Joskus radion aamuhartautta jää kuuntelemaan niin kuin nytkin, Johanna Korhosen satuttava puheenvuoro erään kehitysvammaisen kohtalosta. Vox silenti lauloi.

Työtä koko päivä. Ammennan Hagar Olssonilta näkökulmia Paavolaiseen. Roger Holmströmin elämäkerta on antoisa opus.

Illalla ansaittu juhlahetki. Sanomatalossa jaettiin taas kirjallisuuden esikoispalkinto, jonka sai Erkka Filander, todella viisaan ja sympaattisen oloinen nuori runoilija. Hämmästytti että hän on jättänyt koulun 15-vuotiaana keskittyäkseen vain kirjoittamiseen ja lukemiseen. Kannatti näköjään keskittyä. Kuinka jatkunee näin loistavasti alkanut ura. Poika piti parhaan kiitospuheen mitä olen näissä tilaisuuksissa kuullut.

Lisäksi ilahdutti se, että nuori mies kirjoittaa elämänriemua hyökyviä runoja. Tässä kyynisten mälvääjien luvatussa maassa! Kuten Antti Majander lausui, ihmisen omat aistit on paras viihdekanava.

Ilahduin minäkin kun tapasin pitkästä aikaa Eija-Riitta Korholan. Hän näyttää säteilevältä, vaikka toipuu vielä erosta pitkän liiton jälkeen. Muistelimme lämpimän ystävyytemme alkua 14 vuotta sitten, alkusysäyksenä se että hän päihitti minut Dostojevski-tietoudellaan. Tästä juttu laajeni Matti Klingen ja Pekka Tarkan pöydän äärellä, sain Matin knoppikysymyksistä 2 pistettä (tiesin Paasikiven ja Kekkosen mielikirjailijat), Jyrki Nummi kävi nappaamassa yhden pisteen Idiootin alkulauseesta. Vilkasta ja kiintoisaa. Helena Ruuskan kanssa puhuin hänen tulevasta elämäkertahankkeestaan, en tiedä onko se vielä julkinen, aiheellinen ainakin. Vesakin hyväkuntoisena joukossamme.

Jukka Petäjä kävi muistuttamassa, kuinka osuvasti kirjamessujen keskustelussa luonnehdimme syksyn kirjasatoa: Venäjä ja historia hallitsevat, kuten Finlandia-ehdokkaistakin nähdään. Matti russofiilina piti suuntausta hyvänä.

Parhaita esikoistilaisuuksia miesmuistiin. Reippailin kotiin sortumatta Painobaariin jatkoille.