Syysmyrsky yllätti. Mutta kun pääsimme kirkon penkkiin, kyllähän lämpenimme ytimiämme myöten.
Waltteri Torikka järjesti taas ihmeellisen ilon meille. Vasta hänet valittiin Vuoden nuoreksi muusikoksi. Kovaa etenee hänen karrieerinsa. Syksyllä on edessä Mirjam Helinin laulukilpailu. Tämä Hämeenkyrön kirkkokonsertti ”Minä laulan sun iltasi tähtihin” oli hyvä kenraaliharjoitus sitä ja kesän koetuksia varten.
Waltterin taidot tunnetaan, aina parantaa poika. Kuuntelin viikolla ohjelman Tom Krausen urasta. Hänestä lausui Erik Tawaststjerna jotenkin siihen tapaan, että hänellä oli ”parhaita ääniä mitä tähän maahan on koskaan syntynyt”. Waltterilla on itse asiassa vähän samantapainen toisaalta teräksinen, toisaalta pehmeän taipuisa, ilmeikäs baritoni.
Nyt kun Waltteri on kehuttu, uskaltaa jo tunnustaa, että illan ihanimmat hetket tarjosi kaksi naista, taivaallinen Olga Heikkilä ja vahvasti ja kauniisti laulava Pia Pajala. Kuinka pieniä vivahteita myöten Olga Heikkilä eläytyikään aarioihin ja musical-säveliin ja suomalaisiin kansanlauluihin! Mikä liverrys ja dramatiikka! Stravinskyn pitkä juttu No word from Tom oli illan huippu. Sanoin Marjalle, että maksaisin pääsylipun vaikka hän vain seisoisi lavalla katseltavana. Pia Pajala vetäisi Rusalkaa ja Toivo Kuulan lauluja verevään tyyliin. Harvoin olen kuullut Merikannon ”Ma elän” naisen voimallisesti tulkitsemana. Olihan ihmeellisiä naisia. Säestäjänä taituroi Marko Hilpo.
Tällaisesta konsertista tulee hyvälle tuulelle, korkea viritys kestää koko loppuillan. Waltterin kanssa olemme jauhaneet oopperaa tänne Hämeenkyröön, se on jo periaatteessa valmis, kirjoitin libreton ja Seppo Pohjola sävelsi. Waltteri on valmis kiinnittämään rooleihin kovia tähtiä itsensä lisäksi. Nyt vain odotellaan, että löytyisi rohkeutta sen esittämiseen. Näinä aikoina pelätään riskiä yli kaiken, täällä vaurailla rintamailla varsinkin. Jospa tämäkin konsertti osaltaan rohkaisi epäröiviä. Ellei uskalla ei mitään saakaan.
Katseltiin sitten jalkapalloa, kuinkas muuten. Eilen jo Brasilia päihitti niukasti hyvin kamppailleen Kroatian. Olen veikannut Brasiliaa voittajaksi, tietenkin, mutta joukkueen on parannettava jos aikoo mestaruuteen yltää. Tänään vasta yllätys koettiin! Puolustava maailmanmestari Espanja pantiin polvilleen. Hollanti vietti maalijuhlaa 5-1. Aivan odottamatonta vai mitä. Ja millaisia maaleja! Van Persien lentävä pukkaus oli taiteellisena suorituksena huippuluokkaa. Toisenkin maalin mies tekaisi. Mutta loistavimmat suoritukset esitti Hollannin Arjen Robben. Miten hän pujotteli maalialueelle ja järjesti itselleen laukaisupaikan ja laukaisi. Kaksi kertaa! Aivan suvereenia. Alkaa lähestyä jo Maradonan muinaista taituruutta.
Nyt jos saisi veikata, Hollanti kiilaisi kärkinelikkoon ilman muuta. Jalkapallohurmos mediassa voi koetella monien hermoja. Tuntuu että kaikki suuret tapahtumat yllyttävät toimittajat aina vain innokkaampiin panostuksiin. Kaikki kanavat valjastetaan samalle asialle. Kohta valitaan kokoomuksen puheenjohtaja, taas pyörähtää valtava henkilöruletti käyntiin juuri kun Antti Rinteen seuranta on vähän helpottanut.
Kun näin kiihkeästi eletään, parasta vain tarkistaa rauhassa oman kirjan viimeiset luvut. Tulee tyyntynyt, kriittinen, odotuksesta sopivasti vavahteleva olo.
13.6. 2014