Kaunis valkea talvi täällä maalla, mutta alkavalla viikolla taas sohjoutuu.

Ritva Ylösen väitöskirja Tervaksinen toteemi on verratonta luettavaa. Siinä käydään perusteellisesti läpi Kalle Päätalon Iijoki-sarjan vastaanotto ja vaikutus. Käy selvästi ilmi koko kaari Päätalon väheksynnästä vähittäiseen, osin vastentahtoiseen hyväksymiseen. Tietysti tämä kiinnostaa, kun olen itse eräitä keskeisiä Päätalon kriitikoita kuvattuna aikana. Hyvin myötämielisesti (ja mielestäni osuvasti!) Ylönen käsittelee yrityksiäni tulkita Kallen teoksia. Toinen tärkeä kriitikko oli tietysti Vesa, jonka kanssa melkein vuorovedolla ja rinnan yhteen aikaan Kallea kahlasimme. Eero Marttinen kajautteli omia kehujaan pohjoisesta, ja Pekka Tarkka oli myös asiallisen positiivinen, huomasi varhain Päätalon merkityksen. JP Roos otti sosiologisen tutkintakulman tähän suomalaisuuden järkäleeseen.

Kun ryhdyin Päätalon lukijaksi, sain hänen uuden kirjansa aina jouluksi sirolla omistuksella varustettuna. Pakkohan siitä sitten oli kirjoittaa ja kommentoida. Ehkä kriitikko ei ollut kaikkein objektiivisin. Välillä uuvahdin kyllä, enkä totta puhuen jaksanut seurata teossarjaa loppuun saakka. Tuleekohan koskaan aika, jolloin niihinkin tekisi mieli palata.

Se Toni Lahtisen Mukka-väitös lepää vielä ja odottaa innoitusta, keväämmällä voi koittaa oikea aika. Piti puhella aiheesta ja onnitella tekijää WSOY:n valkeilla glögeillä, mutta juutuin muihin puhetovereihin. Ansiokasta on, että Lahtinen kirjoittaa selvää suomea ja sai julki väitöskirjan kaupalliselta kustantajalta. Ylösen mittava kirja valitettavasti jää Tampereen Yliopistopainoon ja sikäli pimentoon, mutta toivottavasti Päätalon harrastajat sen sieltä löytävät.

Shakespeare-sarja päättyi tällä erää näyttävästi Teemalla, mutta oliko Henrik V todella näin jalo, lempeä ja idealistinen valloittajakuningas? Ettei William tässä vähän pelannut kotiin päin. Olihan myös pitkitetty kielenopinto- ja kosintakohtaus. Ei tekijänsä parhaita, tuomitsemme kotikatsomosta.