Syvä heinäkuu, kesä parhaimmillaan.

Aamu-uinnilla ja pari tuntia kirjoittelua Tusculumissa. Kevyt lounas, pyöräillään kahville Siikrin suvikuppilaan tuonne Laitilan ristille, missä ennen toimi kauppa, posti ja kahvila. Kiva kun entistä paikkaa elvytetään.

Olen vaikuttuneena lukenut Volter Kilven kirjeenvaihtoa Alvar Renqvistin ja Vilho Suomen kanssa. Näin otan vähän lepotaukoa Alastalon salin urakalta, samalla saan lisää perspektiiviä kirjailijan tavoitteisiin ja taiteelliseen ohjelmaan. Valtava itsetunto oli miehellä, eikä teosten vastaanotto saati menekki koskaan vastannut odotuksia.

Varsinkin Kilven ja Suomen kirjeenvaihto on valaisevaa. Lämmin yhteisymmärrys vallitsee heidän välillään. Onko kellään kirjailijalla enää näin läheistä luottamussuhdetta kustantajaansa? Onko kellään aikaa pitkiin kirjeisiin? Vilho Suomi oli tuolloin 1937-39 Otavan kustannusvirkailija. Minä muistan hänet Kotimaisen kirjallisuuden apulaisprofessorina vielä 70-luvun alussa. Suomen väitöskirja nuoresta Volter Kilvestä antaa hyviä taustatietoja Kustavin reissua ajatellen. Harmi vain että elämäkerta jäi häneltä kesken ja vaille toista osaa.

Elämäkerrat saivat jo siihen aikaan tieteellistä vastatuulta. Eino Kauppisenkin kirja Haanpäästä jäi ensimmäiseen osaan. Aika perusteellisesti hän jo jalkautui Piippolaan ja tutki Haanpään sukua, tapasi useaan otteeseen kirjailijan itsensäkin. Kuinka paljon uutta voi vielä heruttaa puoli vuosisataa myöhemmin? Matti Salminen näyttäköön uudessa kirjassaan.

Kauppisen viaksi on luettu, että hän ei pitänyt Haanpäätä vasemmistolaisena. Tästä olivat monet eri mieltä, Veikko Huovinenkin kiisteli asiasta Arvo Turtiaisen kanssa. Kirjailija on aina liikkeessä ajasta toiseen. Oliko Haanpää edes pasifisti? Teoksen Korpisotaa kirjoitti aika kova soturi.

Marja veti virkistävän jumpan nurmikolla, jonka jälkeen pitkä uintilenkki ja lukemista niin kauan kuin näki ilman valoja.