Helsingissä jälleen, kaikenlaista hulinaa. Eilen puhuimme taas pitkän tovin Paavolaisesta H. K. Riikosen kanssa, tenttijänä tällä kerralla Parnasson uusi päätoimittaja Karo Hämäläinen. Ei meistä vieläkään saatu kunnon riitapukareita, niin monessa asiassa olemme Hannun kanssa samaa mieltä. Erojakin kyllä ilmenee, kunhan kirjamme ilmestyvät. Parnasson numeron pitäisi ilmestyä lokakuun alussa.
Samalla olen tehnyt jatkuvia, aivan viime tippaan ulottuvia viimeistelyjä, lisäyksiä ja korjauksia teokseeni. Näissä dead line on melko venyvä käsite, mutta TÄNÄÄN kirjan pitäisi viimein liukua painoon. Ja sitten se on menoa. Kuukauden kuluttua Tulisoihtu pimeään roihahtaa täyteen liekkiin.
Kävin palauttamassa kassillisen lähdeaineistoa kirjailijan veljenpojalle Erkka Paavolaiselle Kulosaareen ja pinon kirjoja SKS:n kirjastoon; tämä on näitä työperiodin helpottavia huippuhetkiä – näistäkin pääsen nyt iäksi eroon, niin ainakin toivorikkaasti kuvittelen.
Rentouduin sitten Otavan pihassa, jossa urhoollisesti vietettiin telttajuhlaa huolimatta rankkasateen hyökkäyksistä ja ukkosen jyrähdyksistä. Tuttua väkeä. Kuuntelin vilkkaasti puhelevassa seurueessa, kuinka herrat Klinge ja Tarkka vertailivat muistelmiensa etenemistä. Klinge rientää kierroksen eli vuosikymmenen edellä, Tarkka vasta aloittelee ja ottaa rauhallisesti. ”Skriver du om mig, så skriver jag om dig”, uhkaili Matti Pekkaa entisajan klassikkoa siteeraten.
Keskusteltiin Volter Kilvestä, kas Raija Matttila oli käynyt tänäkin kesänä Kustavin kulttuuripäivillä ja siitä raportoi. Matti kertoi lukeneensa uudelleen lempiteostaan Alastalon salissa. Vesakin siinä heilui maripaidassaan, näkyi Kirsti Mäkinen reippaana tyttärensä Katin seurassa, tuli vastaan myös Teija ja Filin väkeä, sain onnitella Minna Harmasta nimityksestä Opetushallitukseen, Hannu Rautkallion kanssa vaihdoimme kuulumisia ja tämän toisen Hannun kanssa saatoimme edelleen jatkaa pieniä Paavolais-pohdintoja.
Jatkoimme sitten juttelua Juha Vakkurin kanssa juhlivassa Kosmoksessa, jossa oli elävää musiikkia (hyvä naispuolinen saksofonisti) ja meheviä muikkuja. Juhalta tulee jo kolmas Afrikan matkakirja. Haastavasti hän tiukkasi, koska Marjan kanssa viimein saavumme Beniniin. Katsotaanpa jos vaikka… Paavolaiseen kääntyi meidänkin puheemme, sillä Juha on kirjoittanut miehestä hyvän näytelmän kymmenisen vuotta sitten Kaupungintetteriin. Häneltäkin sain keväällä antoisaa materiaalia.
Harvinaisen täysi kirjallisuuspäivä, vielä yöllä pyörivät päässä kuullut ja puhutut. Sosiaalinen pommitus leppeän kesän jälkeen tihentää ajatuskulkuja.
Tänään painelin silti virkeänä aamukahville Kappeliin, sillä siellä oli treffit vaalean pariisittaren Bénédicte Villainin kanssa. Hänet muistamme Ahon ranskantajana. Nyt hän lomailee ihan huvikseen Helsingissä, jota vakuuttaa jopa rakastavansa. Paljon on liikkeellä muitakin ulkomaalaisia Kauppatorin vaiheilla. Kauhistelimme hyvässä sovussa sitä Havis Amandan, toisen pariisittaren, päälle kyhättyä hotellihökötystä ja varsinkin sitä kammottavan näköistä pissaavaa idioottipatsasta torin toisella laidalla. Kun oli jo saatu turha maailmanpyörä ja älytön hotelli, piti torin miljöö vielä tällä kolmannella luomuksellakin pilata ikään kuin täydellisyyden vuoks. Mademoiselle Villain oli aidosti kauhuissaan tästä suomalaisesta ulkoilmataiteesta.
Muuten hänen päässään pyöri suuria ideoita. Hän on Pariisissa järjestänyt performanssin, jossa on luettu Ahon Seul-teosta (Yksin) siihen sävelletyn musiikin säestyksellä. Sepä pitäisi nähdä ja kuulla Helsingissäkin. Vielä nainen kaavaili uutta ajatusta Sibeliuksen ja Ahon suhteesta, nyt kun säveltäjän juhlavuosi lähestyy. Saas nähdä mitä sieltä olisi tulossa. Tilatkaa ihmeessä ensi juhlaviikoille vierailemaan!
Välkesalmen divarin ikkunassa oli 2 eurolla Antti Eskolan jäähyväisluentoja. Sieppasin kirjan, kun olin juuri kirjaston salissa lukenut Aamulehdestä professorin lämpimän 80-vuotishaastattelun. Viisasta pohdintaa uskosta ja vanhuudesta, kuolemastakin. Onnea Antille, vanhalle kunnon jäärälle!
Ja näin päivät kallistuivat viimein lopulleen, johan näitä riittikin. Waltarin liikuttavasti kirjoittamaa elokuvaa vilkuilin kertauksenomaisesti, Armi Kuusela siinä kauniina kamppaili läpi kaikkien kökön teennäisten kohtausten. Taukka on huvittavan yli-ikäinen kosiskelija. Itkosen ohjauksessa ei hurraamista, mutta sitäkin kömpelömpi oli dokkari Armin ja Gilin vierailusta Suomessa talvella 1955. Voi herran pieksut ja Armin leningit ja liukkaat korkokengät! Ja juhlajuna!
Nyt mä en voi muuta kuin odottaa ja yrittää unohtaa. Kirja menee menojaan. Siinä se komeilee vielä kerran kuvassa. Taidan huomenna painella takaisin Kyröön, missä Marja toivon mukaan mua oottelee.
20.8.2014
PS Aamu täyttäisi tänään 80 vuotta jos eläisi. Vietävä kukkanen haudalle.