Ei ole taivaallisempaa aamun aloitusta kuin painella rantaan auringon noustessa punaisena, yöpakkasen huurtaessa nurmen ja puut, ohuen jääpeitteen ritistessä laiturin laidoilla – ja aloittaa reippaat risunkuljetusjumpat. Tauno kaatoi kaksi vahvaa koivua, joiden jälkisiivouksessa riittää hikisiä aamuja vappuun saakka.
Joskus myös aamun mietelauseet osuvat aikaan. Niin eilen ja tänään, kun Zinaida Lindén sai luonnehtia venäläisiä ja maan eri kansallisuuksia kirjassaan. Sehän kannattaisi suorastaan lukea: Monta maata sitten (suom. Jaana Nikula 2013).
Mutta pian oli tilaisuus tärähtää suomalaiseen arkitodellisuuteen. Jotkut valppaat uskonnottomat ovat taas jokakeväiseen tapaan valittaneet Kevätvirren veisuusta koulujen kevätjuhlissa, ja apulaisoikeuskansleri on jämerästi todennut, että ongelmallista on suven ihanuuksien ylistäminen – kun siinä vilahtaa se onneton Luoja.
Oikein toimittu. Parasta kristinuskon levitystä on tietysti se, että se pannaan ahtaalle. Kansleri ja uskonnottomat tekevät palveluksen potentiaalisille kristityille, jotka ehkä uinuvat välinpitämättömyyden alhossa, mutta terästyvät tällaisen uhan edessä puolustamaan kristillistä perinnettään.
Kevätvirsihän on aika neutraali sanoiltaan, eikä sävelessäkään voi havaita kovin turmelevaa vaikutusta edes uskonnottomille. Ensimmäinen säkeistö tyytyy vain ylistämään suven ihanuutta. Toisessa säkeistössä on se paha paikka: ”Myös eikö Herran kaa’ansa, Luojaansa kiittäisi”. Totta kai tuollainen oletus on syvästi sopimaton – riippumatta siitä, kenen herran kansaa siellä on veisuuta kuulemassa. Mutta toisaalta: sehän on vain hienotunteinen ehdotus. Säe ei pakota ylistämään yhtään ketään vai mitä. Se vain ujosti ihmettelee, että eikö kiittäisi…
Tässä olisi nyt kirkolla tuhannen taalan tai dinarin paikka. Aivan kuten Hoosiannasta on tullut joka adventin kirkollinen hitti, Kevätvirrestä voisi tehdä samanlaisen. Ette kuule Kevätvirttä enää muualla kuin meidän kirkossa! Tervetuloa veisaamaan! Seurauksena varma yleisöryntäys. Koulujen kevätjuhlia alettaisiin pikkuhiljaa siirtää kirkkoihin niillä paikoin kuin se enemmistölle sopii. Kodeissa veisattaisiin salaa Kevätvirttä ikkunat peitettyinä.
Onko muuten todellisia loukkaantuvia vähemmistöjä? Marja toimi 39 vuotta opettajana eikä muista yhtään tapausta, jolloin kristillisiä elementtejä olisi koulussa vastustettu. Vietnamilaiset oppilaat heiluivat iloisesti pyyhe päässä seimen kuvaelmassa, ja vanhemmat hymyilivät ylpeinä.
Mutta ajat muuttuvat. Nyt sai työnantaja sakkoa, kun kielsi huivin kauppansa kassaneidolta. On siis ryhmiä, joiden ehdoton etuoikeus on kantaa uskontonsa tunnuksia. Helsingin liikennelaitoskin antoi viimein bussikuskille luvan ajaa turbaani päässä. Toivottavasti eivät sentään hoilaa uskontonsa mukaisia viisuja töissä. Vai voisiko tulla tilanne, jossa uskonnoton valittaisi kauppa-apulaisesta, joka palvelee häntä risti kaulalla? Herkkä kohta on ihmisen uskonto näinkin maallistuneessa yhteiskunnassa. Joten antaa keskustelun taas hyrskyillä uskon ja uskonnottomuuden kiihottavilla jyrkänteillä.
25.3.2014
PS Tulin eilen lukiessani väkisin kuulleeksi kotimaista draamaa tv:stä. Miksi se on aina niin ankea, epätoivoinen, kiroileva, kiristynyt? Onko suomalaisten elämä todella sellaista? Löytyisikö muun sävyisiä aiheita. Eivät ainakaan Pasilan tornista katsoen löydä. Kun nyt uskonnollisia tunteita taas viritellään, eikö valtion vahvasti tukemassa Ylessä pitäisi rajoittaa myös kristillisen sielunvihollisen huutamista apuun joka viihdepläjäyksessä ja draaman käänteessä. Saatanan perkele!