Reisen-hotelli on paras ja koettu Tukholmassa. Siinä Sillanpääkin asui Nobel-matkallaan 1939 ja joskus muulloinkin. Se on sataman tuntumassa, meri edessä ja näkymä Skeppsholmenille. Kuninkaanlinna kumottaa vieressä. Lyhyt kävelymatka siltoja pitkin uudempaan keskustaan. Hotellista on tullut muodikas kylpylä, mutta ei se ole tyyliä turmellut.
Perjantai-iltana kävelimme Dramateniin, jossa ensi kerran katsoin jonkun Per Olov Enquistin näytelmän kaiketi 1973 ja kirjoitinkin siitä arvion Demariin. Suuren Strindberg-seminaarin esityksiä seurasin siellä 1981. Ingmar Bergmanin ohjaama Fröken Julie jäi totisesti mieleen. Nyt oli ohjelmistossa Shakespearen Rikhard III, jota Eeva-Liisa H oli kiihkeästi suositellut eikä syyttä. Harvoin näkee niin puhdasta, pelkistynyttä ja samalla hyytävän tehokasta näyttelemistä! Jonas Karlsson on pääroolissa fanaattisen hyvä, tulkitsee pienimmät vivahteet sormenpäilläänkin. Muistamme hänet myös hienon tv-sarjan nuorena Strindberginä ja viimeksi elokuvassa Vadelmavenepakolainen.
Muistini mukaan Kalle Holmbergin ohjaama esitys Helsingin Kaupunginteatterissa – oliko jo 60-luvulla – melusi enemmän, otti joukkoja, karkeuksia, näyttäviä sisääntuloja. Yrjö Järvinen oli pirullisen piinaava Rikhard, ei siinä moittimista. Mutta tämä tulkinta toimi ilmaan mitään ylimääräisiä tehoja. Teksti eli ja hengitti! Ja huomio Suomen teatterinjohtajat! Kaikki näyttelivät ilman poskimikrofoneja ja ääni kantoi permannon takaosaan jokaista kuiskausta myöten. Älkää antako näyttelijöiden löysäillä ja rappeutua puheilmaisultaan!
Ylentynyt tunnelma kantoi kauan. Tosin näytelmän eetos on mitä yksinkertaisin: joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu. Verenvuodatus kääntyy vallantavoittelijaa itseään vastaan. Voisihan sanomaa pitää profeetallisen ajankohtaisenakin. Käsiohjelma on toimitettu monin valaisevin essein, siinäkin meillä tahdotaan nykyisin laiskotella. Käykää hyvät ihmiset Dramatenissa, jos matka sattuu tukkikylään.
Reisenissa on sekin hyvä puoli, että mieliharrastukseni Gamla Stanin kujien kiertely onnistuu vaivattomasti – sen kun käännyt hotellin lähimmältä nurkalta selustaan päin. Österlånggatan tulee pian vastaan ja jatkuva ihmisvirta, gallerioiden ja pikkuputiikkien korttelit. Jossain vernissauksessakin poikkesin ja sain lasin valkoviiniä. Divarit ovat vähiin päin kadonneet, mutta yksi hauska löytyi – tosin ei ostettavaa. Ennen vanhaan tein paljon löytöjä varsinkin Västerlånggatanin puolelta.
Mutta lauantailenkin päälöytö oli plakaatti huomaamattoman korttelin suulla Svartmangatanilla: samana iltana Bellman-konsertti! No sinne tietysti oli mentävä. Pieni Baggen-niminen kellariloukko täyttyi 14 kuulijasta, me joukossa Ullan ja Acken kanssa. Ulla tietysti kaimansa Winbladin kunniaksi. Trubaduuri Thord Lindé heittäytyi antaumuksella itsensä Bellmanin rooliin, illan otsikkona Ständigt denne Fredman. Kerrassaan rehevä esitys, josta nautimme täysillä kymmenen muun kuulijan kanssa. Siellä todistettiin että Carl Mikael on itsekin käynyt tässä kellarissa viiniä maistelemassa. Eihän voinut olla aidompaa iltaa. Yhdyimme riemukkaasti loppulauluun Tycker du att grafven är för djup nå välan, så tag dig då en sup… otimme ryypyn ja päätimme kuolla tyytyväisempinä.
Muutama askel alas Österlånggatanille ja olimme lippujen alla Gyldene Fredenin ovella. Turha mainita, että tänne Sillanpääkin erehtymättömästi osui kaikilla Tukholman matkoillaan. Ulla oli onnistunut varaamaan kuuden hengen pöydän, ja sen ääreen istahtivat seuraksemme myös Helinä ja Pirkko. Matkanjohtajan Ari Suutarlan seurue oli jo hyvässä vauhdissa naapuripöydässä. Nautimme herkullisia kaalikääryleitä ja hehkuvaa viiniä ja tunsimme itsemme ikitukholmalaisiksi.
Tarjoilijamme vahvisti ylpeyttään turhaan salaamatta, että tämä on maailman vanhin yhtäjaksoisesti samalla paikalla toiminut ravintola! – muistaakseni vuodesta 1728 tai jotain semmoista. Kunnianarvoisaa. Malja paljon nähneille seinillesi, Gyldene Freden!
Ja vieläkin jäi kerrottavaa, kokonainen Uppsalan matka ja Drottningholm, joista siis tuonnempana.
21.10.2014