Kunto alkaa hiljalleen nousta. Marjakin palasi hiukan uuvahtaneena mummin hommistaan. Mutta hauskaa oli kuulemma ollut Aslan ja Saiman kanssa.

Luin ystäväni ja entisen huonetoverini (yliopistossa) Pertti Lassilan esikoisromaanin Ihmisten asiat. Hallittu, hienovireinen teos. Eihän Pertti nyt huonoa kehtaisi julkaistakaan, terävä kriitikko ja varmaan tuhannen valioromaanin lukija eläissään. Jännää että hän on valinnut vanhan, yksinäisen, arkisen, päältä katsoen mielenkiinnottoman naisen kertojakseen. Mutta naisen suuhun on pantu hyviä havaintoja ihmisten elämästä, alakuloisia mietteitä, ikään kuin tahallisen tavanomaisia päätelmiä. Odotin loppua kohden jotain jysäystä, jota ei sitten tullutkaan. Elämä vain on kuolemaa kohti kulkemista.

Se että naisen nuoruudenrakkaus vaihtuu välillä lyhyeksi aikaa kertojaksi, oli minusta haksahdus. Mutta kaiketi sillä on perustelunsa. Rakenne on muutenkin väljä, liikkuu ajassa ja paikassa, mahdollistaa erilaiset ulokkeet. Sanonta on tiivistä, suorastaan herkkää paikoitellen. Tässäkin tapauksessa voi toivottaa hyvää jatkoa hienosti alkaneelle kirjailijan uralle. Pertti on 64-vuotias debytantti kaunokirjallisuuden alueella.

Pertin vaimon Inari Krohnin tunnelmallinen taulu ”Soutaja” on nyt ripustettu tähän työhuoneeni seinälle Sepänkadun varrella. Kustavin näyttelystä me sen kesällä keksimme. Siinä se muistuttaa seurustelumme alkuajoista Marjan kanssa, loput voi lukea keväällisestä kirjastani.

Ai niin, Pitko korjasi pelanneensa peräti kaksi (2) ottelua A-maajoukkueessa. Lupasi säälistä lahjoittaa toisen minulle, jos sellaista satun niin kipeästi kaipaamaan. Pistetään ansioluetteloon.