Pöllytän vanhoja papereita kustannusyhtiö Gummeruksen arkistossa. Kaikenlaista kiintoisaa aina löytyy, Olavi Paavolainen oli yhtiön kuuluisin kirjailija 1930-luvulla. Kuten yleensä, kirjailijan ja yhtiön välinen kirjeenvaihto koskettaa etupäässä (kiireisiä) taloudellisia kysymyksiä. Paavolaisen työtapa oli omalaatuinen ja hektinen, käsikirjoitukset valmistuivat viime hetkillä vasta kirjapainon kiivaiden soittojen ja kiristysten jälkeen.
Vähän surettaa se, että kunnianarvoisa Gummerus on kokonaan poistunut Jyväskylän keskustasta. Muistona toiminnasta on enää tämä pohjakerroksen arkisto teollisuusalueella. Helsingissä toimii edelleen virkeä piste, mutta kaikkiaan: katoavaista on perinteisten kustannusyhtiöiden entinen mahti.
Saan saliikseni paksun nipun valokopioita, joissa riittää tutkimista. Etupäässä on arvosteluleikkeitä, niitä on sentään entisinä aikoina huolellisesti liimattu talteen. Mikään kirja ei ollut vuoteen 1932 herättänyt sellaista huomiota kuin Paavolaisen Suursiivous, josta näkyy ihan joka iikka ja pakinanikkari maakuntia myöten sanoneen painavan sanansa.
Johtajasuvun jäsen Elina Salojärvi hoitelee käyntiäni, heittää minut takaisin keskustaan ja esittelee ystävällisesti yhtiön entisiä asuinsijoja. Ajamme Gummeruksenkatua alas kirkkopuiston laidalla, tuossa risteyksessä oli ennen kustantajan komea toritalo, alakerrassaan iso kirjakauppa. Siitä edemmäs Vapaudenkadun risteyksessä oli vanhimman suomenkielisen kustannusyhtiön alkuperäinen toimitalo, sitä vastapäätä aikanaan se Patraksen matkustajakoti, jossa Paavolainen saneli kuumeisesti sihteerille viimeisiä liuskojaan. Päivittäin sihteeri sai kipaista hakemaan uuden pullon Kings’ Liquer -whiskyä, jotta kirjailijan luomisvire säilyi korkeana. Joskus stimulanssi pudotti sen lattian tasolle. Värikästä on vanha kirjallisuushistoria.
Omatkin muistot kulkevat Jyväskylän keskustassa. Täällähän asuin ensimmäisen ylioppilaskesäni 1963 ja suoritin englannin pro exercition kesäyliopistossa. Jyväskylän Kesä veteli ensimmäisiä kausiaan, innokkaana vehreä ylioppilas säntäili campuksella konsertteihin ja keskustelutilaisuuksiin. Muistan Päivö Oksalan joviaalin hahmon ja Seppo Nummen lainehtivan taiteilijatukan. Kuuntelin kuinka Matti Kuusi ja Tuomas Anhava väittelivät hyvästä tyylistä. Määrääkö asia tyylin vai voiko saman asian ilmaista monella tyylillä? Kannatin mielessäni Kuusen jälkimmäistä kantaa, mutta Anhava puolusti tiukasti edellistä näkemystä.
Vielä ei kesässä esiintynyt mitään radikaaleja tempauksia tai mielenilmauksia kuten sittemmin. Vaikka olihan täällä vastikään käyty kuuluisa oikeudenkäynti Henry Millerin Kravun kääntöpiirin siveettömyydestä. Siinä Gummerus tuomittiin sakkoihin ja teos takavarikkoon. Teoksen suomentaja Pentti Saarikoski taputti käsiään oikeuden päätökselle ja sai sakot oikeuden halventamisesta.
Tuntui että Jyväskylässä aina tapahtui. Kesä oli pitkän opiskelukauden lähtölaukaus, palasin henkisesti rikastuneena Helsinkiin. Sen jälkeen olen vieraillut Suomen Ateenassa useasti. Tuossa on kirjasto, jossa olen puhunut monissa tilaisuuksissa. Kirjamessujakin täällä ennen pidettiin, viimeksi viime keväänä messuilla vierailin. Mikä lienee niiden tulevaisuus?
Tuossa on Kaupunginteatteri, jossa pyöri näytelmäni Pelastaja 1990-luvun lopulla, aiheena Poika Tuomisen ja O.W. Kuusisen seikkailut Moskovassa. Siitäkin olisi voinut kirjoittaa tehostetun version, mutta on jäänyt lepäämään. Ja tuolla on Cumulus, jonka eteen Katri kerran iltamyöhällä ajoi harmaalla Toyotallaan – loput katso kirjasta. Tuolla kulmassa on vielä tuo kaunis puutalo. Uudet rakennukset luovat sekavahkon miljöön. Asemakatua alaspäin, ja edessä kutsuu lounaspaikka, Figaro. Se osoittautuu erinomaiseksi, turska ja simpukat maistuvat. Voin palkita itseni kovan arkistopäivän jälkeen.
Junassa mietiskelen mennyttä elämää. Kuinka yhteen kaupunkiin voikin liittyä paljon monenmoista. Kuinka 30-luvulla elettiin Gummeruksen loistoaikaa, johtajat Lauri Aho ja Esko Aaltonen vetivät talliinsa uusia kirjailijoita, siellä olivat Paavolaisen lisäksi Kivimies, Kurjensaari, Helvi Hämäläinen, T. Vaaskivi ja monet muut. Heidän peräänsä tulivat sotien jälkeen Sariola, Lauttamus, Päätalo, Joenpolvi, Mukka ja keitä kaikkia. Pöly on laskeutunut heidän ylleen arkistossa. Sieltä heidät voi taas kerran henkiin herättää. Ja ennen kaikkea teoksistaan.
17.2.2014