Kaikkiaan suurkirjallinen päivä, Kiven juhlinnan lisäksi julkistettiin Nobel Tukholmassa.

Olisi korjattava Hannu Mäkelän kliseinen möläys aamu-tv:ssä, että Sillanpään Nobel 1939 oli ”puhtaasti poliittinen”, mutta en nyt jaksa aina perustella. Kannattaisi lukea tutkimusta aiheesta, esimerkiksi hyvästä elämäkerrasta,

Huvittavaa katsoa tämänkertaista julkistamista suorana verkossa: varsinaista sohellusta ja hermoilua ennen kuin ovi aukesi ja Peter Englund astui rennosti esiin. Alice Munro ei ollut yllätys, kerrankin palkinto, joka kaikkien on helppo nielaista. Hyvä ja vaivattomasti luettava novellisti. Löysin hyllystä heti yhden suomennoksen, opiskeluaikojen kaverin Tiia Rikmanin kääntämän Julkisia salaisuuksia. Olen sitä näköjään lueskellutkin.

Minäkin vähäiseltä osaltani harjoitin kirjallista toimintaa. Ajelimme Kyröön ja poikkesimme Pirkkalan kirjastoon, missä pidin esitelmän Veikko Huovisesta. On Veikolla vetoa: sali tupaten täynnä (66), yleisöennätys, sanoivat. Vilkasta keskustelua vaikkapa siitä Rasvamaksasta ja kansanosan loukkaamisesta ennen ja nyt, huumorin ja ironian vaikeasta ymmärtämyksestä.

Ääni kesti vaivoin, välillä tuli mieleeni Huovisen näytelmä Saatana kun yskittää. Mutta hyvin meni silti Marjan mukaan loppuun saakka.

Jatkoimme Villa Viehätykseen, joka otti meidät pimeässä lämpimästi vastaan. Hiljaista ja viihtyisää. Eija-Riitta väitteli pontevasti A-studiossa Greenpeacen toimintatavoista, näytti hallitsevan melko kiihkeää keskustelua. Nyt vain odotellaan Heidi Hautalan huomista selvitystä tuoreesta jupakasta.

Nautimme tuliaisiksi silakkapasteijaa ja pari lasia punaviiniä, minkä jälkeen onnellinen kellahdus tuttuun siniseen makuuhuoneeseen lueskellen lisää Alice Munron sisään avautuvia, hienostuneita novelleja.