Vapaakeikkoja tutuista aiheista: Tampereella vielä Sillanpäästä (Mummonkammarissa kahdeksannen kerran!) ja Espoon Rotareissa eilen puhetta Waltarista. Albergan kartano oli kiva nähdä, samoin tutustua isäntääni, vanhaan norssiin Esa Kokkaan rouvineen. Paljon rotareita avec paikalla.

Tänä iltana katsoimme Kirsikkapuiston Kansallisteatterissa. Elävästi muistan Eino Kaliman ohjaaman esityksen keväältä 1964, se oli ylioppilaskunnan tilaama näytäntö ja tunnelma korkealla. Esityksen jälkeen seisoin raitsikkapysäkillä Rautatientorin varrella, kun äkkäsin vanhan hienon herran saapuvan samalle pysäkille: itse Kalima! Kamppailin itsekseni, mutta ujona en uskaltanut mennä kiittämään. Mikä tyhmyys!

Mitä tästä tämänkertaisesta sekamelskasta olisi sanottava. Mika Myllyahon ohjaus tavoitteli monenlaista ja harotti eri suuntiin, levoton ja hilpeä siitä tuli, sekavaksi jäi mieli. Mutta mielenkiinnolla sitä katseli, että mitä vielä vesipunttuineen ja kaljapurkkeineen keksivät. Kyllä sieltä Tšjostain välistä pilkisti. Totta puhuen näytelmän ydin oli selkeästi säilynyt, siis keskeinen ristiriita, puiston myynti, rahan mahti. Liiankin luisevasti?

Näyttelijät ovat tietysti hyviä kaikki. Edessäni istui vanha tuttu Aila T , joka kysyi silmät pyöreinä: ”Onks tää hyvä?” Kyllä hän kuulemma viihtyi, kun sai katsella Ismo Kalliota ja Esko Salmista. Heidän présence omaa luokkaansa. Tiina Weckström paikkasi hienosti Tea Istaa. Mutta tuliko yksikään kohtaus meitä lähelle? Jonnekin sinne härveleiden ja tasapainotelineiden vaiheille ne jäivät. Aidolle tunteelle ei jäänyt osumakohtia. Varautuneita olivat myös väliajalla tapaamamme kokeneet katsojat Maija B ja Iiro K.

Lopun sinetöi enkelin topeliaaninen ilmaantuminen. Takaani kuulin vaimean huokauksen: ”Herregud…” – Yhdyin siihen mielessäni.

Naulakolla kuultua: ”Tää oli ihmeen sekavaa…” ja ”En mä oikeen päässyt mukaan” ja ”Mä en ymmärtänyt mitään…” Tutun kriitikon tuohtunut kuiskaus: ”huono, huono!” Ei nyt ihan niinkään. Mutta ei ihan hyväkään, ei innostava, ei tullut lähellekään sitä tunneviritystä, jonka Kaliman vanha ohjaus silloin nuoreen mieheen jätti. Ei kai sellaista tämä kyyninen pirstomielinen aika voi enää tavoitellakaan.