Carl Dreyerin elokuva La Passion de Jeanne d’Arc on vaikuttava televisiostakin nähtynä, vaikka tällöin keskittyminen ei ole paras mahdollinen. Passion on sekä kärsimys että intohimo, suomennoksessa ei saa koko merkitystä esiin. Elokuvaa pyrki kaventamaan myös Jari Tervo alkusanoissaan, kun hän poisti sen uskonnollisen ulottuvuuden ja katsoi sitä vain viattomuuden ja pahan kohtaamisena. Uskosta, uskon kestävyydestä ja varmuudesta elokuva kertoi, ei vain viattomuudesta. Ellei halua nähdä koko syvyyttä, pyhyyden ulottuvuutta ja Jumala-suhteen keskeisyyttä, elokuvasta tulee aika matala arkinen oikeusdraama. Mutta useinhan ihminen poistaa taideteoksesta sen mitä ei halua siinä nähdä, mikä ei sovi omaan vakaumukseen, ja keskittyy siihen, mikä on itselle tuttua – useimmiten alkuteoksen autonomian vahingoksi.

Muuten en tehnyt mitään muuta kuin kirjoitin, join kahvia ja silmäilin aineistoja. Kuvasin haastattelun pohjalta tulenkantajien hautajaiset Vihdissä Onni Hallan luona Onninpäivänä 1930. Hurjaa menoa. Paavolaisella luppokautta, hänen isänsä on kuollut ja Tulenkantajien päätoimittajuus sujuu innottomasti, Lapuan liike masentaa mieltä. Suhde Minna Craucheriin on onneksi katkennut. Saas nähdä kuinka hän siitä taas nousee.