Kirjailijan elämässä on lopulta liian vähän ulkonaisen loiston ja sisäisen tyydytyksen hetkiä. Tämä on sellainen.
Näin totesin kiitospuheessani Kämpin peilisalissa, kun WSOY:n Kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinnot oli jaettu. Oli minunkin vuoroni saada kirjekuori ja kukat. Hienoa että tämä Wernerin syntymäpäivän perinne on elvytetty ja jatkuu. Saamme kirjailijaillallisilla kerran vuodessa istua pitkissä pöydissä, syödä ja juoda hyvin ja tavata kollegoja.
Vetäisin smokin niskaan paitsi palkinnon myös Olavi Paavolaisen kunniaksi. Hän vietti tässä samassa salissa ja samassa asussa 50-vuotispäiviään syyskuussa 1953. Sotakorvaukset oli maksettu, Stalin kuollut, viimeiset oikeat olympiakisat järjestetty ja Armi Kuusela kruunattu maailman kauneimmaksi. Olihan syytä juhlia.
Maailmanmaineeseen noussut Mika Waltari piti juhlapuheen Olaville. Hän kiitti sankaria siitä, että tämä oli johdattanut sukupolvensa ihanaan vapaaseen Eurooppaan. Hän muistutti, että Olavi oli muutamia kertoja ollut Suomen haukutuin kirjailija, ja saman kunnian Waltari oli itsekin jakanut sankarin kanssa. Vielä hän kiitteli Synkkään yksinpuheluun sisältyviä Itä-Karjalan kuvauksia, ”tyylillisesti hienoimpia ja kauneimpia mitä kirjallisuudessamme on kirjoitettu”. Lopuksi Waltari ei voinut olla kysymättä Ou est la femme?
Olavin säteilyvoima oli näet sitonut häneen ”poikkeuksellisen määrän niin älyllisesti kuin jopa poliittisesti epäilyttäviä naisia, jotka ovat muovanneet hänen persoonallisuuttaan ja joita hän puolestaan on tavalla tai toisella muovaillut. Luettelo jääköön tulevaisuuden elämäkerrankirjoittajain huoleksi. He tulevat hämmästymään sen pituutta. Ja laatua.”
Tässäkin Waltari osui profeetallisesti oikeaan, sen voin todistaa. Toistin hänen sanansa nyt 61 vuotta myöhemmin samassa peilisalissa. Tietysti muistin myös kirjallisuutemme kirkkainta palkintoa, jonka myöntämisestä tulee kuluneeksi jo 75 vuotta. Arvannette mikä on kyseessä. Toivottavasti se kerran vielä tulee Suomeen.
Tämän vähän pienemmän palkinnon saivat nyt myös Hannele Huovi ja Marja-Leena Mikkola, Joni Skiftesvik poissaolevana sekä kääntäjät Angela Plöger ja Sampsa Peltonen. Pöytäseuran osalta minulla oli taas hyvä onni, daameina vierelläni Anja Erämaja ja Riina Katajavuori. Muutakin mukavaa väkeä oli, ja heitä poikkeili, Tittamarikin juttelemassa ja helakasti nauramassa. Ja toisella puolen entinen oppilaani Saara Tiuraniemi, Tammen lastenkirjojen ihana pomo.
Emerituspiispa Eero ja aforistikko Markku kävivät tradition mukaan syviä moraalifilosofisia keskusteluja. Lasse Lehtinen kertoi anoppinsa ilahtuneen Paavolais-kirjastani, itse hän palaa kuulemma Iltsikan kolumnissa aiheeseen tulevana lauantaina. Anjan kanssa puhuimme Helsinki-kirjallisuudesta ja Riinan kanssa hänen romaanistaan, jossa seitsemät veljekset seikkailevat nykyajassa. Luettava! Leena, Kirsti, Mari, Vuokko, Joni ja monet onnittelivat, tunnelma sen kun kohoili. Baarissa vielä yömyöhään kartutettiin kustantajan avomielistä piikkiä.
Viikko on muutenkin ollut vilkas. Tiistaina vierailin Tapiolan kirjastossa hyvässä yleisötilaisuudessa, jossa Esko Nick teki perehtyneitä kysymyksiä ja kirjat ostettiin taas kaikki. Keskiviikkona olivat Kivimäen serkkuni hauskalla pitkällä lounaalla meillä, Marjan toimiessa erinomaisena emäntänä. Ja eilen torstaina oli nämä Wernerin komeat bileet. Nyt on päivä aikaa huilahtaa. Mutta huomenna taas karautettava Turun kirjamessuille, joten kirjallista ohjelmaa ja seuraa ja kerrottavaakin riittää.
3.10.2014
PS Palkintoperustelut löytyvät WSOY:n Kirjallisuussäätiön sivuilta. Jos riittämättömyyden tunne taas iskee, voin lukaista ne uudelleen: heti itsetunto kummasti kohoaa.