Jännittävä päivä, F.E. Sillanpään juhlavuoden seminaari ja pääjuhla Tampereen yliopistossa.

Kuten Matti Kuusela mainiossa jutussaan sunnuntain Aamulehdessä Elokuuta mukaillen hehkutti: poutaa, vähän liiankin hellittävää poutaa, mutta juhlasaliin oli vain marssittava.

Seminaariin tuli Kuuselan laskujen mukaan 304 kuulijaa, tämän kaltaiseen tieteelliseen tilaisuuteen hämmästyttävän hyvä tulos. Kasvatustieteilijä, Myllykolun kesän tuottaja Sirpa Eskelä-Haapanen avasi pelin kertomalla pedagogisia tulkintoja Sillanpään lapsikuvauksista. Etupäässä positiivisia malleja sieltä nousi esiin. Professori Heikki A. Reenpää innostui muistelemaan Sillanpään konkreettista omien lastensa kasvatusta 1930-luvulla kustantajan tuntemin esimerkein.

Syvempiin varjoihin päästiin jatkossa, kun dosentti Riikka Rossi analysoi Toivolan Hiltun tarinaa, tätä avuttoman tytön luisumista seksuaalisen häirinnän ja monien väärinkäsitysten uhriksi. Rossi tarjoili laajempaa aate- ja kirjallisuushistoriallista viitekehystä onnettoman Hiltun kohtaloon.

Kahvitauon jälkeen dosentti Pertti Lassila tarkasteli erinomaisen terävästi ja tarkkanäköisesti Elämän ja auringon maailmankuvaa, tätä aurinkokeskeistä kesän hurmausta, joka ratkaisee seksuaalisuuden ja moraalin ikuisen kysymyksen häikäisevän yksinkertaisesti: ongelmaa ei ylipäänsä ole! Lassilan mielestä Sillanpään esikoinen on ylittämätön kesän kuvaus ja merkitsi käännekohtaa Suomen kirjallisuudessa; eikä tähän minulla seminaarin puheenjohtajana ollut mitään vastaanväittämistä.

Kokoonnuimme vielä keskustelemaan seminaarin päätteeksi pienimuotoiseen paneeliin. Yleisön joukosta ainakin Hannu Syväoja ja Pirjo Tuominen ja muutamat muut ruokkivat meitä hyvillä lisähuomioilla. Monenlaisia virikkeitä esitelmien pohjalta risteili, jouduin jopa vastaamaan Esko Helteen kysymykseen Sillanpään uskonnollisesta mielenlaadusta. Monistiksi ja materialistiksi miehen julistin, joskin Taatana nosti kristillistäkuvastoa esiin joulusaarnoissaan.

Antoisa seminaari! Ystäväni ja vanha huonetoverini Helsingin yliopistosta Pertti Lassila, joka näitä on istunut varmasti kymmeniä elämässään, antoi vahvan tunnustuksen tilaisuuden tasosta. Totesimme samalla, että Tampereen yliopiston taideaineiden laitos (jos sellaista enää onkaan) loisti poissaolollaan. Muita aktivisteja oli riittämiin.

Ruokailutauon ja hotellissa piipahduksen jälkeen jatkettiin itse pääjuhlalla.

Olihan meillä huikean näyttävä juontajapari, Vilja Pylsy ja ”kotiapulaisensa” Jere, Vilja häikäisevän punaisessa puvussaan, Jere mustissaan miehekkäänä: suoraan kelpaisivat euroviisujen gaalaan, ja sen lisäksi hoitivat juonnot aivan mallikkaasti vailla yhtään lipsahdusta.

Jussi Niinenmaa avasi ja heti kärkeen kuultiin kantaattini Elämän kultapuu Seppo Pohjolan modernin eloisana sävellyksenä ja nuorekkaan mieskuoro Eucan valloittavana esityksenä. Olin heti myyty. Mikä alku!

Jatko noudatteli samaa korkeatasoista linjaa. Juhlarahan saimme Osmon ja Jussin kanssa Rahapajan toimitusjohtajan Paul Gustafssonin kädestä. Helmi Tarkki palkittiin liikuttavasti suurista ansioistaan Myllykolun äite-Miinan suorituksista ja omista illoistaan. Viimeksi Helmin ”äite rakas” nähtiin ja kuultiin keväällä äitienpäivän juhlassa kirkossa. Ikää on 88, silti on äite iskussa.

Osmo Rauhalan juhlapuhe käsitteli vapaasti ja jutelmanomaisesti kipeää aihetta, taiteilijan ja hänen yhteisönsä aina ongelmallista suhdetta. Sillanpään kohdalla aiheellinen valinta. Rauhala vetäisi hatusta joukon Sillanpään seurustelukumppaneita, joista Darwin, Freud ja Tolstoi tuntuivat kyllä tutunomaisilta, Nietzsche kaukaisemmalta. Lopuksi Rauhala tiivisti maalarin näkökulmasta Sillanpään merkityksen nimenomaan Hämeenkyrön maiseman ikuistajana.

Kuultiin myös rock-yhtye Uniklubin kolme biisiä, viimeisenä Jussi Selon tunnelmallinen ”Nuorena nukkunut”, aamutv:ssä jo kuultu, nyt koko yhtyeen täyteläisenä esityksenä: oikein hyvä ja raikas venytys. Kuultiin myös nimikoiden tervehdys Matti Nummenpäältä.

Olli Horttanan elokuva Siljan suviyö sai juhlavan kantaesityksen salin vähän ongelmallisessa tilassa (äänitys ei toiminut parhaalla tavalla) mutta hivelevän kauniista luontokuvista ja Ida teerin ja Antti Väreen herkästä kohtaamisesta saimme täyden kuvan. Upea lyhytelokuva, erityisen sykähdyttävää tietysti Marjalle nähdä hänen lavastamansa oma entinen makuukamarinsa elokuvan tyylin mukaisena kulissina. Kävimme kaikki lavalla taas pokkaamassa, Saara ja Artsikin joukossa. Oli oikein ensi-illan tuntua.

Lopuksi Waltteri Torikka vetäisi Maila Böhmin säestyksellä pari muhkean vapautunutta laulunumeroa, ja kauniiksi päätökseksi yhdyimme kaikki Sillanpään Marssilauluun, josta yritän tuonne uutta Katarina Flemingin lähettämää kansikuvaa.

Olihan juhla, hohhoijaa. Elämän upein päivä, ylisti onnellinen Vilja, jonka sinnikkään ja huolellisen uurastuksen tuloksista saimme kaikki nauttia. Järjestelyt olivat huippuluokkaa. Tyylikkäästi olivat Jeren kanssa valinneet taustalle heijastettavat kuvatkin F. E. Sillanpään Seuran historiasta – siten että jokainen kuva valaisi juuri juhlassa menossa olevaa ohjelmanumeroa ja antoi sille syvyyttä. Loistavaa työtä!

Kelpasi jatkaa juhlimista puhein ja tarjoiluin Tammerin kabinetissa, joka kertyi täyteen ohjelmansuorittajista. Riemukasta ja vapautunutta, Vilja täälläkin emännöi säkenöivään tyyliinsä. Tarjoilut hyviä ja keskiyön aikaan sopivan keveitä. Jatkoimme baarissa ja elokuvaporukan johdolla Plevnassa, kunnes kellon käydessä kahta ymmärsimme Marjan kanssa talsia kohti majapaikkaamme Hotelli Ilvestä. Taivas korkealla kuten Sillanpää ja Kuusela ovat havainneet.