Myllykolun ensi-ilta rankkasateessa.

Toisaalta ukkosilma sopi hyvin Ihmiselon ihanuuteen ja kurjuuteen, alkaahan romaanikin juuri ukkosen raukeasta jälkitunnelmasta. Ihmeesti oli vaan väkeä tullut, kutsuvieraineen lähes parisataa katsojaa uhmasi sadetta, joka jatkui toisen puoliajan alkuun saakka. Ropina tietysti vei osan repliikeistä, mutta urhoollisesti näyttelijät selvittivät osuutensa.

Aina (melkein aina) tapahtuu sama: viimeisessä läpimenossa ennen ensi-iltaa esitys vaikuttaa vielä kankealta ja töksähtelevältä, mutta sitten se ihmeen kaupalla nousee ja tiivistyy ja alkaa tuntua suorastaan hyvältä. Vielä ei voi tässä lausua mitään pätevämpää, sanokoot nyt kriitikot ja katsojat ensin omat sanansa.

Kutsuvieraita tervehdittiin ensin kahvilaladossa puheenjohtajan ja tuottajan voimin, ohjaaja esitteli teosta, maljat ja purtavaa tarjottiin ja kahvitkin väliajalla. Loppukiitoksia pääsin minäkin esittämään. Ja Kyrölässä oli sitten karonkassa tunnelma korkealla, mahtavat pidot, hyvää sahtia ja intoutuneita puheita, joten kunnialla taas selvittiin uhkaavista enteistä.

Seuraavaksi kaksi tiivistä päivää Sastamalassa vanhojen ja uusienkin kirjojan äärellä, tiukkaa puhetta moraalista, pursuavia kirjapöytiä, runoja, laulua, ehtoohuveja. Sillanpään Nobel-mitali on esillä Pukstaavissa, jossa nähdään myös katkelma Myllykolun esityksestä. Joten voisiko tämän täyteläisempää kirjojen, keskustelujen ja teatterin loppuviikkoa enää ollakaan.