Suomesta on esitetty useita merkittäviä puheita tällä viikolla. Presidentti Niinistö ja Sofi Oksanen ovat esiintyneet Frankfurtin messujen avajaisissa. Rosa Liksom kiitti Niinistön puhetta ”kuka tahansa sen olikaan kirjoittanut”. Eikö hän tunne Niinistön itsensä kirjoittamia kirjoja? Ei niin lukenut tyylin taitaja tarvitse apukirjoittajaa, ellei sitten tule tulinen kiire. Turussakin Niinistö antoi näyttöjä omasta kirjallisuuden harrastuksestaan.
Sofi Oksanen oli ottanut valtiomiehen roolin ja paukutteli politiikkaa. Sekin on kirjailijan oikeus, mutta hänellä on taipumus hyökätä omaa maataan vastaan erityisesti ulkomailla. Kyllä hän kertoi myös maamme sananvapaudesta ja tasa-arvosta. Mutta tuttu finlandisierung-kritiikki virkistää paremmin mediaa. Kuinkahan kauan hän jaksaa kantaa hankalan näköistä ulkoista imagoaan. Hyväkin kirjailija tarvitsee näyttäviä tehokeinoja erottuakseen.
Jyrki Kataista on hiillostettu Brysselissä, kommentit jyrkästi kahtalaisia. Hesari kertoi etupäässä kielteisistä reaktioista, sen sijaan Hbl:n toimittaja julistaa otsikoissa kahteen otteeseen: ”Katainen lyckades i Bryssel” ja ”Katainen charmade vänstern”. Olivatko toimittajat edes samassa tilaisuudessa? Radiossa suomalaismepit repostelivat tenttiä myös kriittisesti, vain puoluetoveri Henna Virkkunen näki Jyrkin selvinneen hyvin. Tuskin on epäilystä hänen valintansa sinetöimisestä komission varapuheenjohtajaksi. Sekin monia sieppaa, että hän sinne onnistuu livahtamaan. Hommahan on itsessään pirullinen, ei kannattaisi kadehtia.
Eikö tämä tenttisysteemi olisi hyvä Suomessakin. Kun uusia ministereitä valitaan, ensin pantaisiin ehdokas eduskunnan tenttiin. Kansakin voisi tv:n kautta perehtyä heidän kykyihinsä. Nythän uudet ministerit vain putkahtavat puoluejohtajan pussista. Matti Klinge kiinnittää tähän huomiota päiväkirjassaan: edes pääministeriltä saati presidentiltä ei tarvitse enää kysyä ministereitä valittaessa. Ennen Kekkonen puuttui jumankauta jokaiseen, jos aihetta ilmeni. Neuvostoliittokin esitti halutessaan vetonsa joistakin nimistä. Sitähän Mauno Koivisto kauhisteli muistelmissaan. Jotenka parempaan suuntaan menty, mutta liiankin pitkälle.
Erkki Tuomioja on Moskovan kirkolla suositellut Suomea välittäjäksi Ukrainan kriisissä. Kollega Lavrov ei vaikuttanut asiaan innostuneelta. Samaan aikaan Sofi moittii maatamme suomettuneeksi Frankfurtissa. Eikö hänen pitäisi pikemmin torjua tällaisia syytöksiä? Kekkonen oli niistä ihan hurjana silloin, kun syytöksiin todella oli yllin kyllin aihetta. Britannia lähetti aikoinaan maailmalle sloganin: Right or wrong, my country. Suomi korostaa innokkaimmin kielteisiä puoliaan.
Omasta puolestani kävin Suomalaisen Klubin lounaalla kuuntelemassa Etyj:n presidentin Ike Kanervan erinomaista puhetta Ukrainan nykytilanteesta ja tulevaisuudesta. Se korutont’ oli kertomaa. Pöydässämme todettiin, että Ike on kasvanut 10 senttiä pituutta tässä tehtävässään. Selväsanainen analyysi päättyi pessimistisiin näkymiin: menee varmaan miespolvi ennen kuin Ukraina on jaloillaan ja toimiva yhteiskunta. Ike kertoi karmeita ykstyiskohtia maan nykyisestä meiningistä, missä monet aseelliset ryhmät eivät ole kenenkään hallinnassa eikä omaa kunnollista armeijaa ole, ei myöskään toimivaa puoluelaitosta. Aseettoman Etyj:n neuvotteluasemat ovat todella heikot, eikä siis käy kateeksi Kanervaakaan. Ei hän saa kuulemma matkustuslupaa edes Donetskiin tulevien vaalien aikaan.
Suurempien asioiden katveessa kävimme vilkasta keskustelua kirjallisuudesta ja teatterista maanantaina Teatteri Avoimissa Ovissa Heini Tolan ja Reidar Palmgrenin kanssa, vetäjänä Kaisa Lange ja kuulijoina monia Norssin opettajia ja muita kiinnostuneita. Yliopiston Alumneissa piipahdin kuulemassa osan Sini Kankaan esitelmästä, joka sivusi mm. Maltan ritarikuntaa, Waltarin taannoista romaaniaihetta, joka sitten raukesi. Ja eilen oli matkailtava illalla Tampereelle, missä vanhat amurilaiset kokoontuivat Metsossa ja halusivat tietoja Amurin kuvauksista kirjallisuudessa. No Sillanpäällä on sitä viljaa ja Linnallakin. Lisäksi valistin kuulijoita Pispalan pojasta Yrjö Jylhästä ja hiukan myös hänen tulenkantajatoveristaan Paavolaisesta. Joten täysi alkuviikko.
8.10.2014
PS. Pysäyttävän puhelinsoiton sain poliisilta päivemmällä: kirjavarastooni oli maalla murtauduttu öiseen aikaan. Ajoimme Tampereelta poikani V:n kanssa tarkastamaan tilannetta: ei huolta, varastossa on hyllyttäin kirjoja, kasapäin arkistoja ja vanhoja huonekaluja – ei mitään rahaksi vaihdettavaa. Pettynyt porukka oli tyytynyt heittämään ikkunan säpäleiksi ja poistunut paikalta moottorit ulvoen. Naapurin valppaat vahtikoirat heräsivät ja osaltaan kai pelästyttivät varkaat pikaisesti tiehensä. Mutta olkaamme varuillamme, aina ei käy näin onnellisesti.