Kesäretki vanhaan kunnon Suvikuntaan Sarvsalön saareen, jossa kävin ensimmäisen kerran alkukesästä 1970 Ville Vikstenin peesissä, mukana toinen nuori lupaus Erkki Mäkinen. Siellä me pojat ihmettelimme WSOY:n kirjallista elämää, kääntäjäseminaari oli menossa toisaalla, pingistä ja lentopalloa pelattiin, soutukilpailutkin pidettiin, saunottiin ja vähän ryypiskeltiin ja valvottiin ja piti puhuttaman kirjallisuudesta ja meidän käsikirjoituksistamme, mutta se taisi jäädä sittenkin vähemmälle. Yöllä kyllä jatkoimme mökissä pölinää niin sitkeästi, että Ville heitti sängystä kengällään tarkasti lampun pimeäksi.

Niin kävi, etten ollut vielä kypsä kirjailijaksi (olenko vieläkään), vaan siirryin elokuviin ja yliopistoon ja kirjoitin kritiikkiä – jäin niin sanoakseni stand by -tilaan. Mäkinen oli jo julkaissut esikoisena ja kirjoitti toista romaania, teki sitten näytelmiä ja tv-töitä ja katkesi liian varhain. Loppuun saakka olimme kirjeenvaihdossa ja tapailimme, kävin häntä viimeksi vielä hoitokodissa muutaman kerran tervehtimässä. Mieltä käänsi kun vahva kaveri hämärtyi.

Palasin WSOY:n kirjailijaksi vasta 90-luvulla ja nyt entistä rivakammin tällä vuosituhannella. Jotkut kypsyvät hitaasti. Sitä ennen tein kirjoja SKS:ään ja Otavalle. Niinpä oli hauska vaipua nostalgiaan tällä Suvikunnan retkellä, onhan koko paikka jo kustannusyhtiön kannalta menneisyyttä. Poju Zabludowicz Collection siellä nyt väkineen isännöi ja pitää taideleiriä ja näyttelyä, kaikenlaisia vänkkyröitä on pihassa. Mutta paikka itsessään on säilynyt ihailtavan hyvin, ja siitä tuntui WSOY:n bussiväki olevan vilpittömän onnellisia. Haikeutta oli silti ilmassa.

Hauska oli kuulla muistoja monenlaisia, Katri Wannerilta ja Simo Mäenpäältä eritoten. Simo intoutui paluumatkalla laulamaankin entiseen malliin. Sauna lämmitettiin ja meressä uitiin ja saatiin mainio lounas ja viiniä. Siististi elettiin verrattuna entisiin hurjasteluihin. Kerrassaan rentouttava kesäpäivä.