Osanotto Asko Sahlbergin tapaturmasta, toivottavasti poika pian toipuu – ja pääsee ehkä iloitsemaan Finlandiasta, kuka tietää. Herodes tarvitsee rauhallista lukuaikaa. Tynkämäinen lausuntoni oli pantu Iltsikaan, vaikka Koskisen Rasputin on vielä kesken, lupaavalta kuitenkin näyttää. Totta puhuen panisin lanttini Pelon ja Tsvetajevan ruutuun, jos vähänkin yritän tunnustella Sarkolan hengenmaisemaa.

Monet kirjoittavat venäläisestä aiheesta. Hannu Mäkelän Pushkin ei noussut listalle, muutama lukija onkin ilmaissut pettymyksen sen tyyliin lähinnä. Ehkä enkeli hilluu siinä liikaa. Donner kehuu Lailan Katariina kakkosta. Aulis Aarnio on kirjoittanut aika merkillisen satiirifantasian Gogolin ja Leninin kohtaamisesta taivaassa, Sekin on vielä kesken, nyt on lukupinoa ähkyyn saakka,

Kirjallisuusarkistosta ampaisin elokuva-arkistoon Orioniin, missä näytettiin Petterin dokumentti Muisto itsenäisyyden ensimmäisiltä vuosilta, neljä osaa. Aikalaistodistajat kertoivat, elokuvana kuvallisesti karu, koostuu aikalaistodistajien puhuvista päistä, sisältö vaikuttava. Loppua kohti ei enää ihan tasapuolinen, kun hävinneiden kohtaloilla on niin paljon otollisempaa vedota tunteisiin. Joku annos kovia tosiasioita olisi tehnyt terää, mutta juttuhan on neljännesvuosisadan takaa, silloisesta asenneilmastosta, johon nähden sentään ihailtava suoritus.

Paras juttu oli Eugen Malmstenin ja Mannerheimin kohtaaminen paria päivää ennen voitonparaatia 1918. Kenraali puhutteli ratsun selästä muutamaa pikkukundia ja kadehti helteessä heidän paljaita jalkojaan. Harvinaisen leikkisällä tuulella oli ilmeisesti voittoisa kenraali.