Päästiinpä hyvään alkuun Sastamalassa. Ihmeen paljon kertyi väkeä jo ”varaslähtöön” Sylvään koulun juhlasaliin. Muissa tiloissa rakennettiin vielä kiivaasti näyttelyitä ja täytettiin kirjapöytiä. Iloinen hulina vallitsi.
Oli melko pysähdyttävää kuulla Markku Löytöniemen ja Jukka-Pekka Pietiäisen todistuksia kirja-alan ja tietoympäristön rajuista muutoksista, jotka jatkuvat ehkä kiihtyenkin. Markku osoitti internetin (alkuaan arpanetin) mullistaneen täysin paitsi oman tietoympäristömme myös elämämme. Uudet rajattomat mahdollisuudet julkaisemisessa ja tiedon välittämisessä uhkaavat samalla laatua. Siinä riittää vahtimista. Mitä kaikkea meille ”tietona” tuputetaan? Eipä luottanut Markku paljon Wikipediaankaan eikä salli oppilaittensa siihen viitata. Mutta jos lähdekritiikin pitää jokseenkin hereillä, sieltä löytyy nopeaa nippelitietoa ja vahvistusta. Sen voi jokainen tietokirjailija tunnustaa.
Jukka-Pekka valotti monipuolisesti kirjan ja kustantamisen muuttuvaa kenttää. Mieleen jäi hänen ilmoituksensa, kuinka halvaksi kappeleelta tulee nykyisin kirjan painattaminen – en kehtaa tähän laittaakaan sitä kärpäsen kokoista summaa. Mutta siinäkin laatu nostaa kustannuksia. J-P lupasi meille Tietokirjailijoiden jäsenille toimitettavaksi lisää tietoa kirjasta ja muuttuvasta tietoympäristöstä. Kuinka kaiken jaksaa ahmaista ja sulattaa? Voisiko kustantaminen vain yksinkertaistua laadun romahtamatta? Moni kaipaa laillani vanhoja reiluja aikoja, jolloin kirjan tuotti hyvä kustantaja ja sillä siisti. Eturivissä istunut Leena Majander varmaan päätti sisimmässään pitää pintansa laatukustantajana.
Heti perään Eero Huovinen kiittikin omassa haastattelussaan kustantajaansa siitä, kuinka tyylikkäiksi ovat hänenkin kirjojensa ulkoasut kehitelleet. Hauskasti emerituspiispa höräytteli yleisöä muistoillaan ja korkeakirjallisilla kaskuillaan. J-P todisti, että Eero on kaikkein myydyin tietokirjailija Suomessa: mitäs kun on kirjoittanut Katekismuksenkin, joka toimitettiin jokaiseen kotiin. On kai siinä sentään vähän Jumalan sanaa Eeron tekstin pohjana vai Lutherinko työtä on perusteksti. Paljon on Norssin poika kirjoittanut muutakin.
Minua alkoi kiinnostaa erityisesti Eeron kirja Lähdön aika (2011) hänen oman tunnustuksensa vuoksi. Eero sanoi, että päiväkirja ei tarkalleen vastaa päivittäisiä kirjoituksia, vaan joskus hän vain merkitsi ranskalaisilla viivoilla muistiin tapauksia ja ajatuksia ja kirjoitti niistä sitten myöhemmin varsinaisen päivän tekstin. Uskon että moni tekee samoin päiväkirjoja julkaistessaan, vähintään toimittavat ne vähän alkuperäistä edullisempaan muotoon. ”Jälkiviisaus on hyvä laji”, piispamme julisti. –
Tässä mietittävää myös Olavi Paavolaisen Synkän yksinpuhelun synnyttämien kiistojen vaiheilla! Kirjastani voi hyvinkin käydä ilmi, ettei sekään tietenkään mikään autenttinen päiväkirja ole, vaan vahvasti jälkeenpäin toimitettu ja uudelleen kirjoitettu. Tietysti tulkinnat jatkosodasta olivat vähän polttavampaa aineistoa kuin piispan viimeinen virkavuosi – siitä silloiset kiistat ja vihat.
”Esiseminaari” päättyi sadan merkittävän tietokirjan näyttelyyn, joka koruttomasti avattiin juhlasalin seinustalla. Samalla on julkaistu Joel Kuortin ja J-P Paavolaisen kirjoittama kirja aiheesta, siinä kaikki valitut sata kirjaa esitellään. Iloni oli vilpitöän, kun myös oma Unio Mysticani on kelpuutettu sadan merkittävän joukkoon, todella kovaan seuraan! Tänään Hesarissa on Antti Majanderin juttu aiheesta, lisäksi Aamulehti on puffannut Vanhan kirjallisuuden juhlapäiviä erittäin ansiokkaasti parhaiden toimittajien Matti Kuuselan ja Simopekka Virkkulan toimesta.
Jotenka sinne tästä taas painetaan eikä tulla pariin päivään pois. Kolmen tunnin päästä pyörähtävät avajaiset käyntiin – torvisoittokunta töräyttelee, Leena Majander avaa, Jarkko Malmberg tervehtii, mieskuoro Euga kajauttelee ja Timo Soinista paljastuu humanisti. Vuoden kirjatoukka julkistetaan, samoin Warelius-palkinnon saaja. Avajaiset huipentuvat Jenni Haukion ylistykseen – tai oikeastaan siis kirjan ylistykseen! Pian tavataan…
27.6.2014