Hurautus aamutuimiin Lahteen, missä vanhaan tapaan Ville Marjomäen junailema historiaseminaari Kansanopistossa Harjukadulla. Teemana Rajapintoja ja leikkauskohtia Suomen historiassa.

Olin antanut itselleni aiheeksi: Kulttuurieliitin asemat ja asenteet vuoden 1919 murroksessa. Monta päivää piti värkätä esitelmää, josta saa suunnilleen nimellisen korvauksen. Mutta aihe ja ajankohta liittyivät muutenkin tekeillä olevaan työhön, sikäli sain taas tuulta purjeeseen. Lisäksi tuli kiitoksia ja vilkasta keskustelua, Heikki Talvitie innosti ilmeisen tosissaan jopa tekemään kirjaa tästä sinällään kiinnostavasta teemasta: taiteilijoiden ja kulttuuriväen suhteet vallanpitäjiin. Tein selkoa kahden kilpailijan, Ståhlbergin ja Mannerheimin, ympärille kokoontuneesta taideväestä, Ahosta, Sibeliuksesta, Järnefelteistä, Leinosta, Gallénista jne. Vertailin tilannetta myöhempiin aikoihin, ennen muuta Kekkosen hoviin. En vielä laita juttuani liitteeksi, jos siitä muokkaisin jotakin julkaisukelpoista näin ensi alkuun.

Iltapäivällä palaveri SKS:n uusissa tiloissa, joissa Ainokin toimittajana työskentelee.Tapasin Tero Norkolan, puhetta Sillanpäästä ja muusta. Innostava käynti, jospa näin juhlasuvena iskisin kiinni vanhaan aineistoon, katsoisin mitä niissä elämäkerroissa oikein seisoo, voiko niitä ja kuinka päivittää.

Illalla keskityimme Marjan kanssa Vallan linnakkeeseen, sen viimeiseen jaksoon tällä erää. Kyllä oli hienosti ja jännittävästi huipennettu tämä tanskalainen vaalipäivä, loistavaa työtä. Sarjan henkilöt jäivät pitkäksi aikaa mieleen pyörimään. Birgitte jatkaa monin kääntein muodostetussa hallituksessa ulkoministerinä: sehän suo erinomaisen ponnahdusalustan uusille jaksoille, joita toivon mukaan pian saadaan.