kuinka villisti ennen jatkoiltiin, nyt huomattavasti rauhallisemmin.

Kuopiossa on vireää kirjallista elämää, sehän tiedetään. Kun majoituin Puijonsarveen, heti palautui mieleen monia tapahtumia, joita vieteltiin samasta hotellista käsin. Kävin asiallisesti Kirjakantin (ei siis Kanttilan) avajaisissa kirjastossa ja sen jälkeen vastaanotolla Kaupungintalossa. Savonia-ehdokkaat julkistettiin, kovia nimiä Pirjo Hassisesta Helena Warikseen, välissä Sahlbergia, Tossavaista ja vaikka ketä. Jouni on kirjoittanut hymyilevän Hanneksen juoksijatarinan, joka kannattanee lukea. Pekka Niiranen piti vastaanotolla hyvän puheen, juttelimme Kekkosesta, jonka suhteesta kirkkoon Pekka on väitellyt. Auli Poutiaisen tapasin, hän kuului Savonia-raatiin.Muistutin kuinka  Aimo Siltari iloitsi lehdessä kerran nähtyään ensi-illassa Aulin rinnat. Se oli silkka vahinko, Auli puolusteli, roolipuvun etumusta petti. Myöhemmin se teipattiin.

Siispä merkittäviä kohtaamisia. Luin tullessa junassa Minna Maijalan Tieto Finlandian ehdokasta Minna Canthista. Asiallista, luistavaa, tunnollista tulkintaa. Elämä ja kirjoittaminen on erotettu toisistaan, mikä tuntuu oudolta. Olisiko Minnan henkilökuvassa hivenen ei nyt suorastaan kaunistelua, mutta pientä asiaan kuuluvaa puolustelua. Välirikko Ahon kanssa ohitetaan kevyesti, samoin suuri seksuaalikiista Jussin ja Arvidin kanssa. Toisaalta Maijala nuijii tarmokkaasti Lucina Hagmanin ikivanhaa elämäkertaa – eikö se ole vähän liian helppo hiekkapussi? Yli sadan vuoden päästä löytyy toki paljon huomautettavaa. Aiheeseen liittyviä kirjojani J. H. Erkosta ja Juhani Ahosta Maijala ei tunne, niistäkin olisi tiettyjä sytykkeitä löytynyt. Mutta nuorelta tutkijalta kunnioitettava työ, varsinkin että laati väitöskirjasta tämän luettavan version.

Lauantaiaamuna tein lenkin (varusteet mukana, hyvä ajatus) Väinölänniemen ympäri. Ohut lumi satanut yöllä,  lyijynharmaa taivas. Näin Peräniemen Kasinon, missä Mollen ja Piitun kanssa juhlittiin suurena filmikesänä 1969. Siunattua hulluutta silloin taoin Sorsasalossa Mollen ohjeiden mukaan. Katselin komeaa stadionia ja ihailin Hannes Kolehmaisen patsasta; hyvin on irtonainen juoksuaskeli siinä tavoitettu, housut jalassa.

Sitten oma esiintymisvuoro kirjastossa, Risto Löf haastatteli, sikäli helppoa, sen kun vastailin. Aiheet risteilivät hyvinkin monipuolisesti, ja syytä olikin, kun piti viihdyttää 70-päistä yleisöä liki puolitoista tuntia. Voi kun tuli kivoja kiitoksia, sekä tästä että entisistä kirjoista! Aina ne lämmittävät. Talsin iloisella mielellä junalle ja taas kolkuteltiin viidettä tuntia kotia kohden. Luin nyt Sirpa Kähkösen, kuopiolaisten suuren lemmikin, ehdokasromaania Graniittimies – vaikuttaa aivan erinomaiselta. Hienosti tavoitettu vallankumouksen jälkeisen Petrogradin kaoottinen surkeus ja katuverkosto, sinnikkäät elämisen yritykset, suomalaisyhteisön kukistumaton yritteliäisyys, aidon tuntuista kielen parsia myöten. Veikkaisinko Kähköselle Finlandiaa? Valtonen on kova kilpailija, ja Kytömäki vielä alkamatta.

  Jyrki, uusi puheenjohtaja

Kun karautin Helsingin asemalta suoraan Unioninkadulle Kirjailijaliiton pippaloon, kuulin että Jyrki Vainonen oli odotetusti valittu uudeksi puheenjohtajaksi. Onnea hänelle! Tampereella olimme aikoinamme samoissa yliopistohommissa. Ville Lukkarinenkin siellä oli, hänet tapasin SKS:n bileissä. Juhani Niemeltä kuulin, että proffamme Yrjö Varpio on kirjoittanut muistelmat. Se on suoranainen epidemia, muistelmia tulee yhdeltä ja toiselta kuin turkin hihasta. Minultakin semmoisia Risto Löf tivasi Kuopiossa. Ei ole vielä aikoihin mielessä.

Liiton pikkujoulussa soitti korkeakirjallinen bändi, kitaristeina Westön veljekset Kjell ja Mårten sekä lauloi Claes Anderssonin tytär. Intouduin tanssimaankin, Sirpalle saatoin siinä jytkeessä tuoreeltani kertoa loukukokemuksia matkakirjani parista. Olihan siellä vaikka ketä, vanhoja kavereita ja ihania naisia, luettelematta paras.  Liiton kokouksissa voisin käydä aktiivisemmin, mutta kuka kaikkeen kerkiää. Eroavaa puheenjohtajaa Tuula-Liinaa onnittelin valjaiden putoamisesta. Uusi aika taas koittaa.

Suuri elämys lopuksi: Jean Renoirin suurenmoinen Pelin säännöt, jonka tietysti tallensin ja katsoin yöllä. Marja on Turussa, saan vapaasti kotona mellastaa. Elämä on kaikkiaan aika ihanaa.

23.11.2014.