Eilen Martinmarkkinoilla Kaapelitehtaalla kova yleisömenestys, vielä parempi oli kuulemma lauantaina, 10 000 henkeä. Näillä markkinoilla on, kuinka sanoisi, erityisellä tavalla herttainen tunnelma. Kassit pullollaan mekin palasimme.

Vielä tänään mielessä ajelehti eilen päättyneen Sillan ankea lopputulos, vaikka itse katastrofi täpärästi vältettiin. Onkohan sarjalla vaikutusta ympäristöaktivistien toimintaan. Pelottavia malleja annettiin. Itse ongelma, torjunnan kohde, pysyi taka-alalla. Sarjaan suunnitellaan jatkoa, toivottava että Martin silloin vapautuu, jos hänet nyt tuomitaan.

Näiden fiktiohahmojen kohtalot nousevat todellisemmiksi kuin oikeiden ihmisten. Tänään helpotuimme suuresti, kun Merche Alcantaran vointi kohenee ja sairaus näyttää voitetulta. Riipaisevia jaksoja olivat pari edellistä, omissakin muistoissani eläviä. Myös Miguelin kiipeli laukesi. Francon jälkeen kiehtoo elävien henkilöiden ja loistavien näyttelijöiden ansiosta. Edes vuosikymmenien mittainen sarja ei lannista heitä rutiineihin. Myös poliittinen tausta pysyy mukana, nyt naisten vapautusliike Espanjassa 1980-luvulla.

Matti Ranin kuuluu kansalliseen galleriaan, hänen koomisen osumatarkkuutensa Palmuissa voi koska tahansa palauttaa mieleensä. Myös Kansallisesta muistan joitakin tähtihetkiä. Viimeksi näin ja kuulin Raninia elävänä pari vuotta sitten Tampereella, missä puhuin – niin, mistä puhuinkaan, joka tapauksessa Ranin kuunteli eturivissä ja kiitti esityksen jälkeen niin sydämellisesti, että se oikein sykähdytti. Parhaan a-luokan näyttelijä on poissa.

Hyvä että Kansalliskirjasto on remontinkin aikana käytettävissä, sanomalehtien mikrofilmit löytyvät toisesta rakennuksesta. Kirjallisuusarkistossakin kävin Paavolaisen laajaa kirjeenvaihtoa selaamassa. Aina sieltä jotakin löytyy, liikaakin. Siunauksellista että entiseen aikaan kirjoitettiin niin vilkkaasti, mutta vähempikin olisi riittänyt, näin tutkijan kannalta.