Väitös yliopiston pienessä juhlasalissa. Heikki Rausmaa väitteli Suomen ja Viron suhteista keväästä 1988 diplomaattisuhteiden solmimiseen elokuussa 1991: ”Kyllä kulttuurin nimissä voi harrastella aika paljon”. Väkeä sali ääriään myöten täynnä, mielenkiinto suuri.

Vastaväittäjä Heikki Roiko-Jokela aloitti otsikosta kuten kuuluukin, mutta minä olisin mennyt pitemmälle pohtimaan Koiviston lausuman verbiä ”harrastella” – mitä presidentti sillä mahtoi tarkoittaa ja mihin se sitten käytännön tasolla johti? Rausmaa kuvaa perinteisessä perustutkimuksessaan ansiokkaasti poliittisen kaksoispelin strategian noina vuosina: kuinka yhtäältä oltiin valtiona nihkeitä Viron suuntaan ja tuettiin Gorbatshovin perestroikaa ja NL:n yhtenäisyyttä, mutta toisaalla kansalaisten tasolla annettiin ylätason valtuuksin avokätistä tukea ja rohkaistiin virolaisia vapauteen. Kahdella hevosella ratsastus johti riskien kautta optimaaliseen tulokseen äärimmäisen vaikeissa oloissa. Se jos mikä oli valtiomiehen taitoa, joka peittyi aikanaan Koiviston viileisiin kannanottoihin. Ei nähty tuon ”harrastelun” merkitystä. Mutta mitä monesti mainittu ”tuki” ihan konkreettisesti oli, se ei väitöskirjasta täysin selviä. Suhteita ja lausumia kyllä kuvataan kiitettävästi.

Paikalla oli paljon vanhoja Viron ystäviä ja mukana toimineita veteraaneja kuten Esko Ollila eturivissä. Rausmaa vastaili vastaväittäjän kysymyksiin selkeästi ja useimmiten tyhjentävästi, hänellä oli myös ilahduttavan hyvä puheilmaisu. Vastaväittäjä käytti johdonmukaisesti väärää teitittelymuotoa (olette kuvanneet), mutta rakensi sinänsä jäntevän kaaren teknisistä ja metodisista kysymyksistä itse asiaankin, kirjan yksityiskohtiin. Mutta varsinaista jännitettä ei syntynyt, ei pientäkään kiistaa, kovin sopuisia ovat väitökset nykyisin, ikään kuin ystävällismielisiä haastatteluja. Lopussa kuultiin viisi ylimääräistä puheenvuoroa, mikä osoitti aiheen polttavuuden vieläkin. Kaiken lopuksi yleisö aplodeerasi, mitä en ole koskaan ennen väitöksissä kokenut.

Kyllähän omat muistot tällaisissa istunnoissa kulkevat: kuinka täällä samassa salissa väittelin 25 vuotta sitten, juuri Viron kysymyksen noustessa polttopisteeseen. Ja kuinka jännittyneinä meillä sitä sitten seurattiin. Paljon uutta tietoa, silloin piiloon jäänyttä, tarjoaa nyt Rausmaan luistavasti kirjoitettu, hyvin jäsennelty ja dokumentoitu väitöskirja.