Olikin oikein hauskaa ja nostalgista Pirkkalaiskirjailijoiden juhlassa eilen. Ajattelin että siellä on vain tätä nuorta polvea, mikäs siinä, mutta sainkin tavata vanhoja kunnon veteraaneja entisiltä ajoilta: Jaakko ja Juhani Syrjän, Antti Eskolan, Yrjö Varpion, Seppo Järvisen ynnä muita.
Yllättävän sankka osanottajajoukko kokoontui ensin Raatihuoneen vastaanotolle ja marssi sieltä hotelli Tammeriin, molemmat juhlan arvoisia paikkoja. Maire Martikainen johdatteli reittiä, jota en edes tuntenut. Ohjelmaa oli pitkälti ennen kuin päästiin illalliseen käsiksi, hyviäkin puheita kuten Juhani Syrjän mainio muistelus siitä, kuinka suuri tapaus oli veljensä Jaakon novellivoitto Pirkkalaisten kilpailussa taannoin, kuinka se kohotti koko perheen ja maalaiskylän itsetuntoa. Ja sitä myöten Väinö Linna tuli perhetutuksi ja Juhanikin ryhtyi kirjatöihin.
Kunniajäseniä Kirsi Kunnasta ja Jaakkoa tietysti juhlittiin lämpimästi. Kultainen tyttö Katariina Romppainen on viidettä vuotta puheenjohtajana, Hämeenkyrössä asui ennen, silloin lähemmin tunnettiin, nyttemmin muuttanut Akaaseen miehineen. Satu Hassi haastoi meidät vatsatanssiin, mutta melko kriittisesti kirjailijakunta suhtautui tähän iloitteluun. Tuula Kallioniemi kertoi pisimpään kokemuksiaan Pirkkalaisissa. Jotensakin lämpöinen perhetunnelma vallitsi, selvästi aisti edelleen sen yhteishengen, joka ennen elähdytti vahvaa tamperelaista kirjailijakuntaa, kuten Kirjailijaliiton puheenjohtaja Tuula-Liina pani merkille. Silloin ennen myös väiteltiin tosimielessä, aina sairaalaan saakka saattoi käsikähmä kokouksissa päätyä. Muistammehan Teuvo Saavalaisen, kuumaverisen pukarin, ja muitakin.
Istuimme pöydässä Varpioiden kanssa ja rattoisaa oli, Timo Malmikin kävi siinä häärimässä ja Kari Aronpuro hiljakseen jupisemassa. Ruoka oli erinomaista ja lopuksi oli tanssia, siitä erityinen kiitos, hyvä yhtyekin oli varattu. Yleensä kirjailijat ovat nihkeitä tanssimaan, mutta nyt oli vilskettä lattialla. Juttelin baaritiskillä tovin Tittamarin kanssa, ja jatkoilla Vihtorin kirjastossa tutustuimme Päivi Alasalmen uuteen sympaattiseen miesystävään ja kuulimme myös Päivin tragediasta edellisen liiton päätteeksi. Murhetta oli Ella Ojalallakin kun tytär kuoli, ja Antti Eskolaa vasta kova onni on kohdannut: paloi paras osa miehen kirjastosta tulipalossa. Mutta siellä vain myhäili Antti ihmeen hyväntuulisena kaikesta huolimatta.
Niin ja tiedoksi: toimitin perille myös F. E. Sillanpään Seuran arvokkaan onnentoivotuksen juhlivalle perinteikkäälle kirjailijayhdistykselle. Kuten Katariina totesi, Sillanpää ei käynyt kokouksissa, mutta hänen luonaan käytiin. Pirkkalaiset kävivät kerran Saavutuksessa mestaria tervehtimässä Poika Tuomisen johdolla.
Kohottavat juhlat! Ja Tammer on paitsi oiva juhlapaikka myös paras majapaikka (paitsi Marjan yöuni jäi pieneksi, unohtui korvatulpat).
Tänään olisi tietysti pitänyt mennä Kirjailijaliiton kokoukseen Hämeentorniin, mutta valitsimme ensinnä Tampere-talon talvipuutarhan ja sitten väitöstilaisuuden yliopistossa.
Taiteilijakolmikko Minni Huusari, Sirkka-Liisa Virtanen ja Pentti Kokko pitävät yhteisnäyttelyä Tampere-talossa. Meinattiin lähteä jo vernissaukseen, mutta nyt näyttely tuli paremmassa rauhassa katsotuksi. Minnin uljaat työt lyövät silmille jo kaukaa. Onpa Minni uurastanut! Värien käyttäjänä ja sommittelijana sen kuin parantaa. Virtasella oli pari tunnelmallista iltahetkeä, oliko toinen kahvilasta, ja kiva lintu luumupuussa. Kokko jatkaa tutulla akvarellilinjallaan, mutta on myös pelkistänyt ilmaisua ja kokeilee abstraktia. Kaikessa rauhassa talvipuutarhassa viivyimme ja nautimme, sitten lammen ympäri lenkkeilimme Sorsapuistossa ja painuimme säteilevästä syyspäivästä yliopiston viisaaseen hämärään.
Nyt tästä Toni Lahtisen väitöksestä, joka koski Timo K. Mukan luontoa, ihmistä ja yhteiskuntaa Maan höyryävässä sylissä, voisi kirjoittaa enemmänkin kunhan olen kirjaan paremmin tutustunut. Olisi aihettakin, kun siellä vähän tönäistään minunkin 40 vuotta vanhaa tulkintaani Maa on syntisestä laulusta. Lahtinen piti erinomaisen ja sisältörikkaan lection, mutta Vesa Haapalan kuivakiskoinen vastaväitös eteni niin hitaasti, että lähdimme puolentoista tunnin jaanauksen jälkeen junalle. Vastaväitöksistä on muutenkin nykyisin sähkö ja veto tyystin kadonnut, mitään todellisen väittelyn tai draaman kaarta ei enää yritetäkään rakentaa, meidän kuulijoiden harmiksi. Muutaman pointin painoin kuitenkin mieleeni, ja niihin tekee vielä mieli palata.
Oi miten tyytyväisiä olimme Tampere-retkeemme (paitsi ne korvatulpat). Kävin vielä Yrjönkadun saunassa ja altaassa rentoutumassa ja puhdistamassa matkan pölyt, minkä jälkeen ilta kului Teeman erinomaisten elokuvien parissa pitkälle yöhön. Mutta älkää nyt niin hitosti niitä helmiä panko peräjälkeen, multa loppuu pian tallennustilakin.