Olihan aika perinpohjainen seminaari Matti Kuusen elämäntyöstä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlasalissa. Ajattelin että menen vain alkua kuuntelemaan, mutta jäinkin ihan viimeiseen tappiin saakka, pitkälti viidettä tuntia. Paljon mielenkiintoista siellä kuultiin.
Olen samalla lukemassa Tellervo Krogeruksen monumentaalista Kuusi-elämäkertaa Sanottu. Tehty, vasta alkupuolellaan. Rikas kirja, kauniisti ja jäntevästi kirjoitettu. Heti alussa Tellervo vetää teemoista pitkiä läpileikkauksia halki Kuusen elämän vanhuuteen saakka. Keväällä tuli 100 vuotta akateemikon syntymästä, silloin kirjakin ilmestyi. Tellervo avasi seminaarin lämpimään tapaansa.
Sitten tuli esitelmiä kaikkiaan kai yhdeksän kappaletta. Tiukasti tieteessä ja folkloristiikassa pysyttiin, teemana Kirjoittamaton kirjallisuus. Muistan kun luin opintojeni alussa 1963 siitä kertovaa Kuusen vetävää tekstiä Suomen kirjallisuus –teoksen ykkösosasta. Vieläkin sen ideoihin moneen otteeseen vannottiin. Tosin Satu Apo myös kritikoi joitakin Kuusen metodisia vapauksia, mutta juuri sehän teki hänet niin sähköistäväksi tutkijaksi ja luennoitsijaksi, että hän salli itselleen inspiroituneita ylilyöntejä. Lotte Tarkka kuvasi hyvin Kuusen ennakkoluulotonta suhdetta aineistoon, jota muu tiedeyhteisö hylki.
Eniten seminaarissa käsiteltiin Kuusen keskeistä elämänikäistä urakkaa, valtaisaa sananlaskujen kokoamista ja hienojakoista jaottelua eri typologioihin niin formuloiden, kielellisen ilmaisun kuin sisällönkin puolesta. Minua alkoi pyörryttää Pentti Leinon ja Outi Lauhakankaan esittelemä jaottelusysteemi, joka on kansainvälisestikin ainutlaatuinen. Mitä kaikkea sananlaskut kertovat ihmisistä, yhteiskunnista, kansoista, ympäristöistä, tavoista, moraalista, arvostuksista. On siinä ollut Kuusella urakkaa, joka valmistui vähää ennen hänen kuolemaansa tyttärensä Outin tietokantaan viemänä. Intellektuaalinen muistopatsas.
Kuusi vertaili mm. naisen arvostuksesta kertovia sananlaskuja Suomessa ja Ambomaalla. Tulos: Ambomaalla arvostetaan naista enemmän kuin Suomessa! Ainakin puheissa siis. Tai Kuusi tutki ja huomasi, että ystävyydestä kertovat sananlaskut ”paleltuivat” matkalla Suomeen. Täällä tokaistiin: Parempi reppu reessä kuin ystävä kylässä. Suomalainen on halunnut pärjätä omillaan, itsekseen ilman ystävien apua.
Siinäkin on Suomessa eroa lännen ja idän välillä. Lännessä sanottiin: Mitä useampi kokki, sitä vetelämpi velli. Kun taas idässä uskottiin: Kansa keiton kartuttaa – tai jotain sinnepäin. Ilmaisevia ovat tällaiset tokaisut. Toiset tulevat kaukaa aikojen takaa ja ovat vaeltaneet pitkän reitin Suomeen, muuntuneet matkalla. Vain yhden täysin supisuomalaisen sananlaskun Kuusi tiesi: Jouluhan on, pistäs akka pöytään toinenkin silakka. Näin hirtehisesti ei lohkota missään muualla kuin armaassa Suomenmaassa.
Seminaarin taso valitettavasti laski loppua kohden, jolloin Itä-Suomen ja Turun yliopistojen edustajat esittelivät itsestään selviä näkemyksiään. Jälkimmäinen kertoi meille innokkaasti zombeista! Olihan näet Kuusi puolustanut populaarikulttuurin tutkimusta. Mitään muuta yhteyttä ei Kuusen työhön zombeista löytynyt. Mutta tulipahan kuunneltua kokonainen iltapäivä folkloren ja poploren tutkimusta.
Kaarina Sala istui viereeni, ja saatoinkin palauttaa hänelle yhden lähdekirjan sekä antaa kiitokseksi Paavolaiseni. Kaarina kuului työni varhaisiin innostajiin. Myös oli kiva tavata Päivi, ensimmäinen kustannustoimittajani. Kerroin että yritän tiivistää iät sitten yhdessä tekemäämme Sillanpään kolmea osaa yksiin kansiin. Ja Tellervoa pääsin kiittämään erinomaisesta Kuusen elämäkerrasta. Sennikin vilahti, mutta katosi. Joten antoisa seminaari myös naisten puolesta. Joka sukupuoli oli Kuuselle etäinen ja ongelmallinen. Kirsti Mäkinen muistaa Kuusen parhaan tunnustuksen seminaarissa : ”Neiti Männyn työ on niin hyvä, että se voisi olla miehen tekemä.” Kuusi luki Norssissa tietysti latinaa meidän klassikoiden tapaan ja uskoi, että tämä urosten kieli erottaa meidät pojat naisista ja barbaareista…
Olisin vain toivonut vähän enemmän Kuusen omaperäisestä persoonallisuudesta, hänen puheistaan, kulttuuripolitiikastaan ja moniaalle haarautuneesta toiminnastaan. Seminaari oli turhan vakava, ripaus huumoria olisi tehnyt terää. Seppo Knuuttilan vauhdikas esitys vähän tilaisuutta mehusti. Siitä puheen ollen, kuvitelkaa: viiden tunnin seminaarissa tarjoiltiin väliajalla – mukillinen vettä. Toisaalta se sopi hyvin Kuusen tunnetusti askeettiseen linjaan.
Nyt jatkan Tellervon Kuusi-kirjan verkkaista, nautiskelevaa lukemista.
25.9.2014