Sehän on Sillanpään termi tietylle kyröläisyyden puheenparrelle. Ja se kuvastaa aika hyvin myös Sulo Aittoniemen näytelmän Kaksi Niiloa reteää replikointia. Heiskan takapihalle on perustettu uusi kesäteatteri, joka näin on avannut kautensa.

Luin Sutin näytelmän jo talvella, kun hän tarjosi sitä Myllykoluun. Kun siellä ontuu edelleen tämä kahden järjestävän yhdistyksen epäsointuinen yhteistyö, usutin Sutin vanhan työmyyrän Kauno Perkiömäen kimppuun. Ja sitä kauttahan näytelmälle aukeni esitysareena.

Suti on tutkinut paikallista kansanperinnettä ja lisäillyt omiaan kahden kyröskoskelaisen veijarin kolttosiin. Tuloksena hyvin yksiselkoista, paikoin hytkähdyttävää, muutoin tasaisesti jaanailevaa ja kiroilevaa puheteatteria, jonka lopulla koetaan yksi kohokohta. Mistä lie löytynyt ilmiö nimeltä Mirka Myrskyranta – hän joka tapauksessa nostaa tunnelmaa aivan hillittömällä heittäytymisellään puijattavan leskirouvan rooliin. Naista pannaan niin halvalla kuin näinä aikoina suinkin on mahdollista (tuskin muualla voitaisiin), mutta Mirka räiskäyttää tyypin, jota katselee ihan huvikseen. On muutama muukin mehevä nainen joukossa.

Itse veijarit Pelttari (Jarmo Grek) ja Kuukveltti (Lars Grundström) sanailevat ja kehittelevät konnuuksia ihan kohtuullisesti. Suti itse esiintyy tuomarina ja lisäksi kaksoisroolissa. Tuttuja oli entisiltä kesiltä: Jussi Snellman jaksaa yhä temppuilla ja Weijo Koskiranta on asiallinen kauppias. Ohjaus Jari Hiltusen, ripaus lisää vauhtia ja hulluutta ei tekisi pahaa. Väliajalla Wanha Raha viihdytti, Suti itse solistina huuliharppuineen.

Voisi tietysti miettiä sitä, parantaako tämä kilpailu teatterin tasoa Hämeenkyrössä. Paikallislehden mukaan Myllykolussa kilpaillaan roisiudella ja hyvillä näyttelijöillä. Ei ole ehditty vielä sinne saakka, molemmat teatterit potevat ainakin aluksi katsojapulaa. Ehkä tilanne säiden lämmetessä kohentuu. Mutta jotenkin hiipii taas mieleen ajatus, eikö voimien keskittäminen tämän kokoisella paikkakunnalle sittenkin kannattaisi paremmin kuin jatkuva jakautuminen. Jos meinaan haluttaisiin todella erottautua yhä vilkastuvan tarjonnan keskellä.

Omaperäisyys ja taso ovat varmasti parempia kilpailuvaltteja kuin madaltuminen mahdollisimman tavalliseksi puskateatteriksi, mihin suuntaan ilmenee taas lisääntyviä ennusmerkkejä.

Kyrön Sanomien sympaattinen toimittaja Sakari Ilomäki poikkesi parvekkeella. Puheltiin siitä syksyn Tukholman reissusta, jonka FES-seura tekee mestarinsa Nobelin 75-vuotismuiston kunniaksi lokakuussa. Ari Suutarlan kanssa olemme koonneet kolmeen päivään hyvän ohjelman. Laivalla mennään, lentäen palataan ja Reisenissä komeasti asutaan. Museoita, linnoja ja kirkkoja tutkitaan, aikaa jää shoppailuun. Eikä maksa paljon. Vielä mahtuu muutama mukaan, ottakaas yhteyttä Ariin 0400 871013 tai ari.suutarla@kolumbus.fi.

Lopuksi havainto, josta huumori on kaukana, mutta savimultaa on sitäkin enemmän. Poikkesin vastoin tapojani Facebookin sivuille tarkistamaan äkisti edesmenneen ystävämme Esa Koivusen henkilötietoja –  ja mitä näinkään. Törkeää, vainajaa häpäisevää tsättäilyä! Onko viimeinenkin tapain ja kunnioituksen ripe kadonnut näiltä törkyturpatekstailijoilta? Oma sukupolveni oppi jo koulussa, että de mortuis nil nisi bene (kuolleista ei pahaa sanaa) – mutta nykyhäiskä näköjään viis veisaa mistään ihmisarvoista. Ymmärrän että poliisi hankkii työssään vihamiehiä, mutta tällaisella hetkellä, kun hauta on vielä avaamatta, sopisi pitää mölyt mahassa. Tuskin mikään lainsäädäntökään tällaista enää saa suitsituksi. Barabbas on valloillaan. Asiasta on puhuttu korkealla tasolla ex-kirkkoherran ja jalkapallojoukkueemme kesken, saas nähdä ryhdytäänkö johonkin toimiin.

Mutta kesä lämpiää viimein, siitä edes nauttikaamme. Ja edessä olevista loppupeleistä.

4.7. 2014