Aale Tynnin 100-vuotisjuhlaseminaari SKS:n juhlasalissa.

Hieno tilaisuus kaikin tavoin – murheellista vain, että kiristyneet säädökset jättivät kymmeniä ihmisiä ovien ulkopuolelle. Ennen me valtasimme parvekkeen rappuset ja hyvin sopi kaikki sisään. Silloin juhlasali oli muutenkin kodikkaampi.

Hyviä esitelmiä, jänteviä kaikki, niin Toivo Flinkin juttu Tynnin inkeriläistaustasta, Satu Grünthalin esitys Tynnin runoudesta ja Hannu K. Riikosen selvitys Tynnin käännöstöistä. Aale Tynni uhmasi muoteja ja modernisteja ja jatkoi omalla mitallisella ja riimillisellä linjallaan joitakin poikkeuksia lukuunottamatta. Runouden uudistajaksi hänet voitiin silti nimittää. Hänen toimittamansa maailmanrunouden käännösantologia herätti kiivaan polemiikin aikoinaan, mutta sen puolen Riikonen sivuutti tyynesti maininnalla.

Seminaarin huippu oli lopussa, Riitta Seppälä vaikuttava ja reipas puheenvuoro Aale Tynnistä äitinä. Lempeitä ja pehmeitä muistoja reunusti musta varjo. Esityksessä repivä avioeroprosessi Kauko Pirisestä ja uusi liitto Martti Haavion kanssa puhuttiin siekailematta halki. Olihan se varmaan kova mylly monille, paljon mukana olleita istui salissa. Myöhäisen perhejuhlan tuntua tässä vähän oli, hyvällä tavalla. Kirjallista maailmaakin Tynnin ja Haavion suhde heilutti, vaikka media ei ollut vielä voimissaan. Ohjelman päätti juontajan, tyttärenpojan Mikko-Olavi Seppälän uljas lauluesitys. Tynnin kirjoittama Tyttönorssien marssi sykähdytti.

Tarjoilun ja seurustelun aikana sain joitain kallisarvoisia viitteitä Paavolaisestakin, tuttuja tuli tavatuksi, iloinen kuhina.

Kotona piti heti lukea Riitan ja Mikko-Olavin kirjoittamaa Aale Tynnin elämäkertaa Hymyily, kyynel, laulu. Piti tiukasti hallussaan puoli yhteen saakka, erinomainen kirja, paikoin sitä lukee kuin jännäriä. Elämäkerralliset runotulkinnat ovat enemmän kuin paikallaan. Ostin myös Kaj Chydeniuksen levyn Tynnin runoihin, huomenna automatkalla sitä on kuunneltava.