Romantiikan heinäkuu, mitä sitten merkitseekin.

Kun tulin pelaamasta, ostin kaksi ruusua, vein toisen Elinalle hautausmaalle ja toisen kotiin Marjalle. Ehkä romantiikka on näin hoidettu.

Maisemakahvilassa on Elinan muistonäyttely, muutamia mallinaikaisia kuviaan. Kävimme tarkistamassa ja vaihtamassa tuoreet kukat. ”Ei ihminen voi olla noin kaunis”, huokaisi muuan naiskatsoja.

Myllykolun alueen hoidosta vaihdoimme ajatuksia Vepan baarissa. Järvelinin Kari on nyt hyvä puolivapaaehtoinen aluevastaava, mutta tietysti hoito pitäisi saada vakaalle kannalle. Urheilukentällä on kaksi vakituista hoitajaa, näissä museoissa ei yhtään. Eikä oppaan toimenkuvaan näköjään kuulu edes heinän viikatointi saati pihan ja kukkamaiden hoito.

Uusi mediatähti on ilmaantunut politiikkaan, tämä perussuomalaisten puoluesihteeri Slunga-Poutsalo. Vaikuttaa reippaalta naiselta. Tuore ilmestys aina ilahduttaa. Mutta kuinka pian hänen huolettoman iloinen sarkasminsa kuivuu median puserruksessa? Raikkaita ajatuksia vainotaan erikoisesti. Kaikki halutaan mankeloida samaan ylikorrektiin tärkeilyyn. Hyvä esimerkki nyt tiistain (2.7. jolloin tätä kirjoitan) kolumni Aamulehdessä. Sari Sainio näyttää kuinka vapaita henkiä on alusta pitäen kireän tosikkomaisesti prässättävä värittömiksi yleispoliitikoiksi. Hohhoijaa.

Asiantuntijoissa on eroa. Martti Häikiö selvitti Nokian uudet verkkokaupat aamulla radiossa niin selväsanaisesti, että minäkin heti ymmärsin mistä on kysymys. Toivoa on siis uudesta pitkäjänteisestä noususta.

Ensimmäisenä heinäkuuta on eräs merkkipaalu: aloin viimein lukea Volter Kilven romaania Alastalon salissa. Näin kauan olen selvinnyt muutamilla Kilven novelleilla. Muistan että suomenopettajamme Urho Johansson Norssissa jo opasti, että romaaniin on varattava kaksi vapaata rauhallista viikkoa. Ja että kirjaan pääsee kyllä sisään, kun hitaasti ja vailla ennakkoluuloja lukee. No nyt se nähdään. Ensimmäinen luku selvitetty. Kielen rytmi uhkaa heti tarttua. Komeaa sanontaa, eikä tosiaan turhia kiirehtivää.