Nostin aamulla lipun salkoon isäni kunniaksi. Muistan häntä kiitollisena ja kunnioittaen, toisin kuin vielä hänen elinaikanaan. Niin varmaan käy aina. Osaamme tosissamme arvostaa läheisiämme vasta kun heidän kuolemastaan on kulunut riittävästi vuosia.
Faija oli ”kuiva juristi” niin kuin hänen luokkatoverinsa, kotimaisen kirjallisuuden apulaisprofessori Väinö Kaukonen kerran luonnehti. Mutta hänessä oli puolensa. Hän seurasi aina kiinnostuneena aikaansa, luki tarkkaan lehdet, väitteli tv:tä ja minua vastaan politiikasta ja seurasi myös kirjallisuutta. Hänelle oli kertynyt ihan kunnioitettava kirjahylly, joka paljossa ohjasi omia harrastuksiani kouluvuosista alkaen. Hän julkaisi yhden tiiviin teoksen, Keksijän lainopin WSOY:n kustannuksella, mistä johtui, että hyllyyn kertyi tekijänalennuksella paljon 1940- ja 50-luvun alun tieto- ja kaunokirjallisuutta.
Olisinko koskaan kirjoittanut Mika Waltarin elämäkertaa, ellei Faijalla olisi ollut Waltarin keskeinen tuotanto hyllyssään, olivathan he koulutovereita Norssista vaikka eri luokilta. Olisinko koskaan väitellyt F. E. Sillanpäästä, ellei Faija olisi noutanut puoli metriä omistuksin varustettuja ensipainoksia tätinsä, Frans Eemelin serkun Haaviston Huldan jäämistöstä aikanaan?
Tätä isänpäivää Faija ei pitänyt missään arvossa. ”Kauppiaitten keksintöä”, hän murahti, kun kotona yritimme onnitella. Oli hän myös sarkastisen hauska kotioloissa, vaikkakin itsepäinen ja määräilevä. Poikansa opintosuuntaan hän suhtautui myönteisesti, vaikka ensin aioin lukea lakia minäkin. Suistuin hyvältä virkauralta. Mutta miltei tuntui siltä, että hän olisi mieluummin itsekin heittäytynyt aikanaan humanistiksi, jos olisi luottanut epävarman alan elättävän.
Tällaisia mietteitä kulkee mielessä, kun katselen ikkunasta märkää ja harmaata marraskuun päivää. Joku ehdotti Hesarissa, että isänpäivä pitäisi siirtää loppukesään, yhdeksän kuukautta ennen äitienpäivää. Hauska idea.
Aamulehteä tulee taas täällä maalla selatuksi, ja löytöjä sattuu. Jouko Jokinen leikittelee ajatuksella, kuinka päätoimittajat viettäisivät omaa Vain elämää -sessioitaan toistensa pääkirjoituksia lukien, halaillen ja kyynelehtien. Riemukasta! Pertti Timonen kommentoi jälleen politiikkaa terävästi ja hauskasti. Pitko jää pian ”Vepan baarissaan” kolmanneksi?
Marja antoi lahjan aamulla, Mirkka Lappalaisen kirjan Pohjolan leijona, vankka opus Kustaa II Adolfin elämästä ja vaikutuksesta. Oliko Lappalainen sen toisen teoksen kirjoittaja, joka oli ehdolla sekä Kanava-palkintoon että nyt Tieto Finlandiaan. Nämä kentälliset on näköjään haluttu pitää hiukan erillään ja hyvä niin. Minä kuuluin Paavolaiseni kanssa edellisehdokkaiden kakkoskentälliseen. Molemmissa huomattu ilahduttavasti kirjailijaelämäkertojen nousu. Loppukisa on parin viikon päästä. Lappalaisen kirja alkaa heti kiinnostavasti, valioluokan tietokirjailija.
Tyttäret toivottavat hyvää isänpäivää, mutta pojasta ei kuulu kravaustakaan. Onhan päivässä vielä mittaa. Säätila lämpene, sumu tiivistyy järven ja peltojen yllä. Lenkillä on käytävä ennen päivällistä, sitten vasta ilta on vapaa lukemiselle. Miten merkillistä: huvitti joskus, kun Raoul Palmgren sanoi haastattelussa, että hän ei voi lukea romaania päiväsaikaan. Ettei voi muka kirjallisuustieteen emeritusprofessori lukea romaania päivällä saamatta tunnonvaivoja! Nyt tunnen itse aivan samoin. Päivällä on tehtävä jotain muka tärkeämpää.
No hei, sitten poikani V pölähtikin tänne isää tervehtimään. Miten hauskaa. Nautimme Marjan valmistamaa lohta ja herkullista kastiketta niistä kantarelleista, joita elokuussa poimin Keuruulla Olavi Paavolaisen entisen huvilan liepeiltä. Pojan rokkihommat etenevät suotuisasti (uusi levy tulossa) ja töitä olisi luvassa taas toimittajapuoleltakin. Lama on hiljentänyt kumpaakin bisnestä. Terveenä ja hyväkuntoisena näkyy pysyneen, sehän on pääasia. Kertoi lukevansa Dostojevskia, Idiootti menossa. Valtavaa kehitystä. Annoin oman kirjani ja pistin pienen stipendin.
Näin päivä kääntyy kohti tansseja, joitten tähditystä Marja silmä kovana seuraa. Taidan vetäytyä lukemaan Mirkka Lappalaisen kirjaa. Ja tuleehan illan lopuksi Maria Langin dekkariin perustuva ruotsalaisleffa, sopivaa rentoutusta. Oli kiva viettää tämäkin päivä isänä.
9.11.2014
PS Mulla on muuten aimo lohkare aitoa Berliinin muuria hyllyssä, tuotu tuoreeltaan 1990 matkalta, jolloin niitä vasta lohkottiin joukolla irti. Minkähän arvoinen tänään?