Kansalta kysytään nykyään kaikenlaista. Millainen on kansan sielu? Kypsyykö kansan uumenissa elämän viisaus?
Krimin kansa haluaa Äiti Venäjän helmaan, mutta haluaa väärään aikaan, väärässä järjestyksessä ja piru vie laittomasti. Kansaa täytyy kuulla sellaisessa järjestyksessä, jonka suuri länsi eli kansainvälinen yhteisö hyväksyy. Mutta tietääkö Obama Valkoisessa talossa paremmin kuin muijat Simferopolissa, mitä siellä Krimillä kuuluu haluta ja koska? Vai Angela Merkelkö määrää, mitä musikan pitää Mustanmeren niemimaalla tuumiskella?
Ei tietenkään, itse keisari Putinhan siellä lankoja vetelee ja hänen esikuntansa. Nyt on kostoksi lähimmät äijät pantu matkustuskieltoon ja varat jäädytetty. Reipas naiskansanedustaja tuossa molotti venäjäksi, ettei hänellä ole mitään aikomustakaan matkustaa länteen eikä rahojakaan siellä, joten näilläkin pakotteilla voidaan elää. Nizevoo.
Miten tuntuu kuitenkin siltä, että Putin Kremlissä on vähän lähempänä Krimin ja Ukrainan ongelmia kuin Obama ovaalissa huoneessaan. Ukrainalaisia ei ole kuulunut osoittamaan mieltä Krimin tahtoa vastaan. Vai väsähtivätkö monen viikon riehunnoissa Kiovan toreilla? Sotilaat kai pelottavat. Voiko kansan tahto olla yhtenäinen ja aito, jos panssarit partioivat lähistöllä?
Matti Kuusela on usein kunnostautunut Aamulehdessä itsenäisillä ja herkkänäköisillä jutuillaan. Hänen kolumninsa tänään muistuttaa terveellisesti, millaisia mielialoja hän kuuli kuusi vuotta sitten vieraillessaan valokuvaajan kanssa Krimillä. Paikallisten puheet olivat sen suuntaisia, että Kuuselaa jäi askarruttamaan vain yksi kysymys: ”kuinkahan pitkään vastahakoinen Krim vielä mahtaa kuulua Ukrainaan?”
Toistakin kysymystä hän pohti: ”Milloin mahtaa Sergein toive toteutua?” Entisen lentäjä Sergei Serkovin suurin toive oli, että Georgiasta tulee taas osa Venäjää.
Moskovan Carnegie-instituutin tutkija Maria Lipman odottaa sotaa Itä-Ukrainaan ja kummastelee, kuinka Ukrainan kannattajat ovat hävinneet kuin maan alle Krimillä. Kaikenlaisia skenaarioita piirrellään. Toistaiseksi ei kovin myrskyisää, Venäjä pitelee lankoja suvereeniin tapaan, vaikka pikkupakotteita paukahtelee.
Kriisi virkistää paitsi ammattikommentaattoreita myös meitä pulliaisia. On tavallista jännempää avata uutiset. Juuri niin kuin Linkola paheksuu Tyrvään Sanomissa: verta ja tappelua me vaan muka huolestuneina odotamme, että pääsemme oikein kauhistelemaan kansojen kärsimyksiä.
Marjan etäinen sukulainen Bob Biaudet täyttää 90 vuotta, onneksi olkoon! Muistan tämän hauskan ukkelin jo 1990-luvun alusta junamatkalta Iisalmeen, jolloin matkasimme johonkin seminaariin Anna Ziguren kanssa. Biaudet pyörähti ketterästi ravintolavaunussa pöytäämme, esittäytyi varsinkin Annalle ja alkoi kertoa huimista seikkailuistaan Latviassa maan havitellessa itsenäistymistä. Aiheesta hän kertoo lisää tänään Hesarissa.
Abraham Ojanperä murtautui laulajana eurooppalaiseen tietoisuuteen 1800-luvun lopussa. Hänen hienosta karrieeristaan valmistettiin suuritöinen epookkielokuva Ruusu ja kulkuri 1948 Ilmari Unhon ohjauksessa. Käsikirjoitus on kaavamainen, mutta elokuvalla on ansionsa, varsinkin Unto Salmisen kiihkeän pääroolin osalta. Aamulehden Olavi Veistäjä intoutui ylistämään leffaa myönteiseksi yllätykseksi: ”suoraan sanoen parhaita elokuvia, mitä meillä milloinkaan on valmistettu”.
Arvannette että Hesarin Rautsi uhraa elokuvalle yhden tähden. Pekka Eronen arvostaa Aamulehdessä sentään elokuvan musiikillista antia ja vieräyttää toisenkin tähden.
18.3.2014