Jotensakin tuo Jouko Jokinen osuu nappiin Aamulehden kronikassa. Samaa olen miettinyt: kuinka jyrkät ympäristöarvot ovat kadonneet keskustelusta kokonaan. Ei Linkolakaan enää jaksa tai ei viitsi, hän on hellittänyt: antaa mennä kiihtyvällä vauhdilla kohti tuhoa. Niin kai hän piruuntuneena tuumiskelee.
Pentti Linkola tuomitsi voimainsa päivinä kaksi käsitettä alimpaan helvettiin. Ne olivat demokratia ja ihmisoikeudet. Demokratia ei hänen mielestään koskaan tuo parhaita päätöksiä, vain ankara ja valistunut yksinvaltius voisi olla ihmiskunnan pelastus. Ihmisoikeudet taas on hirvittävä termi sen vuoksi, että juuri ihmiset kuvittelemiensa ”oikeuksien” turvin ovat saaneet historiassa ja maailmassa eniten luonnontuhoa aikaan.
Kuten Jokinen toteaa, näinä aikoina löysä ja samansuuntainen punavihreä ajattelu on ainoata oikeata ja korrektia. Poikkeavat urahdukset teloitetaan nopeasti viimeistään somessa. Kaikkien oikein ajattelevien keskeisiä arvoja ovat demokratia ja ihmisoikeudet, selvä se. Niitä on puskettava kaikkiin maailman kolkkiin, tahtoivat kansat niitä tai eivät. Jokisen kolkko kolumni keskustelee oivallisesti Hesarin sunnuntaiesseen kanssa. Siinä Jarkko Tontti esittää ainoita oikeita ajatuksia juuri siten kuten niitä tänä päivänä kuuluukin esittää. Ennen kaikkea laajaan Venäjänmaahan on työnnettävä demokratian herkkua mahdollisimman pian tai me suomalaiset olemme täällä hyvin vihaisia. Kai se koppava Putin saa tämän vähitellen kovaan kalloonsa. Novosibirskin maatuskakin on syvästi murheissaan, jollei hän pian pääse vapaasti osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Totta kai siellä on myös oikeasti vainottuja ja sorrettuja, vaikka pientä se on verrattuna ihanan nostalgiseen neuvostoaikaan.
No jaa, vielä enemmän hämmennyin, kun Kiinan tuntija Teppo Turkki juhli kiinalaisten valtavaa taloudellista esiinmarssia jossakin radio-ohjelmassa. Talouden ekspansio ja tehokkuus olivat kaikki kaikessa ja erinomaisena esikuvana hitaille ja saamattomille suomalaisille. Eikä sanaakaan enää niistä kohtalaisen mahtavista ympäristö- ym. ongelmista, joita miljoonien kiinalaisten kilpavaurastuminen aiheuttaa. Jopa ihmisoikeudet saavat olla viistolla mallilla, kunhan kansantuotosta vain väkivalloin ja valtion johdolla korkeammalle tasolle piiskataan. Talouden pakkovalta vasta ihmisen todellisia oikeuksia uhkaakin.
Kohta ei kenenkään täältä kannata matkailla jonnekin Pariisiin tai Roomaan, kun reippaat kiinalaiset ja iloiset japsit ovat ennalta kansoittaneet kaikki hotellit. Ne tulevat kuin hunnit tai heinäsirkkalaumat. Vanha Eurooppa jää jalkoihin, ellei keksi yhtä raivokkaita vaurastumiskeinoja. Taitaa olla myöhäistä. Mutta miksi kaiken pitää olla niin pirun tehokasta, sanokaas se.
Täällä maakylässä ollaan toistaiseksi melko levollisia. Ei ole havaittavissa erityistä hötkyilyä talouden sarakkeilla. Eletään niissä puitteissa, jotka ovat tarjolla. Ja silmin nähden hyvin tullaan toimeen, ainakin henkisesti. Tänäänkin lenkkeiltiin tuonne Kaupin rehusiiloon, missä tarjoiltiin Pop up -lounasta neljällä eurolla. Hyviä kreppejä erilaisin täyttein. Paljon väkeä, rento henki, hauska tunnelma. Tällaistakin vielä on näin kansainvälisenä ravintolapäivänä.
Suomen miesten viesti ei kulkenut parhaalla tavalla, mutta minkäs teet, jos kaikkien kunto ei kestä. Siihen on vain tyydyttävä. Lohduksi leijonat pelasivat Kanadan suurta valtaa vastaan hienon tasaväkisen lätkämatsin. Tällaista tarjosi harmaan raakatuulinen sunnuntai niidenkin viihteeksi, jotka eivät kaikkea energiaansa vielä käytä taloutemme sopeuttamiseksi kaukomaiden kiihkeisiin haasteisiin.
Jospa Linkola kerran vielä jyrähtäisi. Olisi se suuri äimistys sille nuorison osalle, joka ei enää muuta maailmasta tiedäkään kuin rahan kilinää, pelien hulinaa, viihteen virnuilua ja talouden tuhoisia tuloksia. Jossain se luontokin vielä vihertää, viimeisillä voimillaan. Ja kaukaisempia kohteita, vaikkapa pohjoista jäämerta sentään jotkut vielä tahtovat suojella.
16.2.2014
PS Vastahan Linkola vietti hyvissä voimissa 80-vuotispäiväänsä. Kyllä sieltä vielä jotakin kuullaan. Vaikkapa tästä julmetusta kaivosvillityksestä. Mutta olisiko tosiaan kuten Jouko Jokinen uumoilee: kukaan ei enää kuuntelisi mitä joku kalastaja horisee.