Vieläkin Viljan puku pyörii välineissä ja Jerenkin pukua kehaistiin aiheellisesti aamu-tv:ssä, joten erittäin onnistuneet lähettiläät Sillanpään Seuran ja juhlavuoden tiimoilta. Mutta eikö ole jotenkin ajalle ominaista, että sentään monisisältöinen Nobel-kirjailijan juhlavuosi huipentuu medianäkyvyyden kannalta Viljan välkehtivään iltapukuun!

Tänään saattamassa Antti Jokista haudan lepoon. Kirkko täynnä, rovasti Sakari Virtanen siunasi. Paljon kukkienlaskijoita. Ihailin Anttia ennen kaikkea sanan käyttäjänä, hurtin huumorin taitajana, mikä ei ole ihan yleistä talonpoikien joukossa. Hänen kätevyytensä ja virtuoosimainen luovuutensa ja kekseliäisyytensä oli miltei pelottavaa: siinä mies, joka todella teki mitä tahtoi. Kaikki taitoja ei saanut käytetyksi talonhoitoon. Piti pitää koirankopin suunnittelun SM-kilpailut ja leikkimökkien veiston EM-kilpailut. Kaukaisen Kuustenlatvan kylän itsetuntoa yksi tällainen mies piti urheasti yllä; kun kylä menetti koulunsa, silloin siitä vasta keskus tulikin. Riihitanssit muistan minäkin Antin riihessä tanssineeni kansainvälisessä seurassa. Vielä piti Antin pestata joukko pelastamaan Heiskan perinteinen talokokonaisuus ja luoda perusta kokonaiselle kylätoiminnan keskukselle valtakunnassa. Virallinen Kylähullun titteli ja varjo-Nobel lankesivat kovista ansioista.

Muistutti siunauksessaan rovasti myös Anttia kohdanneista vastaiskuista ja viimeisestä kovasta ylämäestä elämän taipaleella. Kuvauksen aihe olisi hänen elämänsä. Ylivoimainen tyyppi helposti pimentää muut ympärillään, ehkä Antinkin kokema oppositio juontuu siitä, ja oli kai miehessä satakuntalaista omapäisyyttä riittämiin. Hienoa oli nähdä noin seitsemän veljeksen rintama Anttia saattamassa, kova työporukka ainakin pysyi loppuun saakka yhtenäisenä. Muistotilaisuus oli lähimmille, olisihan ollut mukava kuulla Hannu Lehtipuun muistopuhe, kun nekrologi jo Hämeenkyrön Sanomissa oli aivan erinomainen.

Illalla tuli katsotuksi puolivahingossa loppuun saakka Rikhad II – piti vain vilkaista alusta, ja niin jäin kiinni. Syynä kai loistavat näyttelijäsuoritukset, erityisesti päärooli. Kuinka ne osaavat siellä Britanniassa kuvata klassikkonsa huolellisesti, iskevästi, eleettömästi ja samalla tunteisiin vetoavasti. Mitään historiallista krääsää tai temppua ei tungeta liiaksi esiin, ajaton ihminen käy omaa tilintekoaan. Rikhardin monologit ennen vallanluovutusta jäivät todella mieleen. Tästä sitten Henrik IV jatkaa mellastustaan.